Turtana yltäkylläisyydelle

”We really had it all didn’t we.”

Tää oli Don’t look up -leffassa Leonardon hahmon toteamus ennen kun ihmiskunta tuhoutui.

Me eletään valtavassa yltäkylläisyydessä, johon ollaan kuitenkin niin tottuneita, että se on usein itsestäänselvyys.

Kun pysähtyy tähän runsauden tulvaan, alkaa nähdä kuinka se huuhtoo ylitse jokaisessa hetkessä.

Tää ajatus syntyi kun pilkoin hedelmää ja mietin, kuinka tuossa yhdessä hedelmässä on kaikki. Sen luoneessa siemenessä on tieto siitä, miten kasvaa juuri siksi mikä se on. Se on kasvanut neljän Suuren voimasta – aurinko, ilma, vesi, maa.
Ja kuinka monia hedelmiä olenkaan käsissäni pitänyt. Ja kuinka monia me ihmiset olemme kuluttaneet. Jokainen meitä ravitseva yksilö on toistanut tuon kaavan, käynyt läpi ihmeellisen uniikin mysteerisen tapahtuman, kasvanut siemenestä valmiiksi.
Ja kuinka paljon niitä onkaan, kaikkialla kotipaikan kaupoissa, Suomen kaupoissa, kaikissa maailman kaupungeissa ja maissa.
Joka ikinen on luonnon ihme, josta saamme osamme.
Ei vain kopio vaan uniikki luomus jokaikinen kerta.

Samoin jokainen niistä n. 200 miljoonasta maaeläimestä, jotka päätyy maailmassa yhdessä päivässä ruoaksi meille, on yksilö, persoona. Kaikkien maailman kauppojen ja ravintoloiden myytäväksi. Meidän keholle aivan valtaisa lahja, joka ravitsee. Uniikki olento.

Ja länsimaissa yltäkylläisyys ylettyy juomaveteen, materiaan, tekemiseen, mahdollisuuksiin, valintoihin.
Me ollaan niin absoluuttisen häkellyttävässä runsaudessa, että se turruttaa.

Ja siksi kai runsauden keskelläkin moni on tyhjä. Turtunut yltäkylläisyyteen. Kuinka paradoksaalista olla tämän kaiken ympäröimänä ja silti sisältä tyhjänä.

Pysähtyessä tän äärelle saattaa huomata, että jos kaikelle antaisi sen ansaitseman kiitoksen, muulle kuin kiittämiselle ei jäisi aikaa. Kun kiittäisi jokaisesta askeleesta, jokaisesta henkäyksestä, sekunnista, tunteesta, kokemuksesta, ihmisestä, maisemasta, mahdollisuudesta, suupalasta, tuntemuksesta…
Silloin saattaisi päästä kiinni tilaan, jossa omasta olemassaolosta tulee kiitos, lopulta kiitollisuuden asetuttua olemukseen niin, että jokainen vedetty henkäys on kiitos elämälle.

Jaan paljon sisältöä Ilon voiman -somesivuilla ♡ Instagram ja Facebook Ilon voima.

Jos haluat työskennellä kanssani esimerkiksi 1:1 ohjauksen muodossa, löydät lisätietoa palveluistani tiiamariel.com

Samankaltaisia ​​artikkeleita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.