Kun tukahdutamme vihaa, tukahdutamme intohimoa!
Viha on samaa energia kuin intohimo. Kun tukahdutamme vihaa, tukahdutamme myös seksuaali- ja elämänvoimaamme!
Olemme oppineet hallitsemaan ja vaimentamaan vihamme, primitiiviset tunteemme ja reaktiomme, jotta sopeutuisimme yhteiskunnan tehokkaaksi osaksi.
Tukahdutettu viha oireilee:
– Taistele-ja pakene
– Jäätymis
– Ja miellyttämis
– stressireaktioina
Olemme siinä vaiheessa evoluutiotamme, jossa vihan jatkuva hallitseminen ei enää palvele.
Haluamme kokea voimakkaammin oman elämän energiamme – ylipäänsä tuntea tunteita niiden latistamisen sijaan.
Jotta pääsemme eteenpäin sisäisistä jäätymistiloista, joissa olemme tukahduttaneet vihamme, tulee meidän lisätä tervettä tulta ja voi tulla vaihe, jossa jossa tunnemme vihaa aktiivisemmin tietyn aikaa. Tämä on vaihe, jossa viha “lähtee liikkeelle”.
Tuleeko meistä vihaisempia, vihaan yhdistymisen myötä?
Jos sisällämme on paljon jäätymistä (freeze) tilaa, voi olla, jotta se saadaan liikkeelle niin tulee vaihe, jossa koet aktiivisemmin vihaa. Se on täysin normaalia.
Mutta tämä tie ja työ vie koko ajan syvempää rauhaa kohti.
Kun olet sinut vihasi ja elämänvoimasi kanssa, olet myös vahvemmassa rauhassa itsesi kanssa.
Kun alat kohdata vihasi rakkaudella, saat yhteyden täyttymättömiin tarpeisiisi ja kyvyn alkaa täyttää niitä.
Yhteys terveeseen vihaan korreloi yhteyttämme terveeseen voimaan!
Miten luoda terve yhteys vihaan ja omaan s.eksuaalivoimaan?
—> Yksilövalmennuksessa kulkee mukana yhdistyminen tunteisiin, myös haastaviin omalla kohdallasi (1 paikka vapaana tällä hetkellä)
—> Pimeä feminiini -retriiitti Tampereen Teiskossa 8-10.11, jossa olemme naisten kanssa intiimisti teeman äärellä turvallisessa tilassa viikonlopun ajan.
Olet sydämellisesti tervetullut mukaan, jos tämä kutsuu sinua – etenkin, jos hieman jännittää ja pelottaakin, mutta tunnet kipinän siitä, että tämä voisi auttaa omaa elämänvoimaasi virtaamaan sinussa paremmin!
“Mielettömän upea kokonaisuus, vapautuminen ja yhteisöllisyys. Syvällinen ja arvokas kokemus omasta ainutlaatuisuudesta jäivät päällimmäisenä mieleen. Muiden naisten antama peili syvensi omaa ymmärrystä itsestä ja omasta seksuaalisuudesta. Kiitos <3 Sain paljon enemmän kuin osasin odottaa!” -Sonja