Vapautuminen
Annan kirjan sivujen lipua hiljaa sormieni lomitse lopusta, alkuun. Silmieni edessä vilisee muistot, muistot menneistä unelmista, haaveista, jotka eivät toteutuneet: Suhteista, jotka eivät kestäneet. Niin monesti rikki revitty, haavat avattu. Kuinka monesti venytin uskoa, jatkoin toivoa, ajattelin kestävää rakkautta. Niin monesti, että pääsin alkuun.
Kurkkuani on kuristanut useamman päivän, se alkaa tietyistä ajatuksista ja jatkuu, kunnes kuuntelen itseäni. Tuo tunne on kuin, joku kuristaisi minua, estäisi minua saamasta happea. Ja aina, kun saan työnnettyä tuon jonkun kauemmas, hengitys alkaa virtaamaan vapaammin..
Makaan lattialla ja laitan kädet kurkulleni, sille kohdalle jossa kuristus tuntuu voimakkaimmin. Suljen silmät ja annan kehon puhua. Ensin tulee kipu, paine kasvaa ja lopulta näen itseni, pienenä käpertyneenä käärönä kurkussani. Kurkkuni alkaa aukeamaan ja avaa minulle tien, syvälle itseeni, tietoisuuteeni. Kohti sitä lasta, joka olin, joka vieläkin olen..Lapsi, jota ei kuultu!
Kehoni antaa periksi, vapauttaa, pehmenee ja minä rentoudun, irtaannun ja asetun. Maadoitun. Astun sisään itseeni, omaan voimaani. Otan tuon pienen lapsen syliini, suojaani ja alan kuuntelemaan, itseäni!
Tunnen itseni vapaaksi. Ja vapautuneeksi. Päätös on tehty, vaikka minuun tulee sattumaan. Vaikka päätös aiheuttaa surua, se vapauttaa ja vie mukanaan kipua. Enää en jätä kuuntelemasta tuota lasta, enää en ole se lapsi. Suljen rauhallisesti silmäni, tunnen lämmön rinnassani. Olen tullut kotiin!
-K-
