Pimeyden jälkeen
Sanotaan, että pimeintä on ennen valoa…
.. ja kun löytää valon. Ei minua lainkaan yllätä, että sitä seuraa vieläkin tummempi pimeys!
Kun ymmärsin löytäneeni sisältäni uudenlaisen rakkauden. Minut ympäröi mustuus, pelot ja muistoissa olevat kivut. Menneisyyden muistot, sanotut lupaukset, jotka särkyvät silmieni edessä yhä uudestaan tuhansiksi tekemättömiksi teoiksi. Haavat olivat taas auki, haavat jotka eivät olleet vielä arpeutuneet. Haavat, jotka ovat nyt valmiina puhdistumaan, paranemaan. Irti päästämään ja anteeksi antamaan.
Sillä en enää pelkää, nyt ei ole vaihtoehtoja. Jäljellä on enää vain yksi vaihtoehto, se vaihtoehto on mennä suoraan pimeään, suoraan pelkoja kohti. Joten käännyn, en pakene enää, pysähdyn hetkeksi. Otan vastaan sen, mitä on tulossa. Kuuntelen, arvioin, menen kohti, mutten pakene, en enää. Sillä mukanani on jotain suurempaa, mukanani on aito rakkaus.
Mutta pimeyden jälkeen ei tullutkaan valo. Pimeyttä seurasi tyhjyys, tyhjä tunnoton tila. Tila jossa koen, kuin olisin tuuliajolla. Aivan kuin olisi täysin tunnoton, tyhjä, jopa tunteeton. Samaan aikaan kuitenkin täynä, kaikkia olemisen todeksi tekeviä tunteita. Koko tunteiden väriloisto täyttää minut kuin, joku puhaltaisi saippuakuplia sisälleni ja jokainen kupla sisältää uuden erilaisen, erilailla koettavan tunteen. Täytyn tunteiden värikirjosta, saaden oppia tunteet uudestaan, puhtaasti, puhtaana.
Tyhjyydessä tunnen olevani myös voimaton, en kumminkaan saamaton, ennemminkin kuin ilmaa, kevyt ja painoton. Ei rajaton, mutta ilman raameja, ilman kehyksiä. Vapaa ja painovoimaton. Jonka vuoksi koen olevani enemmän voimissani kuin koskaan, ketterä ja kevyt, kykenevä. Valmis kaikelle uudelle!
Valmis kaikella, minkä en tiedä vielä edessäni olevan. Lukemattomia kertoja olen päästänyt irti, kuorinut itsestäni muistoja, kipuja ja laskenut taakkoja. Taakkoja, joita tunnun keräävän matkallani muilta, harteilleni kannettavaksi.
Kunnes lopulta tuli päivä vastaan, päivä joka toisti korviini ei – sanaa. Jotta minäkin oppisin sanomaan sen, EI. Minun ei tarvitse, ei enää.
Joten annan pimeyden ympäröidä minua, niin kauan, että sisältäni tuleva valo paistaa kirkkaammin, tunteet, vahvuudet, Minä! Nousen vahvempana, varmempana ja hyväksyn. Vielä tulee pimeyttä, kipua, mutta minä en ole enää yksin!
-K-