Yhdessä olemme enemmän

“Elämä antaa meille takaisin sen, minkä annamme toisillemme.”

Tämä huolellisin ristipistoin kirjailtu teksti huoneentaulussa keramiikkakippojen, liinojen ja kynttilöiden joukossa lahjatavarakaupassa pysäytti.

Kaikissa henkisissä suuntauksissa korostetaan tavalla tai toisella meidän kaikkien yhteistä alkuperää, yhteyttä toisiimme, lähimmäisenrakkautta. Sitä, miten tärkeitä olemme toinen toisillemme.

Nykyisessä hurjassa kollektiivisessa muutosvaiheessa olemme tavallistakin tiiviimmin samassa veneessä. Huomaamme olevamme yhtä hyvin syvällä tasolla, paikasta riippumatta.

Kaikki on energiaa ja jokainen meistä on osa tuota yhteistä energiaverkkoa. Olemme jatkuvasti vuorovaikutuksessa toistemme kanssa, halusimme tai emme. Siksi kaikella, mitä teemme tai jätämme tekemättä toisillemme, on merkitystä.

Suuret henkiset mestarit muistuttavat tuosta samasta asiasta: niin kuin minä olen rakastanut teitärakastakaa tekin toinen toistanne. Miten yksinkertaista. Ja miten hemmetin vaikeaa silloin, kun hermo on jo valmiiksi kireällä, kaikki tuntuu kaatuvan niskaan eikä tuo toinen näköjään taaskaan tajua mitään.

Jos sellaisessa tilanteessa onnistuu kaivamaan sisältään valon, myötätunnon ja rakkauden, on jo pitkällä.

Näinä ankeina aikoina lempeä ja myötätuntoinen suhtautuminen ja erilaisten näkökulmien ymmärtäminen on tärkeämpää kuin koskaan. Maailma voi tällä hetkellä olla aika rankka ja pelottava paikka. Silloin ystävällinen hymy, katse, (etä)halaus tai puhelinsoitto saattaa pelastaa päivän ja auttaa jaksamaan. Eikä se ole ihan pieni juttu. Sillä, miten lempeästi elämme ja kohtelemme toisiamme, on loppujen lopuksi enemmän merkitystä kuin sillä, mitä saavutamme, saamme aikaan ja suoritamme.

Uskon, että tästä hullusta ajanjaksosta seuraa valtavasti hyvää. Vanhat itsekkäät rakenteet ja ajatusmallit luhistuvat ja haihtuvat pölynä ilmaan. ”Hitot muista, kunhan minä saan omani” -tyyppinen ajattelu alkaa näyttää todella kummalliselta (mitä se on tietysti aina ollutkin). Tulevat sukupolvet eivät voi ymmärtää, että olemme joskus eläneet niin.

Tämä on uuden, kauniimman ja myötätuntoisemman maailman villi alku.

Leena Siitonen

Leena Siitonen on henkinen opettaja, joka lähestyy henkisyyttä rennolla otteella ja hyvillä viboilla. Leena tekee syväluotaavia intuitiivisia tulkintoja ja ohjaa Hyvät Vibat -yksilöenergiavalmennuksessaan® ottamaan energiat ja elämän haltuun vastaanotollaan Vallilassa ja etänä. Leenan Lempeän elämän käsikirja säätäjille on ilmestynyt Viisas elämä -sarjassa.

Sukella hyviin viboihin jo tänään ja tilaa Leenan uutiskirje! Saat heti lahjaksi inspiroivan energiatyöskentelyn videoluennon.

Tutustu Leenan palveluihin.

Seuraa Hyviä Viboja Facebookissa ja Instagramissa.

 

Lisää kirjoittajalta Hyviä viboja

Paina napista

Kesäreissulla hihittelin mukille, jossa luki kutakuinkin näin: ”Miun kaa on heleppo tulla...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.