Näkemällä toisen timantin pääset lähemmäksi myös omaa timanttiasi

Ystäväni tarvitsi apua viime viikonloppuna. Hänen joogaparinsa oli sairastunut ja parijoogaohjaus ilman paria on arvatenkin hiukan hankalaa. Lähdin mukaan mielenkiinnolla.

Joogatunti oli todella mukava ja pareittain tehtävä joogaharjoitus laittaa mielihyvähormonit virtaamaan kosketuksen, lähellä olemisen sekä ryhmässä olemisen kautta. Tuntui, että tunti tuli itselle aivan tilauksesta, kosketusta ei meinaan oikein koskaan saa liikaa ja ystäviä, joiden kanssa yhteys on luonnollinen sekä tasapuolinen ja joiden kanssa voi helposti antautua kosketukseen ei myöskään ole koskaan liikaa. Ihailin ystäväni rauhallista ja selkeää tapaa olla ohjauksessa läsnä, kuitenkaan leikillisyyttä unohtamatta ja annoin hänelle kehuja tunnin päätyttyä. Hän taas kiitteli minua ja kertoi kuinka oli kokenut juuri minun tuoneen läsnäolon mukaan ohjaukseen.

Jäin miettimään näitä erilaisia näkemyksiämme ja kokemuksiamme sekä sitä, kuinka paljon helpompi meidän tuntuu monesti olevan nähdä kauneus ja hyvä ulkopuolellamme oman sisimpämme sijaan. Samoin kuin tämän kääntöpuolena on meidän helpompi nähdä ärsyttävyys ja rumuus usein myös vain ulkopuolellamme. Vaikka oikeasti nämä molemmat puolet, valot ja varjot ovat meissä kaikissa. Kun näemme toisessa olevan hyvän, millaisena laatuna se siinä hetkessä ilmeneekään, voisiko se sittenkin olla juuri se sama mikä meidän sisällämme on, vaikka sen olemassaoloa tai näkemistä vielä juuri silloin vastustaisimmekin? Samoin on toisessa koettavan ärsyttävyyden kanssa, voisiko siinä olla jotain minkä lähempi katsominen mahdollistaisi meille hieman laajempaa ja syvempää tiedostamista itsestämme?

Omassa elämässä olen ainakin päässyt toisten ärsyttävyyksiä tutkimalla näkemään itsessä olevia, ei niin helppoja kohdattavia kuten itsekkyyttä, kateutta, ristiriitaisuuksia, vaativuutta ja ankaruutta muutamia mainitakseni. Joskus on jopa tuntunut, että näiden ihmisyyden tummempien sävyjen suhteuttaminen itseen on ollut hiukan helpompaa kuin timanttien ja kultahippusten näkeminen itsessä. Vastustusta tuntuu tuovan vanha ja tiukkaan isketty uskomus, että ottamalla vastaan kehuja ja näkemällä omaa valoa ylpistyy.

Ihmissuhteiden autuus ja vaikeus

Käymälläni verkkokurssilla, jossa perhekonstellaation ja mindfulnessin keinoin työskennellään oman voimaantumisen kanssa kuulin, että ennen kuin parisuhteen osapuolet ovat tehneet tietoista päätöstä yhteisestä taipaleesta, keskustelevat heidän näkymättömät osansa. Tämä näkymätön on aikaisempia elämän kokemuksiamme, vajavaisuutta ja riittämättömyyttä joiden kanssa olemme eläneet siihen asti jonka dynamiikan parisuhde tuo sitten näkyvämmäksi. Samalla lailla uskon, että myös ystävyyssuhteissa keskustelee näkymätön ja ohjaa meitä eri ihmisten luokse elämässämme. Oppimaan, innostumaan, pettymään, kasvamaan. Kokemaan erilaisia asioita ja näkemään omaa ja toisten eli ihmisten kirjon toimintaa laajemmin.

Ihmissuhteet ovat kenties koko elämän haastavimpia ja toisaalta myös antoisimpia juttuja. Kun kohtaamme haasteita jonkun kanssa, on kovin helppoa vetäytyä suhteesta ja syyttää toista osapuolta hankaluuksista. Olen kuullut sanottavan, että usein parisuhteissa ne samat asiat joihin ensitilassa ihastuu, kääntyy matkan varrella juuri ärsyttävimmiksi ja suhdetta haastavimmiksi asioiksi. On helppoa rakastumisvaiheessa vaaleanpunaisen höttöpumpulin takaa nähdä kaikki kumppanin puolet ihastuttavana ja hyväksyä hänet juuri sellaisena kuin hän on. Hyväksyä ja valita hänet joka päivä kokonaisena ja uudestan onkin sitten aivan toinen asia.

Jollain lailla en halua jaotella parisuhdetta eri laatikkoon kuin ystävyyssuhdetta. Koen, että loppujen lopuksi kyse on samasta asiasta eli ihmisestä sosiaalisena olentona. Molempiin suhteisiin on mahdollista ladata liian paljon toiveita ja odotuksia ja altistua niiden mukana tuomalle pettymykselle. Toki yleensä parisuhde on se johon on perinteisesti panostettu enemmän ja ystävyyssuhteet on nähty jollain lailla toissijaisempina. Tämä asetelma asettaa usein liikaa vaatimuksia parisuhteelle ja kääntyy helposti sen tuhoksi. Näin on kaikkien suhteiden kanssa jos vaatimukset ovat kovia. Ja kuitenkin on myös tosiasia, että kaikki suhteet eivät ole tarkoitettu olemaan ikuisia ja niinkuin koko elämän suhteen, myös ihmissuhteissa vain muutos on pysyvää. Se mitä on joskus ollut, ei ole kiviin hakattu olevan aina.

Tässä hetkessä olen todella kiitollinen elämässäni oleville ihmisille. Sielunperheelle, joiden kanssa saan yhteys- ja kommunikaatioharjoittelua. Ihmisille, joita tapaan harrastuksissa ja yhteisen mielenkiinnon tapahtumissa. Elämäni terapeuttisten ulottuvuuksien mahdollistajille. Hankaavuutta ja hankaluutta aiheuttaville ja näin kasvuani kyseenalaistaville ja myös mahdollistaville tyypeille.

Kohti sydänyhteydellisempää ja kommunikaatiorikkaampaa maailmaa

Maailma muuttuu koko ajan ja tässä ajassa on alettu tiedostamaan taas naisten keskinäisten suhteiden voima ja tarve ja naisten piirejä alkaa muodostua ympäri Suomea. Samoin on miesten piirejä ja kokoontumisia enenevästi tarjolla. Mikä piireissä on tärkeää, niin juuri PIIRI-ulottuvuus, eli piirissä ei ole hierarkiaa vaan kaikki ovat samalla tasolla toisiin nähden. Toisekseen, piireissä ei pyöritellä asioita mielen tasolla vaan tarkoitus on kääntyä sydämeen, tunteisiin ja sen myötä sukeltaa hiukan syvemmälle omiin kokemuksiin. Sydämestä käsin jakamalla ja tullessamme kuulluksi voimme kokea yhteyttä ja myös parhaimmillaan parantaa vanhoja huonoja kokemuksiamme. Piirityöskentelyyn on mahdollista sisällyttää myös erilaisia hoitavia ja itseen ja toisiin tutustumista tukevia harjoituksia ja elementtejä.

Tuiki tärkeiden tunnetaitojen ymmärtämisen lisäksi mielestäni hyvin vaikuttava juttu on Rakentava ja myötäelävä vuorovaikutus (nonviolent communication eli NVC), joka on empaattiseen yhteyteen myös ristiriitatilanteissa auttava vuorovaikutusmalli. Tunnetaidot ovat jo sisällytetty koulujen opetussuunnitelmaan ja ehkäpä tätä opetusta tukee joillakin opettajilla myös NVC. Toisaalta itseäni askarruttaa, kuinka tunnetaidokkaita ovat aikuiset itse opettamaan tunnetaitoja eli ovatko kaikki tunnetaitojen opettajat itse miten hyvin kosketuksissa omien tunteidensa kanssa vai onko siellä edelleen kuinka paljon omien tunteiden kieltämistä ja patoamista kuin tunteiden oikeaa käsittelyä ja ymmärrystä tunteiden kanssa työskentelystä.

Kun tutustumme tunteisiimme ja tarpeisiimme ja alamme kääntää vuorovaikutustamme rehellisemmäksi ja tiedostavammaksi, olemme tekemässä sitä muutosta jonka haluamme nähdä. Ainoa mahdollisuus muuttaa maailmaa, lastemme käytöstä, vanhempiemme käytöstä, naapuriemme käytöstä, ystäviemme käytöstä, exiemme käytöstä on oman itsen tarkastelun ja hiljalleen tapahtuvan muuntautumisen kautta. Ei helppoa mutta mahdollista.

Päivät lyhenevät ja pimeys lisääntyy mennessämme kohti talvipäivänseisausta. Voisiko valoa pimeyteen luoda kutsumalla muutama oma hengenheimolainen kotiin kynttilän ja teekupin ääreen. Antaa jokaiselle mahdollisuus kääntyä turvallisesti itseen ja omaan kokemusmaailmaan, omalla vuorolla kertoa mitä sydämellä on ja toisten vuorolla kuulla ja kuunella. Monesti asioiden sanottaminen ääneen ja kuulluksi tuleminen auttaa enemmän kuin neuvot. Ja silti sorrumme niin kovin helposti neuvomaan ja ratkaisemaan toisten ongelmia. Nyt voimme opetella toimimaan toisin.

Pidä omannäköinen piiri ja jos piiri-ideoita kaipaat niin ainakin Meri Mortin kirjassa Lumoava nainen niitä löytyy. Tästä linkistä pääset lukemaan myös Naiseuden voiman perustajan Heidin kirjoituksen, mitä huomioida piiriä perustaessa.

Ja jos NVC alkoi kiinnostamaan, tästä linkistä pääset lukemaan kirja-arvostelun Marshall B. Rosenbergin aiheesta kertovasta kirjasta.

Pimeyden sallivaa ja armollista marraskuuta <3

 

Edit. Kuuntelin Eevi Minkkisen ja Teemu Syrjälän yhteispodcastin, jonka aiheina oli samaa ihmissuhteet, tunteet, valot vastaan varjot tematiikkaa mitä tekstini käsitelee, etten malta olla linkkaamatta tätä mahtavaa haastattelua kuunneltavaksi syvempää juttua kaipaaville. Eli tästä linkistä upean podcastin äärelle.