Onko tieteellis-teknologinen maailmankuva tuhonnut kehotiedon?

Epätasapaino kehollisuuden ja älyllisyyden välillä

Länsimainen ihminen on kehittynyt tiedossaan, älyssään, empiirisessä ulkoisen maailman tutkimuksessa ja elämää monin tavoin helpottavassa teknologiassa, ja levittänyt tähän kehitykseen perustuvan kulttuurinsa maailman jokaiseen kolkkaan.

Onko tämä voittokulku tapahtunut ilman tappioita? Ei tietenkään. Käsittelen nyt yhtä ulottuvuutta, mikä on painunut marginaaliin edellä mainitun kehityksen myötä.

Älyn ja ajattelun kehitys on tapahtunut kehotiedon kustannuksella. Kehotieto muodostuu yhteydessä kehoon, tietoisuuden aktivoimisessa kehossa ja sen myötä kehon “salattujen resurssien” löytämisestä. Kun suuntaamme edes osan siitä energiasta kehotietoisuuden harjoittamiseen, jota normaalisti suuntaamme esimerkiksi ajatustyön tekemiseen tai ulkoisten olosuhteiden muokkaamiseen, voimme vastaanottaa kehotietoa.

Ihminen voi tietoisuuden harjoittamisen myötä löytyneillä henkisillä ulottuvuuksillaan esimerkiksi ymmärtää elämää syvemmin ja monipuolisemmin kuin vain ajattelun ulottuvuutta käyttäessään. Tietoisuuden harjoittaminen tuo meidät aistimusten, tunteiden ja älyn risteämäkohtaan. Tällöin ymmärrys siitä, mitä ihmisyys on ja mitä ulottuvuuksia ihmisyyten voi parhaimmillaan kuulua voi kokea henkilökohtaisen vallankumouksen. Ihminen voi huomata, että hänen kehonsa on radikaalilla tavalla ELOSSA ja tietoinen. Nimenomaan koko keho, ei vain tietyt osat siitä. Ihminen saattaa alkaa löytää kehostansa menneiden kokemusten aiheuttamia jälkiä ja jopa menneiden sukupolvien kokemien kokemusten jälkiä kehostaan. Hän huomaa, että kehossa ilmenee, ei vain fyysinen taso, vaan energeettinen ja/tai henkinen taso.

Kehotietoisuus voi muuttaa käsityksen terveydestä

Myös näkemys terveyteen ja osa-alueisiin voi muuttua. Ihminen voi tietoisuuden harjoittamisen kautta vaikuttaa esimerkiksi omaan immuniteettiinsa, nopeuttaa parantumista sairauksista ja etsiä ja löytää sairaukseen liittyvät henkisen tason opetukset ja merkitykset.

Tämän tason elämäänsä löytäneet ihmiset saattavat kyseenalaistaa vallalla olevan, biolääketieteellisen ihmiskuvan. Ainakin itse tällaisena ihmisenä kyseenalaistan sen – en väitä sitä vääräksi, ainoastaan hyvin puutteelliseksi.

Tästä lähtökohdasta käsin tehty päätös lääkkeettömyydestä, vaikkapa rokottamattomuudesta (se kun on tämän hetken kuuma aihe), ei ole vain sokeaa kapinointia auktoriteetteja vastaan. Se on oman oikeuden puolustamista kehon viisauden ja parantumiskyvyn ylläpitoon. Suurelle osalle yhteiskuntamme jäsenistä tämä kuvaamani puoli todellisuudesta ei ole kovin tuttu (sitähän ei koulussa opeteta, pikemminkin opetetaan siitä pois) ja siksi heidän on vaikea hyväksyä ja ymmärtää rokottamattomuuspäätöstä, joka tehdään oman kehon koskemattomuuden ihanteesta käsin.

Vertauskuvana voidaan ajatella, että tällä hetkellä yhteiskunta vaatii kaikkia ihmisiä käyttämään omaan maaperäänsä lääketeollisuuden kehittämää ja tuon saman tahon turvalliseksi ja tehokkaaksi väittämää tuholaistorjunta-ainetta, jotta viruksen aiheuttama vitsaus talttuisi. Osa ihmisistä ei kuitenkaan halua käyttää kyseistä tuholaismyrkkyä, vaan haluaa tutkia ja etsiä muita keinoja niin oman kuin yhteisönkin terveyden edistämiseksi.

Kehollista koskemattomuutta ja kehon viisautta vaalivat ihmiset saattavat pelätä myös laajempaa trendiä, eli että “biomedisiinan” ylivalta lisääntyy pandemian myötä ja että ihmiskehoista tulee yhä enenevässä määrin passiivisia, lääketieteellisen interventioiden objekteja. Kun ihmis- ja kehonkuva muodostuu voittopuolisesti objektiivisesti määriteltyyn, ulkopuolelta käsin tutkittuun, tilastollisiin keskiarvoihin perustuvaan dataan, subjektiivinen, intiimiin kehokokemukseen perustuva ymmärrys jää puuttumaan. Ihmiskunta voi olla täynnä tietoa ihmiskehosta ja sen terveyteen liittyvistä lainalaisuuksista, mutta syvä ymmärrys ja kehon tunteminen puuttuu.

Tiedostava yhteys kehoon auttaa sitä pysymään terveenä. Intiimi suhde omaan ruumiillisuuteen muuttaa suhdetta subjektiivisen, fenomenologisen ymmärryksen ja objektiivisen, tieteellisen tiedon välillä.

 

Ääripäästä toiseen vai keskitien kulkeminen?

Kehon viisautta vaalivien ihmisten arkkivirhe on uskomus tai asenne, että heidän kehonsa on omnipotentti, eikä missään tilanteessa tarvitse lääketieteellistä apua. Aivan kuin tuo kehon itsensäparantamiskyky olisi absoluuttinen ja sen myötä kaikki objektiivinen, yleistettävissä oleva tieto olisi turhaa tai jopa valheellista.

Näin ei suinkaan ole, ja tämä on tärkeä tiedostaa. Tässä näkemyksessä siirrytään yhdestä ääripäästä toiseen, eli (ainoastaan) objektiivisen tiedon ihanteesta (ainoastaan) subjektiivisen ymmärtämisen ihanteeseen. Mitä luultavimmin sekä yksilö että yhteisön hyvinvointia edistävä lopputulos on löytää tasapaino henkilökohtaisen kehotiedon ja tieteellisen, yleistettävän tiedon välillä.

Kehotietoisen ihmisen on viisasta pitää ovi auki lääketieteellisille hoidoille tarpeen niin vaatiessa. Näinkin tehdessään hän voi olla aktiivisessa dialogissa elävän, viisaan, responsiivisen kehonsa kanssa. Lopultahan hän on kehonsa, ja ollessaan kehonsa, hän on osa suurempaa kehoa, maapallon ja maailmankaikkeuden kehoa.

Hän voi konsultoida lääkäriään, mutta tällöin hän asettuu tasavertaiseen dialogiin tämän kanssa, onhan hän oman uniikin kehonsa paras asiantuntija. Tällaisessa lääkäri-asiakassuhteessa lääkäri ei ole statuksessaan ylempi auktoriteetti, joka tuntee potilaan terveyden osa-alueet paremmin kuin tämä itse, vaan tietyn terveyden osa-alueen koulutettu ammattilainen, jonka tietämys voi auttaa potilasta ylläpitämään terveyttään paremmin (ja erityislääketieteen tapauksissa mahdollistaa elämän jatkumisen).

Kehotiedostamaton ihminen, jollaiseksi lähes kaikki meistä kasvatetaan, ja jollaisesta palataksemme taas kehotietoisuuteen meidän on nähtävä vaivaa, on heikentyneessä yhteydessä kehoonsa ja laajempaan kehoon, joka koostuu hänen ympäristöstään, koko planeetasta ja maailmankaikkeudesta. Hänen yhteytensä on todennäköisesti abstraktimpi, tietoon ja järkeen perustuva (toki myös varmasti jossain määrin aistillinen).

Hänelle esimerkiksi lääketieteen tutkimustulokset voivat esiintyä yksipuolisemmin auktoriteettina. Jos hän on omaksunut passiivisen asenteen terveyteen eli olettamuksen, että keholla ei ole kykyä sisäiseen homeostaasiin tai että immuniteettia ei voi vahvistaa omalla käytöksellään ja kehossa esiintyviä sisäisiä, henkisiä resursseja tietoisesti aktivoimalla, hän saattaa luottaa joskus liikaakin ulkoisen auktoriteetin määräämään hoitoon tai lääkitykseen.

 

Mahtuuko maailmaan monta käsitystä maailmasta?

Kysymys, minkä tämä teksti sisältää on, että onko maailmamme tai maailmankuvamme kollektiivisesti riittävän laaja ja inklusiivinen, jotta eri tavoin maailman näkevät ja kokevat ja eri suunnista tietoa ja ymmärrystä keräävät ihmiset elämään keskenään ilman, että tulee tappelu?

Tämänhetkinen lääketieteellinen ja maailmankatsomuksellinen kriisi kertoo nähdäkseni vielä joskus vastauksen tähän kysymykseen.

Joskus aiemmin nimittäin kehon viisauden ja sen luonnollisen magian lahjoja hyödyntäneet ihmiset nähtiin riittävän vaarallisina yhteisölle, jotta heidät saatettiin kuskata noitina roviolle. Myös shamaanirumpuja on tuhottu jopa kuolemanrangaistuksen uhalla ja kansanparantajia halvennettu puoskareiksi. Tämä viisaus ei ole kokonaan kuollut, mutta se on alistetussa tilassa ja valtakulttuurin arvostelulle alttiina.

Vaikka länsimainen ihminen on levittänyt verkostonsa ja henkisen monokulttuurinsa ympäri maailmaa alkuperäiskansojen perimätiedon, feminiinisen, luonnollisen viisauden ja elävän, hengittävän Gaian systeemilleen alistaen, olisiko tämä aika silti kypsempi ja erilaisuuden pelostaan huolimatta vähemmän väkivaltainen?

Kirjoittaja on psykologi, henkinen valmentaja ja Tantric Life Coach, joka ohjaa työkseen ihmisiä kehotietoisuuden ja henkisen hyvinvoinnin ja kasvun kysymyksissä. Yksilövalmennuksista saat lisää tietoa täältä: https://www.kehraamo.fi/hoidot-ja-valmennukset/tantrinen-elamantaidonvalmennus/

Lisää kirjoittajalta Herkkänä voimakas

Onko tieteellis-teknologinen maailmankuva tuhonnut kehotiedon?

Epätasapaino kehollisuuden ja älyllisyyden välillä Länsimainen ihminen on kehittynyt tiedossaan, älyssään, empiirisessä...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.