Tunteiden jaottelu hyviksi ja pahoiksi

Oletko pannut merkille, että tapamme kohdata elämän tapahtumat perustuu usein jaotteluun hyvä ja paha? Nimeämme tapahtumat näin, tämä tapahtuma oli hyvä, tämä paha.

Luomme paljon kärsimystä itsellemme tällä jaottelulla, vaikka tosiasiassa kyse on vain siitä, että hyväksymme jotkut asiat ja toisia emme. Ja niitä asioita, joita emme hyväksy, ne tuottavat meille kärsimystä, asiasta riippuen pientä tai suurta tai jotakin siltä väliltä.

Mutta pienet murheet pyyhkiytyvät nopeasti elämästä pois, kun ymmärtää jaottelun mahdin. Voit alkaa kokeilla miltä tuntuu ottaa jokin kokemus vastaan ilman, että nimeät sen ikäväksi ja kuljet sen läpi vastustellen, hammasta purren.

Jaottelun poistaminen ei tarkoita, että et enää tuntisi mitään. Toiset asiat vain saavat meidät reagoimaan eri tavoin.

Ero on siinä, nimeätkö jonkun asian kärsimykseksi vai otatko sen vastaan hyväksyen, riisuttuna vastustelusta, alastomana kokemukselle. Voit silti esimerkiksi surra, ja suru voi satuttaa ja riipiä, mutta annat sen tulla yllesi vastustelematta. Et kiemurtele työntäen sitä pois, vastustellen sitä sen pelossa, miltä sille tuntuu antautua. Näin teet silloin, kun onnesi on ulkonasi.

Antautuminen on ainut tapa. Elämä on tunteiden tanssia, jossa lävitsesi virtaa erilaisia tunteita ja sinun tehtävä on kokea ne. Ei jäädä niihin kiinni, ei liioin vastustella niitä. Antaa kaiken mitä tulee tulla, virrata ja jatkaa matkaansa.

Mutta ei tämä niin mene, että oivallat tämän ja toteat että ok, hyväksyn kaiken, en vastusta mitään ja sen jälkeen näin on. Saamme harjoittaa tuota hyväksyntää joka päivä, mutta onneksi harjoitus tekee mestarin ja ajallaan ymmärrämme yhä enemmän antautumisen mahtia. Vaatii suurta rohkeutta kohdata tunteensa niin, että avaa itsensä niille täysin.

Mutta kun niille avautuu, katoaa samalla vastustelu ja silloin saattaa oivaltaa jotakin hyvin suurta:

Kun tunteiden antaa tulla, ne ovat vapaita myös menemään. Silloin tunteista tulee kuin vierailijoita majatalossasi. Sinun kehosi on tuo majatalo, tunteet vieraita. Et ota niitä asumaan, ne ovat vain käymässä.

Mutta mikä sinä sitten olet? Et majatalo, et liioin edes maa, jolle majatalo on rakennettu, et taivas sen yllä. Sinä olet valtava näkymätön voima kaiken sen takana.  Sinä olet kaikki. Olet alkulähde, sen ilmentymä ihmiskehossa.

Tunteet ja alkulähteen iätön valo ja rakkaus ovat eri asia. Ulkoa annettu onnen tunne ja alkulähteen onnen virta ovat kaksi eri asiaa. Esimerkiksi jos olet lähdössä lomamatkalle ja tunnet onnea, ei se liity alkulähteeseen. Se on vain tunne, joka sinulle tulee ulkoisen tapahtuman seurauksena.

Älä käsitä väärin, elämän antamat onnen tunteet ovat valtavan ihania asioita, mutta nekin ovat vieraita majatalossa. Jos perustat onnesi siihen, mitä sinulle ulkoa päin tapahtuu, olet aina riippuvainen ulkoisista tapahtumista. Oivallus on siinä, että voit olla syvästi onnellinen sellaisissakin tilanteissa, jossa aikaisemmin egoon keskittyvässä todellisuudessasi olisit tuntenut olosi surkeaksi, sillä et enää elä jaottelun mukaan.

Jaottelun poistumisen myötä ei ole pahoja tapahtumia. On vain tapahtumia ja niistä kaikista saa kokemuksia ja niistä kaikista oppia, toisista eri tavoin kuin toisista. Mitkä aiemmin määrittelit vastoinkäymisiksi, kuljettavat juuri sinne minne pitääkin, niillä on tarkoitus. Niinpä et vastustele niitä, sillä tiedät, että rakkaudellinen maailmankaikkeus toimii sinun eduksesi, sinun kasvuasi ja onneasi varten. Voit toki tuntea tapahtumien vuoksi surua, ikävää, raivoa, mutta tiedät, että ne ovat vain tunteita, vierailijoita majatalossasi.

Näetkö nyt miten eri tavoin maailma voikaan näyttäytyä sen mukaan, kuinka kokonaisuutta katsoo?