Luopumisen hauras kauneus
Kun jokin asia tulee elämässäsi päätökseen, antaudu sille. Hyväksy se, sano sille ”minä otan sinut vastaan, vaikka en sinua olisi pyytänytkään tapahtuvaksi – minä elän sinut todeksi”.
Älä ota uhrin roolia, jolloin säälit itseäsi tapahtuneen johdosta. Sinä olet sääliä paljon arvokkaampi, säälienergia imee voimaa.
Anna itsellesi tila tuntea kaikki, mutta huomaa tämä: kun joudumme luopumaan jostakin tavalla tai toisella, keskeltä luopumista löytyy jotakin sellaista, jonka vain luopuminen voi nostaa esiin. Aivan kuin erämaa, jonka kuivasta halkeamasta kasvaa kaunis vehreä verso.
Se on sinussa se uuden energia, joka rohkeasti ilmentää itsensä kaiken synkän keskellä. Se näyttää sinulle sen, että kun yksi ovi sulkeutuu, toinen aukeaa. Sinussa syttyy rohkeus, halu astua uuteen, läikähdys innostusta siitä, että jokin tuttu jää taakse ja olet uuden edessä.
Uudet alut ovat pelottavia, mutta niissä on myös jotakin hyvin voimaannuttavaa ja kutkuttavaa. Anna kaikkien tunteiden tulla, mutta keskitä huomiosi tuohon energiaan, jota verso edustaa. Luopuminen ja uusi alku ovat luovimista irtipäästämisen ja uutta kohti kulkemisen välimaastossa.
Aina kun irrotat jostakin, jota jollain tapaa olit pitänyt osana itseäsi, paljastat todellisuudessa enemmän oikeaa minuuttasi itsellesi ja toisille. Me emme ole mitään niistä asioista, joita omistamme. Mitä enemmän identifioimme itsemme jonnekin ulkopuolelle, sitä vaikeampaa on päästää irti. Mutta irtipäästäminen antaa tilaa totuudelle.
Jokin uusi odottaa sinua ja se kuplii sinussa kepeästi. Vain uudet alut voivat tuoda jotakin uutta ja kaunista elämääsi. Ilman uusia alkuja ei olisi elämää, sillä kaikki elämässä on loputonta alkamisen ja päättymisen virtaa.
