Kun on kepeyden aika

Kun lähtee syventämään omaa olemistaan kääntämällä katseensa sisäänsä, yleensä tämä prosessi alkaa kohtaamalla omat varjonsa ja sen myötä päätään nostavasta halusta nousta pimeydestä valoon.

On arvokasta ja tarpeen kohdata omia kipeitä kohtia, jotta voi seistä jaloillaan vakanaa ja vahvana. Mutta olen huomannut, että kun tulee ammattilaiseksi omien kipukohtiensa kanssa ja on riittävän monta kertaa pohtinut mitä tämä asia minulle haluaa kertoa, miksi reagoin näin, mitä minussa on kehitettävää, voi tämä toimintamalli jäädä päälle.

Se voi olla monen henkisellä polulla olevan kompastuskivi, kun kaikkinainen analysointi vie välillä läsnäololta pohjan. Onneksi tuo polku antaa työkaluja ja osaamme tunnistaa tällaisen sudenkuopan, mutta usein menee hetki, ennen kuin saa itsensä kiinni. On siis tärkeää tunnistaa missä kohdassa itse menee.

Toki opimme ja kehitymme koko ajan, eikä se ole prosessi joka on tarpeen lopettaa, mutta tärkeää on huomata, ettei tuosta prosessista tule suoristuskeskeistä. Nimittäin tulee hetki, jolloin on aika ottaa opittu käytäntöön. On aika irrottaa jatkuvasta omien ja toisten toimintatapojen analysoinnista ja yksinkertaisesti alkaa nauttia elämästä.

Meillä on ihmeellinen taito kehittää itsellemme jokin fiksaatio ja liimaantua siihen kiinni. Ennen tiedostamista se on murehtiminen ja kun tietoisuus avautuu, alkaa kipukohtien kohtaaminen.

Kun vauhtiin pääsee, kipukohtien katsominen silmästä silmään on omalla tavallaan hyvin vapauttavaa. Silloin ymmärtää ettei ole minkään asian vanki, eikä mitään tapahdu meille ilman, ettemmekö oppisi siitä ja kasvaisi ihmisenä. Omia toimintamalleja on siis kiinnostava tutkailla.

Mutta jos nyt kuulut juurikin tähän ryhmään, joka on jo vuosia katsonut silmästä silmään läksyjään ja kyllästymiseen asti ottanut oppia, voisiko nyt olla aika vapauttaa itsesi? Anna kepeän energian täyttää se tila, jonka olet aiemmin varannut analysoinnille.

Tee tietoisesti päätös, että vähennät pohdintaa ja kohdennat huomiosi sen sijaan siihen, että hyväksyt itsesi sellaisenaan. Keskity tilaan, jossa olet tasapainossa itsesi kanssa, jossa hyväksyt ja ennen kaikkea iloitset.

Nimittäin vaikka on oppiläksyjä, on myös vetovoiman laki, joka pitää huolen siitä, että mikä energia kentässäsi sinun toimestasi vallitsee, saat lisää sitä samaa. Jos sinussa vallitsee uskomus, että oppiläksyt tulee käsitellä aina pohjan kautta, sitä kaavaa jatkat. Joskus toki pitää tietoisesti sukeltaa ja hyväksyä, että sukelluksen myötä energiatkin sukeltavat, mutta tärkeää on huomata, ettei tavan vuoksi pitäydy uppeluksissa.

Kun makustelet sanaa keveys, tunnet kenties juurikin sen energian, kepeän ja suorastaan kutkuttavan kutsuvan. Tunnet kirkkaan, hyvää tekevän valon, joka nostattaa. Se hyvänolon tunne, jonka kepeys saa sinussa aikaan, on oppaana sinulle siitä, että juuri kepeydessä sinulla on hyvä olla.

Voit kuulostella intuitiotasi silloin, kun olet oppiläksyjen äärellä. Kuulostele miltä asian kohtaaminen sydäntilassasi tuntuu. Jos olosi tuntuu raskaalta, kun pyörittelet mielessäsi oppiläksyä tai purat sitä lähimmäisellesi, aivan kuin takki tyhjenisi ja energia virtaisi pois sinusta, silloin ei välttämättä ole tarvetta keskittyä siihen, vaan mieluummin ottaa tilaa valolle.

Tämä on eri asia kuin se, että olet juuri jonkin oppiläksyn keskiössä ja kohtaamassa asioita ensimmäisiä kertoja. Silloin se voi nostattaa tunteita ja tuoda pintaan vaikkapa surua tai vihaa.

Mutta kun asiaa on kypsytellyt ja pyöritellyt jo pidempään, silloin kannattaa ottaa sydänvaaka esiin ja punnita tilanne siinä. Olisiko aika sittenkin analysoinnin sijaan viimeiselle silaukselle, rakkaudelle ja kepeydelle. Jos asia ei enää vaatisikaan käsittelyä, eikä edes irrottamista, vaan ainoastaan kepeyttä. Jos se olisikin se viimeinen silaus – kiittäminen ja keveys.