Elämä on transformaatiomatka – lue miksi tämä asenne kannattaa sisäistää

”Ainoa merkityksellinen tavoite elämässä on transformaatio. Siksi en enää pelkää kulkea sinne, minne sydämeni kutsu johtaa. Minussa on voima.”

Mihin olemme sitoneet turvamme?

Usein turvallisuuden kokemus korreloi käsitysmaailmassamme muuttumattomuuden kanssa. Tämä on myös suora viesti siitä, että ihmiskuntana elämme paljolti universaalin tietoisuuden ulottuvuudet unohtaen. Tuo maailma on meille ehkä liian mystistä ja se ei oikein sovi maallisen elämämme rakenteisiin – patriarkaaliseen yhteiskuntaamme, jossa pelataan loogisen ihmismielen turvin.

Täällä menestys kietoutuu mittareihin, jotka asettavat ihmisiä hierarkiseen järjestykseen ulkoisien saavutusten valossa. Näemme edelleen erilaisia kastijakoja arjessamme, jotka kumpuavat jo kaukaa muotoutuneesta uskomus- ja käsitysmaailmasta.

Voimme asetella ulkoisia palikoita uuteen järjestykseen, mutta ihminen itse kantaa syvää ehdollistumaa juurissaan.

On hyvä, että puhumme tasa-arvosta, yhdenvertaisuudesta, osallisuudesta tai solidaarisuudesta, mutta raapaisemme aina vain pintaa. Aitoa integroitumista, joka todella tekisi muutosta, ei tapahdu, sillä emme ole vielä yksilöinä itsessämme niin syvillä tasoilla.

Olemme menettäneet fokuksen todelliselta menestykseltä, siltä, joka kytee sisimmässämme ja joka kasvaa aidossa, syvässä yhteydessä itseen ja toisiin, ydintasolla. Ei pikatyydytystä, vaan jotakin pohjimmaista ja kestävää. Elämme kiiltokuvissa, kulisseissa, rooleissa – selviytyäksemme. Sidomme turvamme näihin todellisuudessa hyvin heikoilla perustuksilla lepääviin hologrammeihin.

Turva, kotisatamamme, on kaukana tästä näkyvästä maailmasta. Löydämme sinne tiemme viimeistään silloin, kun ulkoiset kulissit sortuvat. Tätä kohden maailmamme kulkee. Sorrumme mukana ja vaikka koemme, että helvetti on irti, voimme luottaa, että totuus jää elämään ja sen pohjalta nousemme uudestaan.

Kaulaa myöden kuravellissä

Olen itse ollut pienestä pitäen ”maailmaa pelkäävä”. On kulunut yli 30 vuotta elämää, ennen kuin olen päässyt laskemaan jalkani tukevasti maan pinnalle ja ottamaan haltuun ihmisyyttä sen kaikessa brutaaliudessaan sekä kauneudessaan. Siihen asti ihmisitseni oli kuin ajelehtiva poiju maailman valtamerillä. Kuljin sinne, minne virta sattui viemään. Toki sisäinen johdatukseni on aina ollut vahva ja laajemmassa mittakaavassa tarkasteltuna olen selviytynyt oikein mainiosti. Oikeasti olen sitä mieltä, että jokin on suojellut tietäni. En olisi muuten tässä.

Mutta todella, vasta viime aikoina olen ymmärtänyt tämän koko ihmiskokemuksen jujun. Se on sitä, että hyppää mahaplätsin elämän kuravellilammikkoon. Pistää kaiken likoon ja asettaa itsensä täysin paljaaksi elämän edessä. Tai vielä parempi, kompastuu sinne velliin ihan vahingossa, korkkareissaan. Se jysäyttää vielä syvemmälle tajuntaan. Olo on ensin järkyttynyt, sitten hävettää ja sitten ketuttaa. Kohta ehkä hyväksyy, että näin kävi ja tässä sitä nyt lillutaan, pian siitä löytää jopa jotain autuasta, samalla kun kiroaa ja vuodattaa muutaman kyyneleen.

Niin tai näin, kuralammikkoepisodien jälkeen jotain on aina muuttunut, jos vain on hereillä. Kun ottaa sen kaiken kokonaan vastaan, vapautuu ihan mahtavalla tavalla. Tajuaa, mitä se kokemus koittaa opettaa. Mistä se pyytää päästämään irti. Mitä se haluaa, että huomaa itsestään. Ehkä luopuu turhasta nipottamisesta, vakavuudesta, kontrolloimisesta, häpeästä ja kokonaisesta kimpusta kaikkia muita sisäistyneitä näkemyksiä itsestä ja elämästä, jotka ei palvele millään tavalla, vaan ainoastaan rajoittavat etenemistä tai sitä todellista menestymistä.

Nouset ylös, suoristat paidan helman ja lähdet kävelemään elämää eteen päin uutta paloa rinnassa. Kun prosessi toimii, ollaan transformaation äärellä.

Kun pysyvyys saa uuden merkityksen

Transformaatiosta puhutaan perustavanlaatuisen muutoksen yhteydessä, johon sisältyy syvää irtipäästämistä. Se johtaa autenttisempaan elämään ja olemiseen sekä uusiin mahdollisuuksiin. Sisäinen turva ja luottamus elämään lisääntyvät, myötätunto ja rakkaus syvenevät.

Tämän näkökulman kautta kärsimys, kaikki elämän vaikeat kokemukset ja tunteet, saavat uuden, voimaannuttavan merkityksen. Kun käy näitä kerroksia läpi, saattaa löytää itsensä upean oivalluksen ääreltä; itseasiassa turva ei ole siinä, että puksutetaan samaa tasaista rataa elämän loppuun saakka, ehkä matkan varrella vähän kierrellään maailmaa, hankitaan ammatti ja edetään taloudellisilla tikkailla ja sitten ne lapset ja perhe ja lemmikit ja välillä toki tutkiskellaan omia arvoja ja käydään retriitillä. Turva ei olekaan kaavoissa, ei oravanpyörässä, ei niissä ulkoisissa korvikkeissa, joita markkinatalous meille tarjoaa.

Turva on jossain aivan toisaalla, ikäänkuin näkyvän tuolla puolen. Se on enemmän kehon ja aistien tasolla havaittavaa. On jokin, mikä kantaa. Ja mitä enemmän uskaltautuu kannateltavaksi, sitä enemmän tuo ainoa oikea ja aito ’pysyvyys’ näyttäytyy. Mitä vähemmän koitat kontrolloida ja mitä enemmän luotat, sitä kauniimmin tulet yhteyteen totuuden kanssa. Ymmärrät, että tiesi on ikuinen. Vasta silloin alat todella ottamaan vastaan elämää.

Ja sitten siitä voimaantuneena, vaikka joskus pelottaa, kohtaat silti kaiken. Toki omalla ajallaan, omin askelin. Mutta löydät itsessäsi sen ulottuvuuden, mikä on ääretön ja jatkuvasti laajentuva. Ymmärrät, että on aivan järjetöntä itsesabotaasia rajoittaa potentiaaliaan sillä tavalla kuin ennen – nähdä vain ihmisen maallinen polku unohtaen itsensä osana suurempaa. Eikä asiaa yhtään edistä se, että on kiinnittynyt johonkin mustavalkoiseen aatemaailmaan. Sekin on vain rajoittamista, sen tyhjän tilan täyttämistä mikä on todellisen itsen ja ihmisroolin välissä, ja siitä tyhjyydestä syntyvän tunteen kontrolloimista.

Meidän on tarkoitus kasvaa, laajentua, nousta siivillemme työntäen samalla juuremme syvälle maahan. Siksi elämän ainoa merkityksellinen tavoite on transformaatio. Kun tulee kosketuksiin korkeamman osansa kanssa, on ehdottomassa turvassa tuon jatkuvan muutoksen virrassa. Silloin pääsee lentoon, vapaudessa.

Tietoisuus tekee tilaa hitaasti mutta varmasti

Ihmisosallemme transformaatioprosessi näyttäytyy monesti melko intensiivisenä. Se johtuu siitä, että itseä rajoittavista tai vanhentuneista osista tulee toisinaan tietoiseksi kivuliaan hitaasti. Ensimmäinen kosketus saattaa olla niin pistävä, polttava ja järkyttävä, että haluaa kääntää katseensa heti pois. Esittää ettei sitä ole olemassa; en näe, en kuule, eli sitä ei ole.

Mutta kotvan kuluttua elämä toimittaa tuon saman aspektin uudelleen ovellesi. Ja niin kauan, tasaisin väliajoin, se siellä koputtelee, että päästät sen sisään ja kysyt, mitäs asiaa sulla on. Esimerkkinä voisi mainita ihmissuhdekokemukset, joissa näyttää olevan aina (kurjia) samankaltaisuuksia vaikka ihmiset vaihtuvat. Tämä kaava jatkuu hautaan asti, jos ei halua katsoa itseensä.

Ja niin, mainittakoon että ei ne hommat aina niin hellästi ovella koputtele. Joskus ne paukkuu kysymättä sisään ja raahaa puoliväkisin suureen peilisaliin jossa ei enää pääse piiloon (ja pssst… silloinkin olet itse valinnut kohdata tämän kaiken, meillä on vapaa tahto).

Sinä olet se jota etsit

Elämä on rakkaus. Siksi myös transformaatioprosessi, elämän luonnollinen evoluutiojärjestelmä, on puhdasta rakkautta. Pimeän kautta valoon, uusille tasoille. Sinussa itsessäsi, mutta ulkoisen kautta peilautuen. Pimeä on tuntematonta, epämukavaa, kivuliastakin. Ihminen on somaattinen kokonaisuus, joten elämä tuntuu luissa ja ytimissä, kiistämättä.

Ota kuitenkin vastaan kaikki vaikeat kokemukset ja tunteet tarkoituksellisina – ne ovat möyhimässä maaperää kasvulle ja kukoistukselle. Saa kiroilla, heittää pyyhkeen kehään, itkeä ja valittaa. Masennellakin. Mutta sitten se pyrkimys mukanaan, että haluaa nähdä korkeammasta perspektiivistä. Eihän nuo kokemukset koita meitä tuhota vaan muistuttaa, keitä oikeasti olemme. Se on juurikin elämän rakkautta, että se haluaa meidän muistavan oman suuruutemme. Voimamme. Ei egoistisesti, vaan siinä mielessä, että meillä jokaisella on oman olemisemme valta. Se kaikki on mentaalisella tasolla tapahtuvaa valaistumista yksi valonsäie kerrallaan.

Itsensä oivaltaminen on sulostuttavan ihanaa, täyttymyksellistä hunajaa, elämän parasta antia!

Omassa voimassa eläminen on rauhaa itsensä kanssa. Luottamusta siihen, että minussa on kaikki vastaukset mitä etsin ja kaipaan. Että kun olen hukassa, minä itse olen karttani. Kun olen myrskyssä, tiedän ehdottoman varmasti, että uusi aurinko nousee kyllä ajallaan. Minussa on suojani, armo ja kannattelu, ehdoton rakkaus.

Tiedät ehkä, että se ei ole helppoa. Elämä ja se, mihin se sinua kutsuu. Kuljet silti, otat askeleen toisensa jälkeen, sillä näet (tunnet, aistit) valon kajastavan horisontissa. Se kutsuu sinua kasvun tuntemattomille teille. Jossain kohtaa ymmärrät, että et koskaan kulje yksin, vaikka tie yksinäinen onkin. Me olemme kaikki samaa virtaa.

***

Transformaatiosta:

– Kyse on syvyyssuuntaisesta itsetuntemusmatkasta, jonka tuloksena myös arkiset elämän asiat ja kokemukset kohoavat uusille tasoille

– Vaikka prosessi sisältää myös epämukavuutta, se johtaa positiivisiin muutoksiin

– Syklit voivat olla eri pituisia ja rinnakkaisiakin prosesseja saattaa olla käynnissä useita

– Mitä vähemmän kontrolloit, sitä virtaavampi prosessi on (on hyvin inhimillistä koittaa hallita eri vaiheita ja niiden synnyttämiä tunnetiloja kun intensiteetti on voimakasta) » hengitä, vapauta, hyväksy, hoivaa

– Prosessi johtaa kohti autenttisempaa itseä, joka näyttäytyy aina rentoutuneempana ja tyytyväisempänä olotilana

– Sisäinen turva ja luottamus elämään lisääntyy

– Rakkaus ja myötätunto syventyvät uusille tasoille

Samankaltaisia ​​artikkeleita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.