Onko läheisesi pärjääjä?
Niin moni meistä on jo pienestä saakka oppinut selviytyjäksi. Kulttuurissamme korostuu reippauden, pärjäämisen ja suoriutumisen ihannointi jo alle kouluikäisestä.
Itse tekeminen, apua pyytämättä, 3 -vuotiaana kuin pikku aikuinen.
Opimme nopeasti milloin meihin ollaan tyytyväisiä, mistä saamme kiitosta, ja millainen toiminta ei saa aikaan hymyä ja hyväksyntää.
Älä itke ja nyt reippaasti saappaat jalkaan ja menoksi.
Moni pärjäilee läpi perhe- ja työelämän haasteiden, sairauksien ja valvomisten. Löydämme reitin itseohjautuvuudesta yksinohjautuvuuteen.
Jaksaa jaksaa, ei tänne ole tultu lepäämään, haudassa sitten.
Ja jos en minä tätä hoida, kuka sitten?
Kun pärjääjän voimat loppuvat, on yksinselviytymisen kulttuurissamme luonnollista vaatia häntä opettelemaan pyytämään apua, sanomaan ei ja näkemään oman arvonsa myös epätäydellisenä ja heikkona. Tämä onkin tärkeä taito. Taustalla on kuitenkin ajatus, että pärjääjä on yksin tilanteensa aiheuttanut, joten nostakoon sieltä itse itsensä ylöskin. Yksin.
Katsotaanpa kuitenkin totuutta silmiin toiseltakin puolen: pärjääjän ympärillä elävät läheiset, tutut ja työkaverit – tiedostaen tai tiedostamattaan – ovat usein osa kuviota.
Sinulta tämä sujuu niin kätevästi, olet ennenkin aina tehnyt, olet niin hyvä tässä.
Hiljaisella olettamisella sohvalta käsin – kun sinä aina ehdit tarttua hommaan ripeämmin ja olisinhan minä jos olisit pyytänyt.
Kun pärjääjä tekee muutoksen, kieltäytyy, laittaa rajoja, eikä olekaan aina käytettävissä, saattaa läheisen tunne ja reaktio ollakin melko ikävä.
Olet muuttunut, miten sinusta onkin tullut itsekäs! – Tältä se voi hyvin tuntua, kun aina joustanut toimiikin samoin kun muut.
Niin ikävältä kuin tämä kuulostaakin, pärjääjän lähellä elävät usein hyötyvät pitkään siitä, että tilanne säilyy entisenlaisena. Auts.
Myös pärjääjä, niin kuin kaikki muutkin, toivoo kipeästi tulevansa nähdyksi ja hyväksytyksi, huomatuksi ja huomioiduksi omana itsenään. Ihan kaikkineen – ihmisenä, joka väsyy, tympääntyy, tekee virheitä ja tarvitsee apua.
Kuinka ihanalta tuntuu, kun
pyytämättä saa teekupin oikealla sokerimäärällä ja juustoleivän eteensä?
kesken työpäivän tulee viesti ”käyn tullessani kaupassa, haluaisitko jotain erityistä”.
tiskit on hoidettu.
puoliso järjestää mukavaa yhteistä tekemistä.
työkaveri pyytää yhdessä lounaalle, ehdottaa itse yhteisessä projektissa työtaakan jakamista.
Huomaatko yhteisen tekijän?
Ihminen tulee huomioiduksi. Vastuun taakka tulee jaetuksi.
Pyytämättä.
Vaikka kulttuurimme on tätä nykyä hyvin yksilökeskeinen, emme silti elä tyhjiössä. Olemme jatkuvassa vuorovaikutuksessa työssä ja vapaa-aikana, vaikutamme toinen toisiimme, halusimme tai emme.
Pyyntö: ollaan ihmisiä toisillemme.
–
Löydät lisää ajatuksiani Instagram-tililtäni @askeleita_kohti_hyvinvointia
Terapeuttiesittelyni ja ajanvaraus Valitseterapian sivuilta
