Kohti Lepoa

Jokainen muutos tarvitsee pysähdyksen, ennen kuin se on sisäistetty, opittu, hyväksytty.
Viimeinen vuosi elämästäni on ollut täyttä muutosta, jatkuvaa muutosta. Kuin istuisin junassa, joka on jatkuvassa liikkeessä. Sitäkö tämä elämä tosiaan on, jatkuvaa muutosta?
Kun on antanut muutokselle mahdollisuuden, kun on luonut tavoitteet ja haaveet, joita kohden lähtee menemään, tasaisuus on kaukana arjesta.

Halusin pois oravanpyörästä. Vuosi takaperin kuuntelin uudestaan ja uudestaan Haloo Helsingin kappaletta Hulluuden Highway. Tahdoin irti pyörästä (oravanpyörästä), joka pyöri paikoillaan, oli aika päästää irti ja kun kerran irti lähdin päästämään, niin päästelin sitten kunnolla. Päästin irti ja uskoin, että se mikä minulle kuuluu tulee luokseni, se mitä minun on tarkoitus kohdata, kohtaan. Ne opit mitä minulla on vielä käymättä, tulevat opettamaan. Ja nyt kun kelaan viimeistä vuotta taaksepäin, voin todeta, oravanpyörä jäi taakseni. Minä hyppäsin elämänjunaan ja annoin junalle luvan kuljettaa, minua kohti Rakkautta ja Valoa.

Jokainen kyynel tekee vahvemman,
Siks en niit pelkää vuodattaa.
Ylöspäin yks kerrallaan, aina askelman nousen.
Puuskat ei pysty huojuttaa!

(Profeetat; Cheek ja Elastinen: Jokainen Kyynel)

Aina kun muutos alkaa tapahtua, en ensin täysin käsitä, mitä tapahtuu, toimin, mutten tiedosta aivan miksi, tiedän vain, että näin kuuluu olla. Sitten tulee pysähdys, jonka kestoa en voi määritellä, pysähdys, jota tulee seuraamaan useampi muutos. Ja sama jatkuu. Aina ennen muutosta vauhti hidastuu, antaa aikaa, pysäyttää, laittaa pohtimaan läpikäytyä, antaa luvan hyväksyä, nähdä asioita uudella tavalla. Voimistua ja rakastaa. Tarkistaa tavotteita, haaveita, päivittyä. Ja sitten lähdetään taas uudestaan liikkeelle, hitaasti, mutta varmasti, kohti tunnelin päässä näkyvää kirkastuvaa valoa.

Nyt huomaan, että olen alkanut tietoisesti ja tiedostamattani odottamaan isompaa muutosta. Muutosta, joka vie pidemmälle levähdyspaikalle. Pysäkille, jossa saa olla pidempään ja tarkastella kauemmin kaikkea kauneutta ympärilläni. Katsoa kiitollisena sitä mitä on, mitä itse on, keitä on vierellä ja millaisessa ympäristössä saa tämän kaiken ihanuuden, rakkauden ja valon kokea.
Vielä en ole päässyt lepopysäkille, jossa saisi levähtää. Joten ei ihme, että olen hieman väsynyt jatkuvaan liikkeeseen. Tiedostan, että muutoksia on tulossa, tiedostan jopa sen, että jotain isompaa on tapahtumassa. En kumminkaan saa nähdä täysin muutosta, sillä selkeästi minun on tarkoitus oppia, kaikki opit tästä matkalta, ennen kun saan palkinnon, palkinto on tuo kauneus, jonka näkee vasta kun on pysähtynyt, sitä ennen oppinut, hyväksynyt ja ymmärtänyt.

Nyt en voi ohjata tapahtumia sen enempää, sillä Uskon, että kaikki tulee ajallaan. Koska olen päästänyt irti puskemisesta ja vain kellun kohti Valoa ja Rakkautta. Vieköön tieni sinne, sitten kun olen siihen valmis.

-K-