Kunnioituksen valtaisa voima

Jos et ole

aidosti

sydämestäsi
sielustasi
kohdustasi

kunnioittanut miestä,
et tiedä, millaiseen voimaan sinun
vielä on tutustuminen.

Sillä kunnioituksen voima

on

valtaisa.

Kunnioitus hänen olemustaan,
tapojaan, tekojaan, päätöksiään, sanojaan, polkuaan kohtaan.
Kunnioitus on luottamusta, se on ihailua, se on rakkautta. Se on rohto.
Hänelle ja sinulle. Teille. Maailmalle.

Kunnioitus ohjaa teitä sydämienne äärelle, kirkastaa tehtäviänne, solmii näkymätöntä lankaa välillänne. Se tekee sinusta vielä suuremman naisen ja miehestä suuremman miehen,
sillä kunnioitus on väkevää feminiinin ja maskuliinin alkuvoimaa.

Mikä on ilman kunnioitusta rakennettu, se lepää huteralla pohjalla. Jos et jostain syystä kykene kunnioittamaan kumppaniasi, se kertoo omaa vahvaa totuuttaan ja sen vaikutus sataa kaiken olemisenne ylle. Sitä kannattaa kuunnella tarkoin.

Kun nainen kunnioittaa miestään, se näkyy ja kuuluu kaikessa.
Hän ei vähättele, ei ”äiteile”/holhoa, ei kyseenalaista, ei mitätöi, ei pilkkaa tai puhu rumasti – ei toisen edessä eikä selän takana.
Tämä ei silti tarkoita sokeana seuraamista, sillä voimassaan olevan naisen oraakkeli on korvaamaton kartta miehelle, ja nainen tietää tämän ja käyttää lahjaansa viisaasti ja harkiten.
Voimassaan olevan naisen kunniotus on mitä upein lahja, ei itsestäänselvyys.

Kunnioitus kulkeutuu kohteen lisäksi antajalleen.
Kun näkee naisen, joka kunnioittaa miestään, siitä ei voi erehtyä.
Mutta se näky ei ole ihan jokapäiväinen.
Moni näet kunnioittaa näennäisesti, mutta syvä kunnioitus on vielä eri hyvin asia.

Kunnioitus palaa naisen katseessa, se toden totta säihkyy hänen silmistä, kareilee huulilla, huuhtoo koko hänen olemustaan. Tuo katse on omaa luokkaansa.

Ja se, mitä tämän tason kunnioitus tekee naisen

sydämelle
sielulle
kohdulle

ahh – tiedät jos tiedät.

Tuo nainen antaisi miltei KAIKKENSA tämän miehen eteen.
Kaikkensa paitsi itsekunnioituksensa – sillä se tulee aina ensin.

Mutta tämän kunnioituksen arvoinen mies kyllä tietää ja vaalii sitä kuin kalleintaan.

Kunnioitus ei vaadi täydellisyyttä eikä virheettömyyttä. Siihen mahtuu inhimillisyys ja erheet.

Mutta se silti haastaa eikä päästä helpolla, eikä pidäkään. Helpolla kun tätä polkua kulkevat miehet ja naiset ei odotakaan pääsevänsä.

Selkäranka, sydämen puhtaus tai Rakkaus eivät resonoi matalien aitojen kanssa. Ekstaasi ei asu helpossa, vaan sykkii poluilla, joilla rohkeasti itsensä kohtaavat kulkevat.

Samankaltaisia ​​artikkeleita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.