Taide ja luovuus vaikeiden tunteiden keskellä

Taide ja luovuus vaikeiden tunteiden keskellä

Kesä voi olla täynnä mahdollisuuksia, iloa ja vapautumista. Nyt syksyllä kun katson aikaa taakse päin, huomaan, kuinka nopeasti tuo aika vierähti ohi. Minun kesääni kuului myös tänä vuonna maalaaminen ja työskentely työhuoneellani.

Tänä vuonna olin jälleen utelias tutkimaan luovuutta ja maalausprosessiani. Lähtisikö se liikkeelle, vaikka olo tuntui tahmealta ja uupuneelta? Tuntuisiko maalaaminen rasitteelta vai voisiko se avata jotakin uutta?

Minulla oli kaksi teemaa, jotka kietoutuivat mielessäni yhteen: havahtuminen ja lähteillä. Näistä havahtuminen oli tämän syksyn työhuoneyhteisöni yhteisnäyttelyn teema Kulttuuritehdas Manillassa. Lähteillä taas ensi kesän tulevan yhteisnäyttelyn nimi Uudessakaupungissa.

Pieniä havahtumisia

Teema havahtuminen oli mieluisa, mutta silti minulla ei juuri siinä hetkessä ollut ainoatakaan ajatusta, mitä haluaisin tehdä. Olin jo pitkään halunnut etääntyä sellaisesta suunnitelmallisesta ja osin suoraviivaisesta työskentelystä, että minulla on aihe, josta teen luonnoksia ja suunnitelmia lopulta toteuttaen aiheen kankaalle maalaten. Toki siinäkin luovuus toteutuu, mutta tuntuu kuitenkin, että kaipasin nyt täysin vapaata liikkeellelähtöä.

Tällä hetkellä olen erityisen kiinnostunut luovasta prosessista ja vapaasta maalaamisesta. Minua kiehtoo se että voin lähteä hyvin pienin askelin eteen päin, ja tutkia, mitä siitä voi syntyä. Se oli tässä vaiheessa helpotus, ei tarvinnut tietää vielä sen tarkemmin, mitä olin tekemässä, teema riitti. Näin minusta tuntui, että kun työskentelyprosessi on avoinna, se pitäisi enemmän mahdollisuuksia sisällään.

Tyhjästä liikkeelle

Valkoinen kangas on aina yhtä kutsuva ja samalla aloitukseen haastava. Aivan kuin se vaatisi loistoidean ja täydellisen toteutuksen. Toki ne ovat ihan omia ajatuksiani. Valkoinen kangas on vain puhdas ja tyhjä lähtökohta uuden ilmaantumiselle, oli se mitä tahansa.

Tällä kertaa valitsin kuitenkin uuden valkoisen pohjan sijasta jo aikaisemmin alusmaalatun sinisen sävyisen pohjan. Se tuntui kiinnnostavalta. Kääntelin pohjamaalausta eri suunnista ja tutkin, miten haluaisin lähteä kehittelemään sitä eteen päin.

Kun pysähdyin ja annoin katseen kulkea pinnassa, aloin nähdä muotoja, rytmiä ja liikettä.Tämänkin maalauksen värit näyttivät saavan veteen ja mereen liittyvän värimaailman, sinisestä vihertävän turkoosiin. Sininen toi rauhaa, turkoosi taas raikasta energiaa. Maalaus alkoi johdattaa minua kuin omilla ehdoillaan kohti meren syvyyttä.

Meren sydän – surun ja toivon maalaus

Työstä kasvoi teos nimeltä Meren sydän. Siinä on pudotus meren syvyyksiin, pohjakosketus, mutta samalla jotakin hyvin lohdullista. Vesi symboloi tunteita, tämä teos tuntui heijastelevan omaa elämäntilannettani.

Silti Meren sydän ei ole toivoton. Sen turkoosi hohde johdattaa jonkin arvokkaan äärelle. Se muistuttaa siitä, että kipu ei ole tuhoksi vaan kasvun mahdollisuus. Suru kertoo, mikä on ollut meille tärkeää, kaunista ja merkityksellistä.

 

Mitä enemmän tilanteeseen löytyy selkeyttä, sen tuhoava ja kuluttava voima heikkenevät. Suru nousee jostakin syvältä elämän karikoista, mudasta, pienistä onkaloista, unohduksesta, sieltä, minkä en ole aavistanut olevan olemassa enään vuosiin. Suru on kuin hyakuaalto, joka leviää kaikkialle, sitä voi katsoa, siinä voi olla, mutta sitä ei voi ruokkia ajatuksillaan, jotta se ei hukuta.

Valoa ja juuria

Seuraavassa teoksessa aurinko heijastelee valoaan meren kuohujen lävitse veden pinnassa leikitellen. Siinä veden ja tulen elementit yhdistyvät. Virtaus, hiljainen ja luonnollinen voima, joka synnyttää liikettä ja toivoa. Jälleen kaikki virtaa, mutta levollisena ja hiljainesena. Tässä on luontevaa viipyillä.

Kolmas työni, Juuret – syvä yhteys, sai alkunsa pienestä luonnoskirjan piirroksesta. Punainen, intensiivinen väri hallitsee teosta. Se muistuttaa siitä, että ihmiselläkin on juuret: kehon ja mielen yhteydessä, menneissä sukupolvissa, elämän virrassa yhteydessä luontoon. Olemmehan auttamatta myös itse erottomaton osa luontoa ja sen ilmenemistä.

Neljäs maalaus taas puhui heräämisestä – silmien avaamisesta ja oivalluksesta. Karun maaston keskelläkin on elämän rikkautta ja kauneutta, joka paljastuu vasta pysähtymällä ja kuuntelemalla. Elämä hengittää omassa ihmeellisyydessään ja on läsnä, tuntuipa meistä millaiselta tahansa.

Luovuus vaikeiden tunteiden keskellä

Kukaan ei meistä välty elämän karikoilta tai vaikeilta tunteilta, suruilta tai menetyksiltä, ja meissä kaikissa asuu jo syntymälahjana luovuus. Sanaleikki luovuus pitää sisällään luovu -uus, joka voisi olla yksi ohje luovuuden äärelle. Vaikeista tunteista ei voi kuitenkaan helposti luopua, ne täyttävät mielen ja luovat omanlaisen mielentilan ja olosuhteet sen myötä. Luovuus voi kuitenkin versota juuri vaikeista tunteista, niistä mielentiloista, jotka meillä kulloinkin on läsnä, kunhan vain löydämme hieman etäisyyttä ja tilaa tunteiden ympärille.

Kun sallii niiden olla, syntyy tilaa jollekin uudelle. Luovan tekemisen äärellä voi pysähtyä, antaa ajatusten selkiintyä, etääntyä ja tunteiden asettua. Jokainen siveltimenveto on askel eteenpäin ja samalla matka sisäänpäin.  Vuorovaikutus toimii sisäisen ja ulkoisen välillä. Se auttaa avautumaan jälleen elämälle ja löytämään yhteys sekä sisimpään että myös ympäristöön ja toisiimme.

Lopuksi

Elämä ja luova prosessi ovat kuin meri. Olosuhteet merellä vaihtelevat säiden mukaan, välillä on tyyntä, välillä myrskyää. Kaikki on liikkeessä ja elävää. Sen syvyyksissä on kipua ja surua, mutta myös selkeyttä, rakkautta, toivoa, voimaa ja eteenpäin menemistä. Tämäkin luovaprosessi opetti, että pohjakosketus ei ole loppu, vaan alku uudelle tuntemattomalle, elämälle ja sen moninaisille prosesseille.