Avaan koneen uudelleen ja uudelleen, tuijottaakseni tyhjää näyttöä. Sanoja ei tule. Lopulta aloitan kirjoittamaan, sanat tuntuvat tutulta. Avaan kirjoittamani tekstit eteeni ja hetken selattua pysähdyn lukemaan ”uusinta” kirjoitustani muutaman kuukauden takaa. Olen edelleen samassa tilassa, samoissa tunteissa. Jotain on kumminkin…
Kuinka monta kertaa täytyy hukata itsensä löytääkseen perille? Löytääkseen sydämeensä? Kuinka monta väärää rakkautta tarvitaan löytääkseen sen oikean? Itsensä! Kuinka paljon vaaditaan, että voi olla kokonainen? Ei enää yksinään yksinäinen. Olen lähellä, olen saapumassa tämän tien päähän. Seuraavaan risteykseen. Tieto…
Mitä, jos tuntisimme vain positiivisia tunteita? Ajatelkaa elämää, jossa hyväksyisimme vain ilon ja onnen. Kuinka kauan arvostaisimme niitä? Loputtomiin? En usko! Viha, pettymys, suru, häpeä, kateus, pelko. Nuo mieltä alentavat tunteet. Tunteet, jotka ovat niitä eniten kasvattavia tunteita. Eikö jokaisella…
Sanotaan, että pimeintä on ennen valoa… .. ja kun löytää valon. Ei minua lainkaan yllätä, että sitä seuraa vieläkin tummempi pimeys! Kun ymmärsin löytäneeni sisältäni uudenlaisen rakkauden. Minut ympäröi mustuus, pelot ja muistoissa olevat kivut. Menneisyyden muistot, sanotut lupaukset, jotka…
Joskus on mentävä kauas, nähdäkseen lähelle. Lähemmäs, syvälle sisälle. Sydämeen. Ei ole itsestään selvää saada kokea pyytteetön hyväksyvä Rakkaus. Minulle ei ollut. Ja kun sen koin, en tunnistanut sitä. En ensimmäisellä kerralla, enkä ihan vielä seuraavallakaan. Tarvitsin monta tönäisyä,…
Toistuvasti kuulen ihmisten puhuvan, eletään hetkessä. Annetaan elämän viedä. Kellutaan ja nautitaan siitä, mitä elämä milläkin hetkellä eteen tuo. Heittäydytään! Tartutaan tilaisuuteen. Mutta mitä tämä kaikki konkreettisesti tarkoittaa? Elä hetkessä! Itse olen harjoitellut tätä useamman vuoden ja joka päivä havahdun enemmän…
Valitsin jo aikoja sitten, tien syvempään itsetuntemukseen. Se matka ei ole helppo ja kun jotain aloitan, haluan viedä sen loppuun. Itsensä rakastaminen, hyväksyminen ja itsenä itselleen tietoisena oleminen, on pitkän oppikoulun tulos, jota kohti kipuan. Ajoittain tunnen päässeeni huipulle, kunnes…
Annan kirjan sivujen lipua hiljaa sormieni lomitse lopusta, alkuun. Silmieni edessä vilisee muistot, muistot menneistä unelmista, haaveista, jotka eivät toteutuneet: Suhteista, jotka eivät kestäneet. Niin monesti rikki revitty, haavat avattu. Kuinka monesti venytin uskoa, jatkoin toivoa, ajattelin kestävää rakkautta. Niin…
Niin se lopulta loppui, meidän tarinamme. Vihdoin saan hymyillen, varmana päätöksestäni sulkea kirjan, joka kätkee sisäänsä tarinan sinusta ja minusta, sen kaikkine osineen. Voin hyvästellä sinut ja jatkaa matkaani kohti Rakkautta, kohti suurempaa muutosta, jossa jokainen päivä, on uusi mahdollisuus….
Sillä minä, olen tahtonut sinut. Olen tahtonut maanantaiaamusta luvatun maan. Minä, olen tahtonut sinut. Ja käy miten käy, sitä suostu mä en katumaan. Juha Tapion – Olen tahtonut sinut – kappaleen kertosäkeistö soi mielessäni herätessäni, tähän aamuun. Sinun paikkasi vierelläni…
Minä pidän makeasta, suklaasta, karkeista, mokkapaloista ja jäätelöstä, erityisesti suklaajäätelöstä. Mutta, makea ei ole kovin hyväksi keholle. Mielelle, ehkä, mutta vain silloin tällöin. Itse en tarvitse montakaan karkkia, kun alan voimaan huonosti. Vatsa turpoaa ja alkaa lievästi etomaan. Tulee olo,…
Jokainen muutos tarvitsee pysähdyksen, ennen kuin se on sisäistetty, opittu, hyväksytty. Viimeinen vuosi elämästäni on ollut täyttä muutosta, jatkuvaa muutosta. Kuin istuisin junassa, joka on jatkuvassa liikkeessä. Sitäkö tämä elämä tosiaan on, jatkuvaa muutosta? Kun on antanut muutokselle mahdollisuuden, kun…
Kun kymmenen kuukautta, sitten sain nilkkaani rasitusmurtuman. En halunnut kuulla kehoni viestiä, PYSÄHDY! Minulla ei ollut aikaa sellaiseen, pysähtymiseen. Oli kiire, oli pelkoja, oli vielä matkaa tehtävänä, ennen kuin pystyin hyväksymään, tarvittavan pysähdyksen. Ja vasta, kun oli pakko pysähtyä, pysähdyin….
Tänä päivänä minun kehoni viesti on voimakas, se kertoo minulle, ettei mikään minussa enää jaksa suorittaa nykyistä arkea. Minulle on täysin selvää, että muutoksen on tultava. Arjestani oli tulossa suorittamista. Heräsin jokainen päivä turhautuneena, väsyneenä siihen, mitä edessä oli. Kuin olisin kantanut raskasta reppua…
Lepään hiljaa paikoillani. Makaan ruohikolla, aurinko paistaa. Minä säteilen kilpaa polttavan auringon kanssa, kirkas valo tulvii ympärilläni. Tuuli hivelee ihoani ja annan itselleni luvan levätä, tuulen tuiverruksen hellässä syleilyssä. Upotan varpaani ruohikon sekaan, annan mielikuvitukseni kasvattaa jaloistani juuret syvälle maahan, maan ytimeen. Samalla kurkotan…
”Mä annan sut pois, mä päästän sut pois, vaikka sattuu. Mä annan sut pois, mä päästän sut pois, kaikkeen tottuu. Hymyillään vaan, ei oo muutakaan enää antaa. Luovutaan toisistamme hiljaa.. ” Mä en voi enää muuta, mun on päästettävä…
Viime viikot olen ollut tietoisessa unessa. Olen tiedostanut kaiken, mitä ympärilläni tapahtuu, olen kellunut elämän virrassa, antanut asioiden olla ja tapahtua omalla painollaan. Hyväksymällä tämän tilanteen ja olemalla vain tässä hetkessä, tämän hetkisten tunteideni kanssa. Tämä hetki ei ole ollut…
Tämä on ajatelma hetkestä elämässäni, joka tuntui niin hyvältä, ettei sille ollut löytyä sanoja. Jonka vuoksi se oli kuin satua.. Minä löysin meidät kaikista rakkauslauluista. Niistä, joissa rakastetaan tulen palavasti. Niistä, joissa riudutaan ikävissään. Niistä, joissa kaivataan ja hyväksytään, ettei toista saatukaan….
Luulin, että olisin valmis elämään uutta elämää, pysähtymättä suurien muutosten jälkeen. Toisin kävi, maailma pakotti minut pysähtymään. Onneksi maailma tarjosi aikaa ja aikaa minä tarvitsin. Kunnes vihdoin, olin valmis jatkamaan entistä ehdompana, aivan uudenlaista elämää. Viha, katkeruus, riita. Siitä koostui lähes…
Niin monet kerrat, olen käynyt sen keskustelun itseni kanssa. Mitä haluan? Mikä on oikea suunta? Ja miksi en löydä sitä? Mitä en huomaa? Mitä en kuule? Ja kumminkin koko ajan tiedän, että kuulen, kun pysähdyn ja hiljenen. Olenhan matkannut jo…