Pelon vastakohta ei ole pelottomuus, ei edes rohkeus

Koko maailman kipu kumpuaa haavoista, jotka ovat jääneet näkymättömiin. Unohdetut ja pois painetut. Häpeälliset salaisuudet ja ne niin kipeät ja tuskalliset, polttavat, joiden uudelleen valoon tuominen merkitsisi melkein kuolemaa. Vähintään koko maailman romahtamista.

Paradoksaalista on, että päin vastoin olemme vain eläviä kuolleita, kunnes kohtaamme tuon kaiken.

Todellisuudessa vain se romahtaa, mikä on valheellista. Mikä ei kanna, sillä ei valheella koskaan ole perustuksia. Vähän niin kuin vanha tarina ihmisestä, joka pelkäsi yli kaikkensa tikapuita. Hirvittävintä oli kävellä seinään nojaavien tikapuiden alta, tähän hän ei kerta kaikkiaan pystynyt. Yhtenä päivänä tuli eteen tilanne, jossa tikapuiden alittaminen oli välttämätöntä, jotta hän pääsisi määränpäähänsä. Hän keräsi kaiken voimansa ja oli valmis jopa kuolemaan. Kun hän alitti tikapuut, samassa hetkessä ne katosivat. Ne olivat kerta kaikkiaan poissa.

Tarina osoittaa meille kaksi asiaa – kuinka surrealistisia pelkomme tosiaan ovat ja toisaalta; pelko on valhe. Kun kohtaamme pelkomme, huomaamme ettei mikään kannattele sitä todellisuudessa. Sen sijaan pelko väistyy, se katoaa kuin savuna ilmaan.

Pelko on mielen tarina

Pelko kumpuaa selviytymisvaistoistamme, kenties traumoistamme ja jopa sellaisista, jotka eivät ole meidän. Meillä on paljon uskomuksia jotka maalaavat pelkokuvia. Meillä on mahtava mielikuvitus ja sen myötä kyky luoda apokalyptisiä skenaarioita. Ehkä menneet kokemukset sekoittuvat siihen, mitä voisi tapahtua nyt ja ne luovat yhdessä ultimaattisen katastrofiprofetian.

Mutta vai niin kauan kun emme uskalla katsoa pelkoa silmiin, kummittelee se ohjaamassa elämämme suuntia ja valintoja. Mitä vähemmän tiedostamme pelkoamme, sitä enemmän se vaikuttaa. Käy vielä niinkin, että se saa toimimaan meidät integriteettimme ulkopuolella. Aivomme on ohjelmoitunut näin, selviytymisvietti on kirjoitettu biologiaamme. Eikö ole hullunkurista, että meissä tosiaan asuu edelleen se tuhansia vuosia sitten elänyt luolamies? Hullunkurista ja silti niin inhimillistä.

Pelko vajoaa polvilleen kohdatessaan leijonasydämen

On eri asia toimia pelosta, kuin olla realistisen tietoinen maailman vaaroista. Mutta erona on se, että kun pelko ajattelee ”puolustaudun, hyökkään, rakennan strategioita ja suojaudun”, kypsä, tietoinen aikuinen ihminen, joka toimii ammentaen juuristaan sekä korkeammasta ymmärryksestään käsin, ajattelee ”voin olla silti sydän auki”. Pohjavireenä toimii myötätunto ja luottamus.

Hän tietää, että hänellä on kaikki viisaus sekä nöyryys nähdä sen läpi, missä kipu ja trauma toimii näyttämömestareina. Hän tietää myös, että pelko on pieni hiiri, joka haluaa tulla vain tulla nähdyksi, kuulluksi ja hoivatuksi, ei mikään hirviö, jonka edessä olemme voimattomia. Pelon takaa paljastuu tarina, joka on inhimillinen ja tuttu, samankaltainen.

Niin, me olemme lopulta hyvin samankaltaisia.

On kyse sitten suuresta sodasta, jossa poltetaan ihmisiä elävältä, taikka rauhallisen suomikodon pertistä tai pirkosta joka hylkää, häpäisee tai rankaisee, samat näkymättömät haavat märkivät kumpaisenkin taustalla. Jos pertti tai pirkko saisi lisää vaikutusvaltaa ympäristössään, saattaisi lopputulos olla yhtä katastrofaalinen kuin brutaalissa, mielivaltaisessa tappamisessa sodankäynnin oikeutuksella. Samat traumat häpäisevät ja oikeuttavat. Samat traumat normalisoivat monenlaista kieroutunutta agendaa.

On selvää, että kaukaiset juuremme ovat tuoneet meidät erilaisten haasteiden pariin. Olemme pala sukuhistoriaamme, mutta myös kollektiivista historiaa. Kulttuurihistoriamme sanelee tätäkin päivää, hyvässä ja pahassa. Isoisiemme talvi- ja jatkosodan taistelu on edelleen käynnissä sisäisyydessämme. Kohtaamattomuuden kipu on koodattu soluihimme.

Tarvitsemme alkemiaa. Rakkauden alkemiaa. Pelon vastakohta ei ole pelottomuus. Ei edes rohkeus. Vastaus on rakkaus. Myötätunto. Ymmärrys. Hellyys, hoiva, YHTEYS. Kosketus, syli, hiljaisuus ja luottamus. Rakkaus saa pelon antautumaan.

Meidän pitää päästä sanoittamaan, löytää turvallista tilaa antaa sydämemme ja sielumme vuodattaa vuosisatojen taakkaa. On saatava raivota vihat ulos, itkeä sydämen kipu, huutaa kehomme tyhjäksi tuskasta – kaikki tämä syvässä vankkumattomassa kannattelussa. Tänä päivänä meillä on siihen mahdollisuus. Saamme VALITA, minkälaisen perinnön jätämme. Olemme etuoikeutettuja.

Rakasta siis itsesi läpi pelkojen.
Laske aseet.
Sinä olet jo voittaja.

”F-E-A-R has two meanings:
’Forget Everything And Run’
or ’Face Everything And Rise.’
The Choise is yours.”
– zig ziglar