On ihanaa, et on sellainen tyyppi ku mä!
Olen hävennyt ja peitellyt itseäni suuren osan elämästäni. Ja niinpä olen yrittänyt sopeutua sekä sulautua aina siihen ympäristöön ja ihmisiin, joiden lähettyvillä milloinkin olen ollut; näyttänyt sen, mitä kenenkin seurassa on itsestään uskaltanut antaa. Sisäinen turva on ollut hukassa.
Elin vuosia kuin trapetsitaiteilija; yritin pysytellä hyvin kapealla narulla – ei sitä voinut edes poluksi, saati tieksi kutsua. Miellytin joka suuntaan ja tärkeintä oli, että minusta tykättäisiin, enkä tulisi emotionaalisesti tai fyysisesti hylätyksi. Mutta elämässähän ei koskaan voi olla kaikkien mieleen – eikä edes tarvitse, sen ymmärrän nykyään. Kun yhteen suuntaan kumarrat, toiseen pyllistät. Trapetsilla ollessani ei mihinkään suuntaan pyllistelylle ollut sijaa, silloinhan olisin tipahtanut pois hyväksyttävyyden kapealta narulta. Niinpä päädyin sitten pyllistämään jatkuvasti itselleni.
Trapetsilla tasapainoilua ylläpitää pelko: uskallanko astua sivuun, leveneekö naru tukevaksi jalkojeni alle? Onko turvaverkkoa? Onko se riittävän tiheä, vain hulahdanko läpi ja iskeydyn yksin kovaan maailmaan?
Turvaverkkoja ja varmuutta etsitään usein itsen ulkopuolelta; kaivataan varmistelua siitä, että ollaan riittäviä. Niin kauan kuin tämä varmistelu on tärkeintä, eletään jatkuvassa pelossa. Vaikka ystävä / työkaveri / pomo / puoliso sanoi puoli tuntia sitten positiivisia asioita, kehui ja kiitti, voi tilanne muuttua seuraavan nurkan takana. Pelko ja varmistelun tarve siis jatkuu. Itseään ylläpitävä oravanpyörä.
Kun turvan tunne alkaa löytyä sisältä itsestä, trapetsi levenee ja lopulta elämään mahtuu poikkeamista totutusta, uskallusta elää. Sisäinen turva alkaa kasvaa, kun oppii näkemään itsensä lempeämmin, hyväksyvin silmin. Tarve muiden hyväksynnälle vähenee sitä mukaa, kuin alkaa itse ajatella olevansa varsin hyvä tyyppi.
”Kun mä nauran, pilvet taivaalta häviää, on ihanaa, et on sellainen tyyppi ku mä.
Mun täytyy sanoa, ”oon hullu ja ihana”, kun mä kaadun ja nauran päälle et, ”varokaa”.
Silloinhan minä saan, elää täysillä kokonaan. Eikä maailmassa oo mitään tyhmiä rajoja.
Mä en taida ymmärtää sitä ikinä, on ihanaa, et on sellainen tyyppi ku mä.
Kun mä luotan, paino rinnalta häviää, on ihanaa, et on sellainen tyyppi ku mä.
Mun tarvii ymmärtää se nyt viimeistään – on ihanaa, et on sellainen tyyppi ku mä!”
(Samu Haberin ”Sä” pohjalta – lue uudelleen, ja nyt niin, että uskot).
–
Tarvitsetko apua sisäisen turvan tunteen kasvattamisessa? Sitä voidaan harjoitella yhdessä!
Ota yhteyttä valoisaterapia@gmail.com tai Instagramissa @askeleita_kohti_hyvinvointia
