Elina Ojaniemi: Villi raskaus osa 2: Raskauden kulku ilman ulkopuolista seurantaa

Tämän juttusarjan tarkoitus on kertoa omasta matkastani äitiyden, raskauden ja synnytyksen maailmaan. Matka on valtavirrasta poikkeava ja toivonkin, että saat uudenlaisia ajatuksia myös raskauden ja synnytyksen omavaraisuuteen. On aika uudistaa myös raskaus- ja synnytyskulttuuria!

Ensimmäisen postauksen tietoisesta hedelmöitymisestä voit lukea täältä.

Olen kulkenut tietoisesti 13 vuotta henkisen kasvun polkua. Matka on syventynyt vuosi vuodelta ja tähän ajanjaksoon on mahtunut todella oman itsen työstämistä ja tietoisuuden laajenemista. Näihin vuosiin on mahtunut todella erilaisia vaiheita ja toki matka matka jatkuu vielä. Välillä ollaan oltu äärimmäisissä rakkauden kokemuksissa ja sitten toisinaan on taas sukellettu syvälle omiin varjoihin. Kaikki tämä kuuluu mielestäni ihmiskokemukseen.

Äidiksi tultuani v. 2013 koin valtavan sydänkeskuksen avautumisen. En tiennyt sellaisen rakkauden ja myötätunnon olemassaolosta mitään. Koen, että äitiyden äärimmäisen tärkeän siirtymäriitin kautta pääsin kokemaan sellaisen voiman, joka lähti aukaisemaan kehoani ja tietoisuuttani todella hurjasti.

Vuosi 2021 oli itselleni todella merkittävä monella tapaa. En ole käynyt itseni kanssa koko tämän elämän aikana niin syvissä vesissä eli katsomassa omia varjojani, jotka miellän myös pelon kohtaamiseksi. Olen kohdannut todella syviä pelkoja liittyen esimerkiksi oman lapsen kuolemaan. Välillä matka on tuntunut siltä kuin menisi helvetin tulien läpi, syntyen taas uutena versiona itsestäni.

Paljon on kuoriutunut pois ja koko ajan olen päässyt lähemmäksi itseäni, kehoani sekä Luojaa. Tunnen olevani syvässä johdatuksessa ja kaiken tuskan läpi kulkeminen on ollut todella kannattavaa. Tämän vuoden olen nimennyt kehollistamisen vuodeksi, joka tarkoittaa itselleni sitä, että olen todella läsnä kehoni viesteille ja tunteille, en puske enkä pakota mitään.

Samalla kun kohtaa syvimpiä pelkojaan, joutuu kohtaamaan myös rajoittavia uskomuksiaan. Yli vuosikymmenen ajan olen jo kyseenalaistanut terveydenhuoltojärjestelmää sekä sen tarjoamia hoitomenetelmiä. Mielestäni järjestelmä ei tarjoa vastauksia siihen miten terveyttä ylläpidetään, vaan siinä keskitytään hyvin pitkälle siihen, miten oireet saadaan kuriin lääkkeiden avulla tai kirurgisin toimenpitein.

Ensimmäisissa raskauksissa en osannut paljoakaan kyseenalaistaa raskauden seurantaa. Ajattelin, että neuvolassa on käytävä, koska onhan meillä Suomessa maailman paras järjestelmä luotu tänne!

Kävin molemmissa raskauksissa kahdessa ultrassa ja melkeinpä viikoittain neuvolakäynneillä, jossa punnittiin ja pissattiin (katsotaan proteiini sekä sokeri) purkkiin sekä seurattiin hemoglobiiniarvoja. Käynneillä kuunneltiin myös vauvan sydänäänet sekä mitattiin kohdun kokoa. Kävin myös ensimmäisen raskauden aikana sokerirasituskokeessa juomassa kamalan ”sokerilitkun” ja tämän osasin jo onneksi toisessa raskaudessa kyseenalaistaa. En mennyt siihen vaan pyysin sokerimittarin, jolla itse valvoa verensokeri arvoja. Osasin tuolloin jo kuunnella kehoni viestejä ja se ilmoitti että kaikki ok ja mittaamisen lopetin muutaman päivän jälkeen. Koin enemmän stressiä mittaamisesta kuin sen pois jättämisestä.

En kokenut ensimmäisten raskauksien aikana, että olisin saanut neuvolasta mitään konkreettista hyötyä. Ehkä se antoi kuitenkin jonkinlaista luottamusta ja uskoa itseen koska mitään poikkeavaa ei itselläni seurannoissa ilmennyt. Molemmat raskaudet olivat itselleni tosi ihania ja helppoja, joten uskon että itse voi tietää ja tuntea että kaikki on hyvin.

Jo ennen kolmatta raskauttani olin päättänyt tehdä asiat toisin. Tiesin jo ennen hedelmöitystä etten tulisi käyttämään juurikaan järjestelmän palveluita. Raskaus ei ole sairaus vaan täysin luonnollinen tila naisen keholle!

Tässä muutama kysymys joita esitin itselleni ennen raskautumistani:

– Tarvitsenko vauvani hyvinvoinnin tarkkailuun joka viikkoisia mittauksia?
– Voinko tuntea vauvan liikkeet itse vai tarvitsenko sydänäänten kuuntelun tähän?
– Millaista tietoa järjestelmän kaksi ultraa voisi tarjota minulle ja mitä tiedolla tekisin?
– Mitä sokeri rasitus testi kertoisi minulle ja luottaisinko ollenkaan neuvolan ohjeistukseen liittyen ravintoon?
– Mihin tarvitsen painon ja kohdun kasvun tarkkailua?
– Miksi tämä kaikki medikalisaatio täysin luonnollisin asian ympärillä?
– Aiheuttaako kyseiset toimenpiteet itselleni enemmän stressiä vaiko luovatko ne näennäistä turvaa?

Mm. näitä kysymyksiä pohdiskelleena voin sanoa, että Itselleni vastaus oli todella selvä. En tarvitse ulkopuolisia testejä ja näkemyksiä toteamaan omaa kehoni tilaa liittyen raskauteen vaan pystyn kuuntelemaan sen viestiä jos vaan antaudun prosessille.

Olemme vieraantuneet omista kehoistamme pois ja antaneet siitä vastuun järjestelmälle. Näin se ei kyllä valitettavasti mene! Tarvitsemme jos jonkinlaista mittaria toteamaan olemmeko liikkuneet tarpeeksi, millaista uni on ollut, syönkö oikein yms. Minulle kaikenlaiset ulkopuoliset mittarit ovat tuntuneet jo pitempään todella pois työntävältä. Olen saanut lukuisia maistiaisia siitä että, mitä paremmin olen läsnä kehossani, sitä vähemmän tarvitsen ulkopuolisia mittareita toteamaan miten voin.

Tällä hetkellä olen raskaus viikolla 25. En ole käyttänyt toistaiseksi neuvolan palveluita, luotan kehooni, luontoon sekä korkeamman opastukseen täysin. Mietin ja punnitsin rakanneultraan menemistä mutta tiedän että en tekisi aborttia vaikka vauvalla olisi jokin rakenteellinen poikkeama. Pelkoja, joita olen tähän mennessä joutunut kohtaamaan on oikeastaan ollut että olenko oikeasti raskaana! Olo on ollut alkaraskauden pahoinvoinnin jälkeen hyvä, joten välillä ajatuksissa on käynyt että onko siellä masussa mitään. Olen tuntenut vauvan liikkeet jo usemman viikon joten nämäkin ajatukset ovat nopeasti kadonnneet.

Tarvitsen raskaustodistuksen Kelaa varten ja olen ajatellut hankkia sen yksityiseltä kätilöltä. Se täytyy tehdä raskausviikoilla 20-32 joten kohta puoliin otan yhteyttä kätilöön. Ajatuksena oli myös että voisin käydä kunnallisella puolella hakemassa todistuksen mutta olen kuullostellut itseäni ja selvä signaali on ollut, että on vielä aika pysyä pois neuvolasta.

Tämä on minun polkuni, mutta ei kaikkien. Itselläni tie on johtanut tähän pisteeseen, jossa olen kyseenalaistanut todella paljon yhteiskunnallisia rakenteita sekä terveydenhuoltoa sekä tehnyt traumojeni ja uskomuksieni kanssa paljon töitä. Kehoitankin kaikkia kuuntelemaan omaa sydämen johdatusta tässä(kin) asiassa. Mielestäni on kuitenkin hyvä katsoa laajasta perspektiivistä asioita ja kyseenalaistaa omia uskomuksiaan.

Seuraavassa postauksessa tulen kertomaan synnytykseen valmistautumisesta. Se on yksi lempiaiheitani ja kuten varmasti näiden postausten jälkeen voitte arvata, kotisynnytys se tulee olemaan! Muutama vuosi sitten toimin myös doulana Tampereen alueella ja mielestäni synnytys on yksi tärkeimpiä siirtymäriittejä naisen elämässä. Se on maailmoja mullistava tapahtuma.

Jos raskaus ja synnytys on tällä hetkellä ajankohtaista niin vahva suositus Vapaa synnytys Suomi podcastin kuuntelemiselle.

<3:lla Elina

Elinan youtube

Elinan ig