Magiaa ja maadoittumista

Ihmettelemässä elämän ihmeitä

RetriittiSeilissa2

Itku, ahdistus ja pelko

Itku tuli, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Itkun jälkeen seurasi ahdistus ja pelko. Sitten alkoi kummallinen, mutta minulle niin tuttu sijaistoiminta: jatkuva uutisten lukeminen ja niistä puhuminen, tilanteen analysointi ja järkiperäistäminen. Se on usein reaktioni, kun jotain järkyttävää tapahtuu. Tiedon hankinta…

24 tunnin itkuretriitti Mikkelissä

Uskallatko luottaa intuitioon?

25. tammikuuta vuonna 2020 – aikana ennen koronaa – matkustin varhaisella aamujunalla Mikkeliin. Olin täpinöissäni, sillä olin menossa vetämään 24 tunnin itkuretriittiä. Noin tunnin matkattuani havahduin. Innostuksen sekainen jännitys muuttui yhtäkkiä läpi kehon kulkevaksi kauhun aalloksi, ja hiki kihosi otsalleni….

haitalliset uskomukset köyhyys

Aiheuttavatko haitalliset uskomukset köyhyyttä?

Koronavuosi on merkinnyt taloudellista ahdinkoa monelle pienyrittäjälle – niin myös minulle. Taustalla on kuitenkin ainakin omalla kohdallani myös paljon syvällisempiä ja perustavanlaatuisempia asioita: rajoittavia tai haitallisia uskomuksia rahaan liittyen ja köyhän identiteetti. Vaikka olen opiskellut rahataitoja sekä tiedostanut haitalliset uskomukset…

Palaute meni tunteisiin

Palaute meni tunteisiin

Olen saanut tunnetyöpajoistani lähes sataprosenttisesti kiittävää palautetta ja minua on myös kehuttu vetäjänä aidoksi, helposti lähestyttäväksi, innostavaksi ja huomioon ottavaksi. Olen näistä palautteista todella kiitollinen, ja joka kerta ne vahvistavat minulle, että olen oikealla asialla. Ne kannustavat minua jatkamaan ja…

Älä ikinä sano ”älä itke”

Älä ikinä sano ”älä itke”

Tulvahtavatko kyyneleet silmiisi pienimmästäkin liikutuksesta? Purskahdatko itkuun stressitilanteessa tai pettymyksen kohdatessa?  Hävettääkö itkuherkkyytesi? Ei kannata hävetä. Itkemisen taito on lahja, josta kannattaa olla ylpeä. Itku on yleisinhimillinen ja kulttuurista riippumaton taito, jota ei alun perin tarvitse kenellekään opettaa. Vauva itkee…

Ekokampaamo Energialeikkaus Helsinki

Energialeikkaus palauttaa hiusten luonnollisen kauneuden

Ekokampaajan tekemä taidokas energialeikkaus on todellinen ”pese ja pidä” -kampaus, sillä hyvin leikattuna hiukset asettuvat omaan luonnolliseen asentoonsa ilman minkäänlaista pakottamista, kemiallisia aineita tai föönausta. Energialeikkaus sopii erityisen hyvin hennoille ja luonnonkiharille hiuksille. Energialeikkaus sopii myös Curly Girl -metodia noudattaville….

BLOGGAAJA: KATARIINA KRABBE

 
47-vuotiaan oman polun etsijän mietteitä elämästä, naiseudesta, noituudesta ja samanismista. Mukana myös villin viidakkopalstan viljelyä, yrttejä ja kansanperinnettä. Tervetuloa matkaan ihmettelemään elämän ihmeitä!

Lue lisää Katariinasta!

Seuraa Magiaa ja maadoittumista -blogia somessa: