Kommunikaatio ja rajat ovat terveiden ihmissuhteiden kantava voima
Ihmisten väliset kommunikaatiovaikeudet ovat varmaan kautta maailmansivun olleet yleisiä. Usein haastekohdissa on tekemistä rajaamisen kanssa. Meitä ei ole osattu opettaa terveisiin kommunikaatiokeinoihin ja näkyvät ääripäät ovat usein hyökkäys ja vetäytyminen.
Rajaamista on hankala toteuttaa ja siirtää toimivalla tavalla eteenpäin, jos siitä ei ole itse saanut kokemusta. Voimme reagoida vahvasti kokiessamme epäoikeudenmukaisuutta. Voimme myös toimia ”yleisemmin hyväksytyllä tavalla” ja vältellä konflikteja. Tällöin välttelemme helposti ylipäätään vuorovaikutusta. Saatamme myös ulkoisesti esiintyä viileänä ja vähäsanaisena, vaikka sisäisesti olisimme verisesti loukkaantuneita. Tällöin käyttäydymme helposti passiivis-aggressiivisesti.
Rajojen tiedostaminen ja tuominen vuorovaikutukseen ja näiden myötä vastuunottaminen omasta elämästä, on asia jota ei voi painottaa liikaa.
Vastaani tuli sosiaalisessa mediassa kaverin jakamana upeita esimerkkejä siitä, mitkä eivät ole ja mitkä taas ovat todellisia rajoja. Alkuperäinen jaon on tehnyt Olivia Vizachero (@thelessstressedlawyer) ja päätin asian tärkeyden vuoksi kääntää nämä hienot lauseet suomeksi.
Lauseet ovat tässä kirjoitetussa muodossa ja haluan muistuttaa, että vuorovaikutustaitoihin kuuluu aina myös äänensävy. Sen lisäksi MITÄ sanoo, on siis myös tärkeää MITEN sen sanoo.
”
Rajaamista ei ole: ”Et saa meilata minulle viikonloppuna.”
Todellinen rajaaminen: ”Jos meilaat minulle viikonloppuna, en vastaa siihen ennen maanantaita.”
Rajaamista ei ole: ”Et saa puhua minulle tuolla tavalla.”
Todellinen rajaaminen: ”Jos puhut minulle noin, lopetan puhelun.”
Rajaamista ei ole: ”Sinun täytyy kunnioittaa aikaani.”
Todellinen rajaaminen: ”Lopetan tapaamisen ennaltasovittuna aikana.”
Rajaamista ei ole: ”Sinun täytyy olla huomaavaisempi ja ajattelevaisempi.”
Todellinen rajaaminen: ”Haluaisin sinun toimivan näitä erityisiä pyyntöjä huomioiden, ja jos niin ei tapahdu, on se ihan ok, mutta en sijoita enempää aikaa tähän ihmissuhteeseen.”
Rajaamista ei ole: ”Sinun täytyy tulla paikalle ajoissa.”
Todellinen rajaaminen: ”Jos olet myöhässä, emme odota sinua.”
Rajaamista ei ole: ”Sinun täytyy antaa minulle vähemmän töitä.”
Todellinen rajaaminen: ”En työskentele enempää kuin 50 viikkotuntia.”
Rajaamista ei ole: ” Sinun täytyy tehdä paremmin työsi/tehtäväsi.”
Todellinen rajaaminen: ”Jos toimissasi ei tapahdu näitä tiettyjä parannuksia vuosineljänneksen loppuun mennessä, tulee se näkymään arvioinnissasi.”
Rajat eivät ole mandaatteja, joita toisten tulee seurata.
Rajat eivät ole vaatimuksia tai uhkavaatimuksia.
Rajat eivät ole tehottomia uhkauksia.
Sen sijaan rajoissa on kysymys tästä:
Ne ovat tietty tekojen suunta, jotka SINÄ teet pitääksesi huolta itsestäsi silloin, kun joitain tiettyjä asioita nousee käsiteltäväksi.
Rajat ovat sitä, mitä SINÄ teet.
Niissä ei ole koskaan kyse siitä, mitä TOISET tekevät tai jättävät tekemättä. ”’
Mitä nämä sinussa herättävät?
Kirjoituksen kuvat EMMAssa (Espoon Modernin Taiteen Museo) olleesta Chiharu Shiotan näyttelystä Tracing Boundaries.