Elina Ojaniemi: Villi raskaus ja vapaasynnytys Osa 3: Kotisynnytyksen ihanuus

Tämän juttusarjan tarkoitus on kertoa omasta matkastani äitiyden, raskauden ja
synnytyksen maailmaan. Matka on valtavirrasta poikkeava ja toivonkin, että saat uudenlaisia ajatuksia myös raskauden ja synnytyksen omavaraisuuteen. On aika uudistaa raskaus- ja synnytyskulttuuria!

Ensimmäisen postauksen tietoisesta hedelmöitymisestä voit lukea täältä.

Toinen postaus raskaudesta ilman lääketieteellistä seurantaa löydät täältä.

Sun on helppo synnyttää kotona koska oot niin hyvä siinä!

Kuulin muutaman naisen toteavan minulle jo raskausaikana. Vastasin, että kaikki naiset ovat hyviä synnyttämään, jos heille vain annetaan oikeaa tietoa liittyen synnyttämiseen sekä synnytysrauha.

Oleellista on myös poistaa kaikki haitalliset uskomukset liittyen synnytykseen, joita meihin on jo vuosituhansien ajan ohjelmoitu. Mielestäni kotisynnytys on kaikille naisille mahdollinen, jos hän vain niin päättää ja kokee sen omaksi polukseen…

Kuva: Merillaphoto

Suurin osa raskaus ajasta meni tosi hienosti niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Olin ajatellut, että pelkoja nousisi pintaan enemmän ja joutuisin kohtaamaan niitä syvältä tasolta. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaikka en osallistunut ultrakäynteihin, enkä neuvolatoimintaan.

Oma polku tuntui koko raskauden todella selkeältä ja kaikki valinnat täysin oikeilta.
Kuuntelin kehoani ja olin yhteydessä kohdussa kasvavaan vauvaan. Siinä
pähkinänkuoressa seuranta mitä raskausaikana tein.

Raskausviikoilla 36 alkoivat pienimuotoiset koettelemukset, kun sain korvatulehduksen ja nyrjäytin nilkkani aikalailla samaan aikaan. Mietin, että tässä tilassa synnyttäminen olisi varmasti aika tuskallista, sillä aikaisemmissa synnytyksissä liike on ollut parhaimpia käytössä olleita ”kivunlievityksiä”.

Ajattelin myös 36 viikoilta asti, että synnytys voi käynnistyä ihan milloin tahansa. Onneksi en tiennyt siihen menevän vielä melkein 2 kuukautta.

Olen siunattu hyvillä ystävillä, jotka ihanasti tukivat ja kannustivat koko raskausaikaani. Sain aivan mahtavan viikonlopun Mother Blessing- juhlien parissa viisaiden ja tietoisten naisten kanssa. Heistä kaksi lähellä asuvaa ilmoittautuivat tulemaan synnytykseen mukaan ja se tuntui tosi ihanalta.

Synnytys viikoilla 43+5

Luit oikein! Viimeiset 2 viikkoa olivat elämäni pisimmät ja näillä viimeisillä viikoilla todellakin kysyttiin luottamusta omaan kehoon sekä elämään ylipäänsä.

Nykyaikana ei raskauden anneta edetä enää yli 42 raskausviikon. 90- luvun alussa alettiin tekemään ultrauksia ja sen seurauksena yli 42 viikon menevistä raskauksista tehtiin ”vaarallisia”. Onneksi löysin englanninkielisiä sivustoja, joilta sain ”yliaikaisuuteen” liittyen paljon hyvää ja oikeaa tietoa siitä, että on täysin turvallista synnyttää luonnollisesti vielä viikkojen 42 jälkeenkin. Käynnistystä en halunnut missään nimessä, sillä sen vaaroista puhutaan ihan liian vähän.

Yksin ei tarvitse pärjätä. Puhelu Vapaasynnytys Suomen perustaja Even  kanssa auttoi ja antoi luottamusta siihen, että nämä viikot ovat vielä täysin luonnollisia. Doula ystäväni Eevan tuki ja kannattelu vaikeina hetkinä oli todella tärkeää itselleni. Tunsin myös kehossani muiden Ihanien ystävien tuen- ja kannattelun viimeisiin päiviin saakka. Kaikkein suurin turva oli kuitenkin mieheni, joka seisoi rinnallani koko ajan tukien omia päätöksiäni ja kannustaen kuuntelemaan omaa kehoa.

Tutkittuani asiaa ja juteltuani kotisynnytys ammattilaisten kanssa, sain varmuuden siitä, että ei ole mitään yliaikaisuutta vaan vauva syntyy kun se on valmis. Lueskelin artikkeleita ja kirjoituksia tähän aiheeseen liittyen ja varmistuin, että käynnistämiseen ei ole mitään syytä kaiken ollessa hyvin. Tieto on oikeasti valttia monessa asiassa. Suosittelen aina ottamaan kaikesta myös itse selvää, vaikka auktoriteetti/asiantuntija kertoisi asioista mitä tahansa.

Itselläni oli koko ajan luottamus siihen, että kaikki on hyvin. Tunsin vauvan liikkeet selvästi monta kertaa päivässä ja tiesin myös, että vauva on sopivan kokoinen. Oikeassa olin, sillä vauvan syntymäpaino oli n. 3,8kg. Oma oloni oli fyysisesti hyvä, vaikka henkisesti kävin aikamoista tunnemyrskyä läpi. Asiaa ei auttanut se, että olin avoimesti kertonut lasketun ajan. Suvun/tuttavien painostus lääkäriin/sairaalaan menemiseen oli aika kova.

Jouduin yhä uudestaan antautumaan elämälle täysin ja luottamaan, että oma sydämen ääni oli oikeassa synnytyksen suhteen. Tämä vuosi oli ollut myös antautumisen vuosi, joten viimeiset viikot toivat raadollisesti esille sen, kuinka vaikeaa on vain luottaa ja lakata kontrolloimasta asioita.

Viimeinen viikko ennen vauvan syntymää lakkasin vastaamasta viesteihin/puheluihin ja en poistunut juurikaan enää kotoa. Vajosin yhä syvemmälle omaan kuplaani ja kehooni.

Synnyttäminen on ihanaa!

Viikoilla 43+4 mietin jo ultran mahdollisuutta ja kävin mielessäni pahimman skenaarion läpi synnytyksestä. Sen jälkeen päästin irti kaikesta synnytykseen liittyvistä ajatuksista ja jätin kaiken korkeamman huomaan. Ja siitä seuraavana yönä lähtikin synnytys käyntiin.

Parina iltana oli kevyitä supistuksia jo ollut, mutta ne eivät kestäneet kuin puolisen tuntia. Maanantaina iltana nukkumaan menessä tunsin taas kevyiden supistusten alkaneen. Edellisenä yönä olin nähnyt unta todella nopeasta synnytyksestä ja herätessäni en tiennyt oliko se totta vai ei. Olo alkoi olla hieman epätodellinen pari päivää ennen vauvan syntymää eli selkeästi omaan synnytyskuplaan vetäytyminen oli alkanut.

Heräsin maanantai ja tiistai välisenä yönä n. yhden aikoihin ja nousin vessaan. Tunsin
kevyiden supistusten tulevan ja menevän. Tein ison tuuletuksen ja voiton tanssin! Tänään vauva syntyisi varmasti.

Aloin sytyttämään kynttilöitä, kuuntelin musiikkia, siivoilin ja nautin ihanista aalloista jotka virtasivat kehoni läpi. Rakastin yön hiljaisuutta ja pimeyttä. Samalla pyysin omia suojeluspyhimyksiä paikalle, sekä toivoin kaiken kannattelun äitimaalta ja isätaivaalta. Tunsin rukoukset kuulluiksi ja menin aina vain syvemmälle omaan kuplaani.

Kaksi tuntia meni tosi nopeasti, enkä tiennyt mihin aika oli mennyt. Olin ollut liikkeessä koko ajan kuunnellen musiikkia ja tanssien. Laitoin Mother Blessing- juhlassa saadusta kynttilästä kuvan klo 3.20 meidän viisaiden naisten ryhmään, koska silloin aloin kokemaan vahvemmin kehossani synnytyksen voiman.

En ollut varannut synnytykseen mitään ylimääräisiä kivunlievitys menetelmiä. Minulla ei ollut siis ammetta, Tens-laitetta ja lämpimän suihkun mahdollisuuskin vain 10 minuutiksi. Halusin ottaa kaiken vastaan sellaisenaan ilman mitään kehollista harhautusta. Olin käynyt syksyn aikana myös hypnosynnytys kurssin. Ajatukseni oli kuitenkin tehdä synnytyksessäni juuri niin kuin keho pyytää tekemään.

Aloin käyttämään puoli neljän aikoihin vahvasti ääntä ja mieheni heräsi tähän. Hän tuli alakertaan ja kantoi nuorimmaisen pojan yläkertaan nukkumaan. Hän kysyi myös, että soitanko Annukalle, joka oli tulossa synnytykseen mukaan. Sanoin, että voit soittaa. Kuulin kuinka rauhallinen mieheni sanoi ystävälleni, että ei tässä mitään kiirettä ole, tulet, kun kerkiät…

Tässä vaiheessa en oikein pystynyt puhumaan enää kunnolla sillä supistukset olivat aika intensiivisiä. Otin musiikin pois päältä ja yritin käydä suihkussa, mikä ei tuntunut hyvältä. Puoli neljästä noin puoli viiteen olin keittiössä ja nojailin pöytää. Supistusten tultua käytin ääntäni, vedin hiuksistani ja pyörittelin lantiota. Synnytys näkyi ja kuului ja se tuntui oikein ihanalta. Olin eläinkehossani täysin. Mieheni oli samassa tilassa rauhallisena koko ajan, eikä puuttunut hyvin etenevään synnytykseen mitenkään muuten kuin olemalla läsnä.

Siirryin makuuhuoneen puolelle puoli tuntia ennen vauvan saapumista. Olin täydellisesti omassa synnytyskuplassa sekä kehossani. Aistit olivat super virittyneet ja tunsin hajut ja äänet tosi vahvasti. Tunsin vauvan liikkeet ja kuin luonnostaan tiesin miten kehoa piti
liikuttaa. Pyysin myös miestäni painamaan lantiota ja hivelemään selkää. Nojasin sänkyä vasten seisoen ja välillä olin myös kontillani siinä.

Viimeiset 15 minuuttia huusin ja rukoilin. Olo oli eläimellinen mutta samalla sisälläni oli suuri rauha ja varmuus. Tiesin, että nyt ollaan loppusuoralla ja kaikki on todella hyvin. Mieheni kannustavat sanat olivat myös ihana ja tarpeellista kuulla. Muutama minuutti ennen vauvan syntymää kaikki tuntemukset lakkasivat kehossani ja tiesin kokemuksesta, että keho valmistautuu ponnistusvaiheeseen. Olin kontillaan sängyssä ja tunsin kuinka vauva laskeutui synnytyskanavassa tosi alas.

Syntymän hetki oli lähellä, mutten arvannut miten lähellä. Lopussa nousin vaistomaisesti seisomaan ja kohtuni työnsi vauvan ulos kahdella supistuksella klo 4.58 ja tämä tapahtui alle minuutissa. Onneksi mieheni oli takana ja sai otettua vauvan kiinni! Mieheni antoi vauvan syliini ja nauroin ja itkin onnesta. Tyttö oli täydellisen oloinen ja päästi heti vaimean itkun.

Oloni oli euforinen, ekstaattinen ja supermahtava! Tätä ei pysty sanoin kuvaamaan. Tämän hetken olin nähnyt mielessäni jo vuoden ajan, mutta sitä tunnelatausta ei pysty villeinkään mielikuvitus toistamaan. Synnyttäminen on niin uskomattoman hienoa!

Istukka syntyi noin minuutin päästä vauvan syntymästä. Tämä yllätti itseni todella. Sanoin miehelleni, nyt täytyy nousta seisomaan ja sieltä se valahti alas ilman ponnistuksia. Mieheni nosti istukan astiaan ja siirryin olohuoneen sohvalle. Kerkesin istua siinä pari minuuttia kun ystäväni tuli paikalle. Viisi minuuttia liian myöhään syntymän hetkeä ajatellen. Hänestä oli
kuitenkin suuri apu siivoamisessa, ruoan laitossa, napanuoran katkaisussa ja ihan vain hänen rauhoittavassa energiassaan oli mukava olla.

Uusi kokemus oli myös kehoni ja etenkin jalkojeni todella voimakas tärinä synnytyksen jälkeen. Tärinä purkaa kehosta pois stressin. Kiitin kehoani ja kohtuani todella hienosta työstä. Ihmeellistä miten keho toimii, jos sille antaa mahdollisuuden siihen.

Kaikki on todella erilaista sairaalassa synnyttämisessä, vaikka kaksi hyvää kokemusta itselleni on jäänyt myös edellisistä synnytyksistä. Kahdessa ensimmäisessä synnytyksessä olin sairaalassa n. 10-20 minuuttia, tehden siellä vain ponnistusvaiheen. Toisin sanoen, olisin voinut tehdä edelliset synnytykset myös täysin turvallisesti kotona. En ollut vielä noihin aikoihin purkanut kaikkia haitallisia uskomuksia liittyen synnytyksiin ja ajattelin, että sairaalaan olisi mentävä.

Kokemuksena tämä raskaus ja synnytys on ikimuistoinen. Tulen varmasti muistamaan
tämän vuoden ja 29.11.2022 yön loppuelämäni. Rahalla ei tälläisiä kokemuksia pääse todistamaan, vaan kysymys on aina syvälle itseen menosta ja omien uskomusten sekä tunteiden purkamisesta.

Koen tämän kaltaisella synnytyksellä olevan myös yhteiskunnallinen viesti. Mielestäni tämä on paras tapa muuttaa maailmaa ja toimimattomia systeemejä.

Ihmiset miettivät asioita yleensä omien pelkojensa kautta. Mitä vaan voi tapahtua tai olisi voinut tapahtua, kommentoi monet omaa ratkaisuani. Oma mottoni on, että mikä vaan on mahdollista. Meille kaikille tapahtuu elämässä monenlaisia asioita ja kaikki on loppupeleissä oppikokemuksia elämästä. Olen hyväksynyt täysin sen, että kuolen ja myös sen, että lapseni tulevat kuolemaan.

Onneksi itselläni ei ole valtaa kuoleman edessä, vaan sen päättää korkeampi taho. Voin vain luottaa elämään ja siihen, että kaikki tapahtuu jumalallisessa järjestyksessä. Elämä ilman jatkuvaa kontrollia ja tietämistä on ihanan vapauttavaa. Voi vain luottaa ja päästää irti asioista.

Muistan olla jokaisesta päivästä kiitollinen, sillä jokainen päivä on lahja.

<3: lla Elina

Samankaltaisia ​​artikkeleita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.