Matka maaemon kohtuun – tunneretriitti naiseuden ytimeen

Lähde mukaan elämykselliselle, vapauttavalle ja voimauttavalle matkalle naiseuden ytimeen, Maaemon kohtuun, jossa kaikki tunteet saavat purkautua sellaisina kuin ne tulevat, vapaasti ja luottamuksellisesti. Tunneretriitin Facebook-tapahtuman löydät täältä.

Tein ensimmäiset rumpumatkani seitsemän vuotta sitten osallistuessani ensimmäistä kertaa shamanistiselle leirille. Tämä leiri on jäänyt lähtemättömästi mieleeni, sillä voi sanoa, että se muutti elämäni. Ei pelkästään siksi, että se avasi oven shamanistiselle polulle, vaan myös siksi, että löysin sitä kautta oman heimoni. Tutustuin ihmisiin, joista tuli parhaita ystäviäni.

Järjestyksessä toinen rumpumatka tuolla leirillä oli minulle myös käänteen tekevä hengellinen kokemus, jonka jälkeen paluu ateistiksi ei ole ollut mahdollista edes suurimmissa uskonkriiseissä. Viime keväänä kävin tosin niin syvissä vesissä, että hetken pyrin uskottelemaan itselleni, etten usko mihinkään, mutta kun jotain on syvästi kokenut, ei kokemusta voi tehdä tekemättömäksikään.

Tuolla matkalla matkasin syvälle maan sisään, Äiti Maan kohtuun. Ja siellä koin valtavan euforian. Minulle kerrottiin, että olen turvassa. Että minusta pidetään huolta. Ja tämä tieto ja kokemus oli niin selkeä ja syvällinen, että sen avaama polku antoi voimaa irtautua silloisesta perhehelvetistä muutaman kuukauden sisällä. Voi sanoa että elämäni muuttui sekä sisäisesti että ulkoisesti.

Siksi on äärimmäisen kutkuttavaa, että juuri nyt, kun olen tekemässä itkuvirsien ohjaamisesta itselleni ainakin sivutoimista ammattia, järjestämme ystäväni Tuisku Virolaisen kanssa kaksi retkimuotoista tunneretriittiä otsikolla Matka Maaemon kohtuun. Vaikka varsinaisesti shamanistisista retriiteistä ei ole kyse, vaikka sitäkin pohjavirettä voi hieman olla mukana, tuntuu kuin ympyrä sulkeutuisi.

Matka maaemon kohtuun -tunneretriitti 28.7. ja 1. 9. 2019

Matkaamme Kirkkonummen Högbergetin luonnonmuovaamaan luolaan.

Tällä kertaa Maaemon kohtuun matkataan aivan konkreettisesti, sillä teemme retket Kirkkonummen Högbergetin vaginan muotoiseen, luonnon muovaamaan luomaan. En itse ole käynyt siellä vielä koskaan, mutta kuvien perusteella paikka on aivan uskomattoman hieno, ja voi vai arvailla, millaista on olla luolassa sisällä. Odotankin jo ensi sunnuntaina tehtävää retkeä aivan täpinöissäni!

Tunneretriitissä teemme luovia ja kehollisia harjoituksia, laulamme, tanssimme, kirjoitamme luonnon helmassa. Hiljennymme kuuntelemaan kohdun ja vaginan viisautta ja latautumaan Maaemon voimasta. Aikaa on myös vetäytyä omaan rauhaan kirjoittamaan ja työstämään omaa itkua ennen kuin kokoonnumme yhteiseen piiriin itkemään itkumme ääneen.

Retriitin tarkoitus antaa mahdollisuus kaikille mahdollisille tunteille tulla ilmaistuksi, sanoitetuksi ja kuulluksi – toivomme, että me kaikki saamme kokea olevamme Äiti Maan sylissä niin turvassa, että kaikki tunteet ovat sallittuja, ja saamme samalla voimaa luonnosta, yhteisöllisyydestä ja omasta kehollisuudestamme.

Ensimmäinen retkistä tehdään jo ensi sunnuntaina, ja seuraava sitten kuukauden päästä, 1.9.2019. Retriiteissä työskennellään pienryhmissä kahden ohjaajan opastuksella, joten pystymme räätälöimään sisällön osallistujien mukaan. Jos haluat osallistua molempiin, pääset toisella kerralla syventämään siitä, mihin ensimmäisellä kerralla jäätiin, mutta molempiin voi osallistua myös erikseen. Molemmat sopivat myös ensikertalaisille.

Mitään ennakkotietoja tai -taitoja ei tarvita, ei esimerkiksi tarvitse ”osata” laulaa tai tanssia, vaan keskitymme tunteisiin, niiden tunnistamiseen ja ilmaisuun luottamuksellisessa ilmapiirissä. Aikaa on sekä henkilökohtaiseen tunnetyöskentelyyn että yhteisölliseen jakamiseen.

Tapahtumat soveltuvat henkilöille, joille työskentely naisellisen voiman ja väen kanssa tuntuu luontevalta myös oman ruumiillisuuden kautta. Retriitissä on mahdollisuus purkaa ja sanoittaa traumaattisiakin kokemuksia, mutta terapiaa se ei ole – siksi emme suosittele tapahtumaa henkilöille, joiden traumat ovat hyvin akuutteja ja käsittelemättömiä, emmekä myöskään akuuteista mielenterveysongelmista kärsiville. Ota yhteyttä, jos olet epävarma, soveltuuko retriitti sinulle. Retriitti ei maaston takia sovellu liikuntaesteisille, sillä kävelyä tulee metsäpolkuja pitkin noin kilometrin verran luolalle ja takaisin.

Tarvittavat varusteet

Sään mukainen, metsämaastoon ja kallioluolaan sopiva vaatetus, istuinalusta, huivi, shaali tai muu tekstiili, johon voi kietoutua (lakana, pyyhe tai verhokin käy), kynä ja muistikirja- tai vihko, vesipullo.

Aikataulu

Tapaamme Helsingin rautatieaseman pääovilla (Kaivokadun puoleisilla) kello 11.30, josta jatkamme yhdessä junalla Kirkkonummelle. Sieltä me saamme kyydin lähelle luolaa. Tai jos haluat mieluummin lähteä retkelle omalla autolla, ota yhteyttä, jolloin voimme sopia kimppakyydeistä. Takaisin tulemme Kirkkonummelta kello 19.37 lähtevällä junalla, jonka on määrä olla perillä Helsingissä kello 20.21.

Tunneretriitin hinta

Yhden päivän tunneretriitin hinta on 80 euroa, ja se sisältää ohjelman lisäksi kasvislounaan, yrttijääteen ja piirakan sekä kuljetuksen Tolsan asemalta kohteeseen ja takaisin. Junamatkat jokainen maksaa erikseen. Lisäksi saat halutessasi muistoksi kaksi ammattivalokuvaaja Mia Johanssonin ottamaa ryhmäkuvaa. Hän on lisäksi lupautunut ottamaan ”maksa mitä haluat” -periaatteella yksilökuviakin halukkaille.

Jos tunneretriitti kutsuu, mutta hinta on ongelma, ota yhteyttä, niin mietitään ratkaisu. Yhteishinta molemmille retriiteille on 140 euroa, jos varaat paikkasi molempiin samalla kertaa.

Ilmoittautumiset

Ilmoittaudu sähköpostitse osoitteella katariina.krabbe (at) gmail.com mahdollisimman pian. Ilmoita samalla mahdolliset erityisruokavaliotoiveesi

Tunneretriitin ohjaajat:

Tuisku Virolainen (sosionomi, AMK) on tehnyt pitkään työtä tunnetaitojen, kehotietoisuuden, seksuaalisuuden ja mielen sekä sydämen hyvinvoinnin parissa. Hänen vahvana kutsumuksenaan on tunnetaitojen vahvistaminen ja tietoisuuden jakaminen tunnetaidoista. Hän on tehnyt laajan opinnäytetyönsä tunnetaitojen vahvistamisesta aikuisiällä, kehittänyt ja ohjannut erilaisia työpajoja kuten itkupiirejä, ja kirjoittanut kattavan tunnetaito-oppaan, johon hän on koonnut hyviä harjoituksia yksiin kansiin ammattilaisten ja yksityishenkilöiden tunnetyöskentelyn tueksi (julkaistaan 2020 keväällä, mutta retriittiin osallistuvat voivat pyytää oppaan raakaversiota). Tuisku on työstänyt omia tunteitaan, tunnelukkojaan ja traumojaan monipuolisesti eri keinoin ja löytänyt itselleen toimivimmat menetelmät. Tuisku edistää tunnetaitoja myös suunnittelemalla valtakunnallista tunnetaito-hanketta.

Katariina Krabbe (folkloristi, FM) on kokenut luovaan tunneilmaisuun keskittyvien piirien vetäjä. Hänellä on taito luoda turvallinen ilmapiiri, jossa tunteisiin voi heittäytyä. Itkuvirsiperinteeseen hän perehtyi syvällisesti jo 20 vuotta sitten työskennellessään Helsingin yliopistossa Inkerin itkuvirret -hankkeessa. Omakohtaista äänellä itkemistä hän on harrastanut säännöllisesti vuodesta 2013 lähtien, ja vuodesta 2015 lähtien hän on ohjannut itkuvirsityöpajoja ja -retriittejä. Hän myös luennoi säännöllisesti itkuvirsistä, samanismista ja noituudesta sekä bloggaa näistä aiheista. Katariina on toiminut pitkään Lehto ry:n aktiivitehtävissä, jonka puitteissa hän on järjestänyt ja ohjannut lukuisia tapahtumia, työpajoja, piirejä ja rituaaleja. Hän on myös Seita-lehden päätoimittaja.

Tapahtumasivu Facebookissa

Tutustu Mia Johanssonin valokuviin

Lisää tietoa Högbergetin luolasta Retkipaikan artikkelissa:

Tie luontoäidin kohtuun, Högbergetin virtauseroosioluola Kirkkonummella

Seuraa blogiani Facebookissa

Tilaa uutiskirje osoitteella katariina.krabbe (at) gmail.com

Lue lisää äänellä itkemisestä:

Itku vapauttaa

Edit 13.8.2019: Vaihdettu Facebook-tapahtumalinkit 1.9. retriittiin, kuljetukset Tolsan asemalta ja valokuvaaja Mia Johansson tulee toiseenkin retriittiin kuvaamaan.

Tallenna

Lisää kirjoittajalta Magiaa ja maadoittumista/Katariina Krabbe

Matka maaemon kohtuun – tunneretriitti naiseuden ytimeen

Lähde mukaan elämykselliselle, vapauttavalle ja voimauttavalle matkalle naiseuden ytimeen, Maaemon kohtuun, jossa...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.