Kun alat opetella rajoja, älä ihmettele jos kaikki tuntuu ensin vain pahemmalta
Rajat ovat itsensä suojaamista – mutta jos olet tottunut ylittämään omat rajasi vuodesta toiseen, ne saattavat ensin tuntua vääriltä.
Saatat kokea syyllisyyttä, pelkoa tai jopa häpeää, kun sanot ensimmäisiä kertoja ”ei”.
Entä jos toinen pettyy? Entä jos sinut torjutaan? Entä jos et enää kelpaa?
Tämä ei tarkoita, että teet mitään väärin. Päinvastoin. Se kertoo siitä, miten pitkään olet elänyt toisten tarpeet ja odotukset edellä.
Jos olet elänyt vuosia miellyttäjänä, joustavana, vahvana, aina ”ihan hyvin pärjäävänä”, toipumisen alku voi olla ristiriitainen:
Se, mikä on ennen saanut hyväksyntää – joustavuus, ahkeruus, kiltteys – alkaakin uuvuttaa, sattua ja ahdistaa.
Saatat huomata suuttuvasi helpommin, vetäytyväsi tilanteista, haluavasi olla yksin. Se voi tuntua oudolta, ehkä jopa ”väärältä” – mutta nämäkin ovat merkkejä siitä, että jotain sinussa on heräämässä. Jotain sinussa sanoo vihdoin:
”Minä olen myös tärkeä.”
Toipuminen ei aina näytä kauniilta. Se voi olla sotkuista, hämmentävää ja välillä hyvinkin epämukavaa.
Mutta se on silti toipumista.
Jos tunnet nyt olevasi keskellä tätä kaikkea – sekavuutta, tunteiden myllerrystä, ihmissuhteiden muutoksia – olet todennäköisesti juuri siellä, missä kuuluukin.
Jotain vanhaa murenee. Ja samalla jotain uutta rakentuu.
Anna itsellesi lempeyttä. Harjoittele rajojen vetämistä pienissä paloissa.
Yksi pieni ei, yksi rauhassa vietetty ilta, yksi askel kohti sinua itseäsi.
Sitä kautta syntyy uusi, kestävämpi tapa olla olemassa.
Lempeydellä, Heli
~~~
Oletko jo tutustunut muihin teksteihini Instagramissa? Löydät tilini täältä: @sun.askeleita
