Palaute meni tunteisiin

Olen saanut tunnetyöpajoistani lähes sataprosenttisesti kiittävää palautetta ja minua on myös kehuttu vetäjänä aidoksi, helposti lähestyttäväksi, innostavaksi ja huomioon ottavaksi. Olen näistä palautteista todella kiitollinen, ja joka kerta ne vahvistavat minulle, että olen oikealla asialla. Ne kannustavat minua jatkamaan ja levittämään itkun ilosanomaa yhä määrätietoisemmin laajemmalle yleisölle. Uskon, että työpajani auttavat ihmisiä oppimaan purkamaan tunteitaan rakentavasti, turvallisesti ja vapauttavasti paitsi työpajoissani, opettamani tekniikan ansiosta myös sen jälkeen itsenäisesti, milloin vain siihen on tarvetta.

Yksi palaute on kuitenkin jäänyt kummittelemaan mieleeni. Vaikka samassa paperissa oli kiittävääkin palautetta, muistan vain yhden: sen mukaan minulla on liian isot itkut itkettävänä. Sen takia palautteen antaja oli kokenut, ettei hänellä ole oikeutta itkeä omia pieniä murheitaan.

Tähän voin tietenkin vastata sydämestäni, että totta kai on oikeus itkeä! Ei ole niin vähäistä tunnetta, ettei se ansaitsisi tulla itketyksi, jos se itsestä tuntuu itkun arvoiselta. Ääneen itkemistä eli itkuvirsiä voi harjoitella ihan hyvin myös jostain ihan pikkuasiasta. Tai voi ottaa laajemman perspektiivin, ja itkeä vaikka ilmastonmuutosta tai koronavirusta. Itkeä voi myös ilosta, rakkaudesta, nostalgian tunteesta… oikeastaan ihan mistä vain. Ei todellakaan tarvitse olla elämässä mitään mullistavan dramaattista itkettäväksi – tunteen kuin tunteen sanoittaminen ja pukeminen itkun muotoon vapauttaa ja puhdistaa.

Olen aina koettanut näitä asioita painottaa johdannossani, ja joskus itsekin päästän malliksi sellaisen ”tikusta asiaa” -itkun arkipäivän harmituksista. Koen epäonnistuneeni, koska en ollut saanut tätä ajatusta kyseiselle osallistujalle välitettyä ja otan tästä varmasti oppia jatkossa. Pyydän palautetta systemaattisesti juuri sen takia, että voisin oppia siitä ja parantaa työpajojani jatkuvasti.

Aidot tunteet pelissä

Palaute satutti kuitenkin tunnetasolla yllättävän paljon. Lähtökohtani itkutyöpajoja vetäessä on ollut, että laitan aina itseni aitoine, todellisine tunteineni likoon. Itken aina malliksi, enkä itke mitään aiemmin kirjoitettua tai mietittyä, vaan itku syntyy siinä paikassa ja ajassa, samalla tavalla kuin osallistujienkin itkut. Tällä tavalla, avaamalla itseni suojattomaksi, annan mahdollisuuden myös muille ilmaista ja sanoittaa syvätkin tunteensa samaan tapaan. Ja mitä avoimemmin ja sensuroimattomammin tunteitaan ilmaisee, sitä enemmän työpajasta saa irti.

Mutta tällä kertaa realisoitui tietoinen riski siitä, että asetan itseni alttiiksi, paljaana ja haavoittuvana.  Koska itken työpajoja vetäessäni henkilökohtaisia asioitani, myös kritiikki tuntuu kohdistuvan tunteisiini. Olivatko tunteeni liikaa? Pitäisikö minun itkeä vain jostain ympäripyöreästä ja ”helposta” aiheesta?

Työpajan pituus ja ryhmän koko ratkaisee

On kuitenkin selvää, että malli-itkuni asettaa jonkinlaisen raamin sille, miten syviin tunteisiin työpajan aikana mennään – ja alun perin tiedostamatta asia on luontaisesti muotoutunut niin, että mitä pitempi työpaja ja mitä pienempi ryhmä, sitä vaikeampia, isompia tai syvempiä tunteita käsitellään.

Lyhyissä maistiaistyöpajoissa ollaan päällimmäisellä arkitasolla, muutaman tunnin työpajassa itkut ovat pitempiä ja yksityiskohtaisempia, ja koko päivän kursseilla on mahdollista työstää tunteita prosessimaisesti – ja päästä jopa tukahdutetulle, aiemmin sanoittamatta jääneelle tasolle.

Parhaimmillaan koko päivän itkukurssilla tai yön yli jatkuvassa tunneretriitissä tunteiden prosessointi jatkuu koko ajan: kun pienen ryhmän kanssa on ensin itketty yhdessä ensimmäinen kierros, on helppo jatkaa syvällistä keskustelua ja toisiimme tutustumista myös ruokapöydässä ja saunan lauteilla. Oma prosessi jatkuu vielä nukkumaan mennessä ja ehkä unissakin. Kannattavaa on pitää myös muistikirja/päiväkirja lähellä, jotta prosessia voi tarpeen tullen kirjata ylös.

Haluan myös rohkaista osallistujia uskaltautumaan mahdollisimman syvien tunteiden pariin – mitä syvemmälle uskaltaa heittäytyä, sitä enemmän työpajasta saa irti. Suurimmat traumat ja itkunaiheet tuskin yhdellä itkulla tulevat käsitellyksi, mutta jokin näkökulma, jokin osa niistä tulee. Usein itkun aikana asiaan avautuu myös aivan uusi näkökulma – jokin, joka auttaa pääsemään paljonkin vaivanneesta asiasta yli. Esimerkiksi itse olen tehnyt erostani lapseni isästä – 24 vuotta kestäneestä suhteesta, vain yhden itkuvirren, koska se riitti. Avain oli, että itkun aikana löysinkin yllättäen kaiken sen hyvän, mitä meillä oli ollut, sen tunteen, joka oli kadonnut jo aikoja sitten ennen eroa. Se auttoi päästämään irti kaikesta siitä, mikä meni pieleen ja antamaan anteeksi.

Tulevia tapahtumia:

Matka Maaemon kohtuun -tunneretriitti 16.8.2020 klo 10.30-18.30

Tervetuloa matkalle omiin tunteisiin ja omaan kehoon, luonnonmuovaamalle voimapaikalle Maaemon syliin. Ihanaa palautetta saanut tunneretriitti järjestetään nyt toiveuusintana!

Viime vuonna järjestimme yhdessä Tuisku Virolaisen kanssa kaksi kertaa ikimuistoisen tunneretriitin teemalla Matka Maaemon kohtuun. Monet ovat kertoneet, että olisivat halunneet osallistua, joten nyt järjestämme vastaavan retken toiveuusintana!

Tule siis mukaan elämykselliselle, vapauttavalle ja voimauttavalle matkalle naiseuden ytimeen, Maaemon kohtuun, jossa kaikki tunteet saavat purkautua sellaisina kuin ne tulevat, vapaasti ja luottamuksellisesti, pienryhmässä kahden ohjaajan tukemana.

Matkamme alkaa Helsingin rautatieasemalta, josta suuntaamme yhdessä kohti luonnon muovaamaa, Högbergetin kohdun muotoista luolaa Kirkkonummella. Katso tarkemmat tiedot täältä ja ilmoittaudu sähköpostitse osoitteella katariina (ät) tunnesukellus.fi

Kommentteja viimevuotisista Matka maaemon kohtuun -tunneretriiteistä

”Luottamus ihmisiin alkoi palautua. Se on todella rauhoittavaa, turvallista. Päivän koko kaari oli hyvä!”

”Kiitos vielä ihanasta itkupäivästä, oli pitkän aikaa kevyt ja vahva olo. Ja vahvisti tunnetta että tätä haluun lisää!”

”Upea vahva paikka ja vahvat naiset. Paljon pohdittavaa, puhdistava kokemus. Kokonaisuus oli tosi hyvä.”

(Millainen olo jäi?)
”Mukava, maadoittunut, energinen.”

”Rauhallinen ja hyvä.”

Uutta: kuukausittain kokoontuva itkupiiri starttaa 6.8. – yksi paikka vielä vapaana!

Itkupiiri kokoontuu ensimmäisen kerran torstaina, 6.8.2020 kello 18–20.30 Mind&Motionin tiloissa Helsingissä, os. Mannerheimintie 47

Pienessä, intiimissä ryhmässä jokainen saa omassa tahdissaan purkaa ja sanoittaa tunteitaan ja tulla kuulluksi. Jokainen pääsee myös kokemaan yhteisöllisyyttä, myötätuntoa ja empatiaa, kun yhdessä kannattelemme toinen toisiamme ja saamme kokea, miten samaistumme toistemme tunteisiin. Kuukausittainen kokoontuminen antaa mahdollisuuden jatkaa tunneprosessin työstämistä systemaattisesti. Voimme myös yhdessä sopia tulevien kokoontumisten teemat.

Yksi paikka on vielä vapaana koko syksylle. Mukaan voi myös ilmoittautua joka kerta erikseen, sitoutumatta koko kaudeksi, jos tilaa on.

Katso lisätiedot täältä ja ilmoittaudu sähköpostitse katariina (at) tunnesukellus.fi

 

Seuraathan blogiani Facebookissa

 

Bloggasin tunneretriitistä myös viime vuonna:

Matka maaemon kohtuun – tunneretriitti naiseuden ytimeen

Lisää kirjoittajalta Magiaa ja maadoittumista/Katariina Krabbe

Palaute meni tunteisiin

Olen saanut tunnetyöpajoistani lähes sataprosenttisesti kiittävää palautetta ja minua on myös kehuttu...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.