Tasapainoa elämään numerologian avulla

Kirjoitin jokin aika sitten siitä, miten numerologia vaikutti isoihin myönteisiin muutoksiin elämässäni. Jos et ole vielä lukenut, haluat ehkä lukea Minun tarinani ja miten numerologia liittyy siihen.

Uusi nimi muuttaa elämäsi

Nimemme ja syntymäaikamme värähteet vaikuttavat siihen millaisissa energeettisissä olosuhteissa elämme ja toimimme. Ne määräävät tapamme reagoida, tuntea ja ajatella. Syntymäaikaa emme voi muuttaa, mutta nimiä voimme. Tiedät varmaan, että joogakultturissa on tapana antaa lisänimiä. Uusi nimi tarkoittaa aina siirtymistä uudelle tasolle. Samoin käy avioliittoon mentäessä, kun vaihdetaan sukunimeä. Jos olet joskus vaihtanut nimeä tai ottanut lisää nimiä, olet varmasti huomannut, että elämä on sen jälkeen muuttunut. Tai olet ehkä seurannut sivusta, kun jonkun läheisesi elämä on muuttunut. On voinut vaikuttaa suorastaan siltä, että kyseinen henkilö itse on muuttunut.

Nimet määräävät sen miten syvällä sisimmässämme koemme asiat. Ne määräävät sen, millaisen kuvan muut saavat meistä. Nimet määräävät myös elämässämme vaikuttavat päämäärät riippumatta siitä, olemmeko siitä tietoisia vai emme. Aika hurjaa, vai mitä? Tämä käy ilmi numerologisen kartan tulkinnassa. Yksikään numerologian asiakkaani ei ole ollut eri mieltä tulkinnan sisällöstä. Nimen muutoksen tuomat seuraukset ovat hyvin selvät ja tämä tuo monelle asiakkaalleni aivan uusia oivalluksia ja näkökulmia omaan elämäänsä.

Esimerkkejä nimien vaikutuksesta

Otetaanpa muutama esimerkki nimien vaikutuksesta. Nimien kirjaimet muutetaan numeerisiksi vastineikseen, joita laskemalla saadaan selville henkilön sisäinen, ulkoinen ja päämäärän luku. Sisäinen luku vaikuttaa siihen, miten me itse sisimmässämme koemme asiat. Ulkoinen luku vaikuttaa siihen, miten muut näkevät meidät eli millaisen kuvan annamme itsestämme ulospäin. Päämäärän luku kertoo meidän sen hetkiset elämän päämäärät, joihin pyrimme, olimme niistä tietoisia tai emme.

Sisäinen luku

Jos esim. sisäisenä lukuna on 6, se vaikuttaa siten, että henkilö on hyvin tunteellinen ja mukavuudenhaluinen. Hän on luova ja kauneutta rakastava, mutta samalla hieman sisuton ja häneltä puuttuu kunnianhimoa. Hän elää elämänsä rakkaidensa parissa heistä huolehtien ja jättäen usein persoonalliset lahjansa käyttämättä ja haaveensa toteuttamatta.

Sisäisenä lukuna 5 puolestaan aiheuttaa levottomuutta ja jopa hermostollisia ongelmia (mm. univaikeuksia). Viitosvärähde on kuin palava tuli, joka joskus tuntuu vetävän puoleensa ongelmia.

Erinomainen sisäinen luku puolestaan on esimerkiksi ykkönen. Värähde 1 on aikaansaava, alkuunpaneva ja maailmaa pyörittävä voima. Sillä on itseluottamusta, ideoita, kunnianhimoa ja tekemisen meininki. Tällä sisäisellä luvulla henkilö pystyy toteuttamaan omia syvimpiä haaveitaan.

Jollekin paras mahdollinen sisäinen luku saattaa olla intuitiivinen 7, joka tuo syvyyttä ja rauhoittaa levotonta syntymälukua. Jollekin toiselle se taas saattaa aiheuttaa masennusta tai muita tunne-elämän ongelmia. Tämä riippuu mm. henkilön syntymäluvusta.

Ulkoinen luku

Ulkoisena lukuna esimerkiksi 7 luo ympärilleen ikäänkuin näkymättömän muurin. Häntä on vaikea lähestyä ja hän työntää ihmisiä pois luotaan tahattomasti. Tämä värähde vaikeuttaa kommunikointia ja luo yksinäisyyttä.

Ulkoisena lukuna aiemmin mainittu 5 puolestaan aiheuttaa ristiriitoja ihmissuhteissa. Tämän henkilön on vaikea pysyä hyvissä väleissä muiden kanssa ja se aiheuttaa välirikkoja.

Erinomainen ulkoinen luku on esimerkiksi 3. Kolmonen on säteilevän iloinen, seurallinen ja kommunikaatiokykyinen. Hän voittaa muiden sympatiat puolelleen lumoavalla energiallaan.

Myös 9 toimii hyvin ulkoisena lukuna ollen avoin ja auttamishaluinen.

Päämäärän luku

Aiemmin mainittu 6 päämäärän lukuna helposti haittaa meitä toteuttamasta omaa syvintä itseämme. Omistaudumme mieluusti pitämään huolta perheestä tai muusta lähipiiristä samalla uhraten omat henkilökohtaiset tarpeemme. Tämä on vapaaehtoinen valintamme, mutta estää meitä toteuttamasta henkilökohtaista elämäntehtäväämme.

Päämäärän luku 8 puolestaan antaa kovin kunnianhimoiset ja määrätietoiset päämäärät. Riippuu numerologisen kartan muista värähteistä, että onko tämä hyvä vai huono päämäärän luku.

Muita hyviä päämääränlukuja ovat mm. menestykseen pyrkivä 1 ja kaiken elämässään tarpeellisen manifestointiin tähtäävä 22-4.

Numerologinen kartta on kokonaisuus

Tässä oli muutama esimerkki valottamaan asiaa. Haluan vielä lisätä, että on olemassa monia hyviä sisäisiä, ulkoisia ja päämäärän lukuja. Numerologinen kartta on aina kokonaisuus ja sitä pitää tulkita sellaisena. Syntymäaika määrittää sen millaiset luvut nimistä tarvitaan. Yhdelle esimerkiksi sisäinen luku 7 on huono ja toiselle se voi olla paras mahdollinen. Kaikkia lukuja tarvitaan ja jokaisella on oma tärkeä tehtävänsä. On vaan osattava pitää huolta, että niistä jokainen on oikealla paikallaan. Esimerkiksi tulta poltetaan takassa eikä olohuoneen matolla ja kengät säilytetään eteisessä eikä sängyssä. Molemmat ovat hyödyllisiä oikein käsiteltyinä, mutta väärin käsiteltyinä saavat aikaan harmia.

Onko sinulla ”väärä” nimi?

Joskus, kun henkilöllä on kovin hankalat numerologiset värähteet, sen saattaa ihan tuntea. Onko sinulla ollut koskaan tunnetta, että nykyiset nimesi eivät oikein sovi sinulle? Et ehkä pidä niistä tai sinusta vaan tuntuu, että ne ovat jotenkin väärät? Saatat olla oikeassa. Kuulen tätä todella usein asiakkailtani, jotka pyytävät minua tasapainottamaan numerologisen karttansa. Nimesi eivät ehkä anna sinulle mahdollisuutta toteuttaa itseäsi täydesti elämässäsi, jotta kokisit täyttymystä. Et ehkä löydä elämäntehtäväsi äärelle etkä tunne itseäsi täydeksi ja onnelliseksi.

Oikeasti ei ole olemassa ”vääriä” tai ”oikeita” nimiä. Jokaisen nimen kautta me opettelemme jotain asiaa elämässämme ja siksi jokaisella nimellä on tarkoitus. Mutta joskus meille ihmisille tarjoutuu tilaisuus helpottaa hieman elämäämme. Kun kohtaamme mahdollisuuden, jonka avulla voimme päästä vähän helpommalla elämässä eteenpäin, mielestäni siihen kannattaa tarttua.

Numerologinen ”taikasauva”

Numerologisen kartan tasapainotuksessa nimensä mukaisesti tasapainotetaan henkilön värähteet hänelle parhaiksi mahdollisiksi. Eli asiantunteva numerologi tulkitsee karttaa kokonaisuutena ja valitsee karttaan syntymäajan huomioiden värähteet, jotka tukevat toisiaan ja ovat sopusoinnussa keskenään. Näiden värähteiden perusteella numerologi valitsee lisänimet, jotka omaksuessaan osaksi omaa identiteettiään henkilön elämässä vaikuttavat värähteet muuttuvat ja tasapainottuvat. Näin kävi minullekin ja olen siitä hyvin kiitollinen.

Numerologia antaa meille leikkisästi sanottuna ikäänkuin taikasauvan, jolla voimme muuttaa elämäämme. Tämä on huikea mahdollisuus, joka erottaa numerologian esimerkiksi astrologiasta, joka ei pysty tarjoamaan keinoja muuttaa nykyistä tilannetta, koska emme voi muuttaa syntymäaikaamme.

Numerologisen kartan tasapainotus vahvistaa henkilön myönteisiä ominaisuuksia, muuntaa kielteisiä ominaisuuksia myönteisemmiksi ja tukee heikkouksia.

Samalla tarkistetaan myös henkilön nimikirjoituksen värähde, joka yhdessä syntymäluvun kanssa määrää henkilön kohtalon luvun eli sen millaisia asioita ja kokemuksia henkilö vetää elämässä puoleensa. Joillakin tuntuu aina käyvän hyvä tuuri ja toiset vetävät jatkuvasti puoleensa ongelmia. Sattumaako? Ei ole. Satoja tulkintoja tehneenä olen nähnyt, että kaikki tuo näkyy myös numerologisessa kartassa. Samoin siellä näkyy taipumus mielenterveysongelmiin, itsemurha-alttius ja monet muut terveysongelmat. Myös näihin numerologisen kartan tasapainotus tuo helpotusta muuta tarpeellista lääketieteellistä hoitoa täydentäen.

Tilaukseen yksi muutos?

Haluatko sinä muutoksen elämääsi? Silloin tulkinta ja tasapainotus on sinulle. Voit tilata seuraavasta linkistä: Numerologinen tulkinta ja tasapainotus -tilaus

Jos haluat pelkän tulkinnan ilman tasapainotusta, voit tilata tästä: Numerologinen tulkinta -tilaus


Haastatteluni Naiseuden Voiman juttutuokiossa

Kerron haastattelussa mm. omista haasteistani identiteettiin ja ammatinvalintaan liittyen, joihin numerologia toi avun. Myös haastattelijani Heidi Harju Naiseuden Voimasta kertoo omista kokemuksistaan numerologisesta tulkinnasta ja tasapainotuksesta ja niiden vaikutuksesta hänen elämässään. Puhumme numerologiasta ja sen hyödyistä itsetuntemus- ja muutostyökaluna myös yleisellä tasolla.


Muita numerologia-aiheisia kirjoituksiani ovat mm. Minun tarinani ja miten numerologia liittyy siihen, Numerologisen karttasi tasapainotus tehdään sielusi ohjauksessa ja Numerologia henkisen kasvun työkaluna.


Tilaa numerologiset palvelut tästä: tuulialaine.com/tuote-osasto/yleinen/numerologia/


Voit myös tutustua numerologiaan sivuillani tuulialaine.com tai tilata ilmaisen minitulkinnan syntymäpäivästäsi.


Opi lisää katsomalla Numerologiawebinaarin tallenne tästä.

Samankaltaisia ​​artikkeleita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

5 kommenttia