henkinen kasvu

Tee arjestasi kaunista

Tee arjestasi kaunista

Olen useamman vuoden jarrutellut itseäni henkisen kasvun ja siitä ääneen puhumisen kanssa. Ehkä ajattelin, että jos alan puhua suuremmin näistä asioista, siitä, että ihmisellä itsellään on valta elämäänsä, saan vastaukseksi että aikuistu, ei elämä ole sateenkaarilla tanssimista, se on stressiä…

Radikaali Rehellisyys

Pidätkö itseäsi rehellisenä ihmisenä? Niin minäkin. Radikaali rehellisyys -työpajassa opin kuitenkin, että rehellisyydessä on tasoja. Myös valkoiset valheet ja oman totuuden tukahduttaminen ovat valehtelua, joka luo aina henkistä välimatkaa toisiin ihmisiin. Osallistuin syyskuun lopulla Tuulia Syväsen pitämään Radikaali rehellisyys -viikonloppukurssiin….

Tunnusenergioiden ytimessä

Tunnusenergioiden ytimessä

Kun törmäsin ensimmäisen kerran sanaan tunnusenergia, kyyneet nousivat silmiini. Sain sanan sille energialle, joka on vahvasti aistittavissa kaikissa elävissä olennoissa ja jonka olen aina tuntenut.  Muistan ensimmäisiä kertoja noteeranneeni tunnusenergian tavatessani aikuisena ihmisiä, jotka ovat olleet kanssani ala-asteella. Vaikka aikaa oli…

Kosketusmeditaatio

  Olen havainnut sekä omassa elämässäni että asiakkaideni kautta, että meillä monilla on valtava kosketuksen kaipuu. Ja  nimenomaan ei-seksuaalisen kosketuksen kaipuu. Parisuhteessa olevat voivat saada seksuaalisen kosketuksen tarpeensa tyydytettyä, mutta silti monissa parisuhteissa ei-seksuaalinen kosketus, jossa toiselta ei odoteta mitään,…

Hurmaava Kaakaoklubi

Hei! Tervetuloa lukemaan blogiani! 🙂 Kun kesällä Naiseuden Voiman  toinen perustajista kysyi, haluaisinko alkaa kirjoittaa blogia Naiseuden Voiman sivustolle, tiesin heti, että tämä on minun juttuni. Niinpä päätin tarttua haasteeseen. Päätin myös heti, että olen rohkea ja avoin ja kirjoitan…

MAGALIE BONNEAU: Visionäärinaisen antautuminen elämälle

MAGALIE BONNEAU: Visionäärinaisen antautuminen elämälle

Magalie Bonneaun ansiosta saamme nauttia täällä Suomen maassa lukuisista Naisten sydänpiireistä ja naisten voimaantumisista niiden avulla. Naiseuden voiman toinen perustaja Elina Ojaniemi osallistui vuonna 2015 Magalien järjestämään piiriretriittiin Suomessa ja toi piirin mukanaan omaan naisten yhteisöön, josta toinen Naiseuden voiman…