Äitihaavan parantaminen ja sen yhteys omaan seksuaalivoimaan

Äitihaavan parantaminen on avainasemassa henkisen kasvun ja voimaantumisen tiellä naisena. Koen, että kun äitihaava sinussa on enimmäkseen parantunut, et enää tarvitse äitisi (usein alitajuista) hyväksyntää ja rakkautta sille, että voit elää omien arvojesi mukaan omaa elämää, tavoitella onnea ja nauttia elämästä ja itsestäsi ilman syyllisyyttä. 

Tällöin, paradoksaalisesti, kun et enää tarvitse äitisi rakkautta, voit myös saada sen!

Kun äitihaava parantuu, sydämemme parantuu. Matka lähtee sillä, että tajuaa sydämessä olevan parannettavaa, joka juontaa juurensa menneisyydestä. Lähimmästä, varhaisimmasta ja intiimimmästä suhteesta, joka meillä on ollut.

Uskon, että vauvan ja lapsen suhde äitiinsä on kaikkien muiden ihmissuhteiden pohja ja pyrimme alitajuisesti parantamaan tätä suhdetta kaikissa muissa ihmissuhteissamme. Niin sanotusti hakemaan rakkautta tyhjiin kohtiimme ja säröihimme ulkoapäin, jotta voimme olla kokonaisia.

Jossain määrin tarvitsemme rakkautta ulkoapäin, sillä emme ole luotuja elämään täällä yksin. Jossain kohtaa polullamme tulee kuitenkin se kohta, kun tajuamme, että se malli, jota olemme aiemmin toteuttaneet, ei enää toimi.

Kun olemme tarpeeksi vahvoja ja tietoisia, ymmärrämme, että kaikki rakkaus, jota olemme etsineet ulkoapäin, onkin meissä itsessämme.

Ja samalla me emme edelleenkään ole tarkoitettu elämään täällä yksin, tekemään täällä työtä yksin…

Äitihaavan parantaminen on menemistä syvemmälle itseemme. Uskallusta avata suojakuoremme ja antaa haavoittuvuutemme näkyä. Siinä tarvitsemme turvaa, ymmärrystä, rohkeutta ja peilejä toisista ihmisistä.

Äitihaavan parantaminen on uskallusta kohdata sisäänpainettu kipu. Se tuska, jota sisäinen lapsemme on kokenut, mutta jonka hän on painanut sisällensä tulkiten olevansa väärä tarpeensa kanssa. Ja samalla oppia antaman itsellemme se, mitä nyt tarvitsemme, sen sijaan, että avaamme itseämme ja traumatisoimme itsemme uudelleen ja uudelleen – jääden vaille sitä, mitä tarvitsemme.

Harvalla meistä on ollut äitisuhde, jossa on tullut kuulluksi ja nähdyksi kaikkien tunteiden ja tarpeiden kanssa. Vaikka olisit saanut turvallisen kiintymysmallin, on jokaisella meistä säröjä ja kohtia, jotka haluavat eheytyä.

Nyt olemme siinä kohdassa siinä voimaantumisen kohdassa, jossa otamme täyden vastuun tästä haavasta. Samalla otamme vastuun omien tarpeiden ja tunteiden täyttämisestä. Ymmärtäen samalla, että meidän tehtävä on erilainen, kuin omalla äidillämme. Äidillämme ei ole ollut ymmärrystä, kapasiteettia antaa meille sitä, mitä olisimme tarvinneet. Ja hänen sisäisen lapsen tarpeet ovat tulleet todennäköisesti vielä heikommin täytetyksi.

Me voimme rakastaa toista niin paljon, kuin itsessämme on rakkautta.

Sinä voit ymmärtää äitiäsi ja miksi on näin. Äitisi ei ehkä koskaan voi antaa sinulle sitä, mitä tarvitsisit. Mutta sinä voit. Se on sinun tehtäväsi, ei hänen. Sinun tulee oppia antamaan hyväksyntä KAIKILLE tunteillesi ja tarpeillesi olla olemassa. Sinä saat olla vihainen. Sinä saat olla katkera. Sinä saat olla surullinen.

Saat iloita myös villisti ja vapaasti ilman syyllisyyttä! Voit tuntea mitä vain, se on täysin ok. Kun annat tunteillesi turvan, tilan ja rakkauden niitä tuomitsematta tai arvottamatta, ne voivat myös vapautua.

Itse olen purkanut äitisuhdetta monenlaisilla tavoilla. Vuosien varrella, olen kirjoittanut hänelle useamman kirjeen (niitä lähettämättä kuitenkaan).

Olen saanut kokea eläneeni enimmäkseen turvallisessa parisuhteessa, jossa ainakin itse olin todella auki ja haavoittuvainen. Tosin jälkiviisaana olen oppinut paljon lisää tästä ja ymmärtänyt syvemmin, mikä todella on tervettä “auki olemista”.

Hyvin merkittävä asia itselleni äitihaavan parantamisessa sekä myös siinä, että olen päässyt vapauteen ihmissuhteissa olevista rooleista, on ollut voimallinen naistenpiirityö, jossa on aina vaan intentio olla sydämessä ja puhua sydämestä toisten naisten kanssa. Tulla kuulluksi, nähdyksi ja hyväksytyksi sellaisena, kuin on.

Naistenpiirit ovat pyhä paikka terveen feminiinienergian vahvistumiselle ja itse tila luo sen, että kukaan ei ole kuormittavissa rooleissa. Naistenpiireissä eheytämme myös naissuhteisiin liittyviä haavoja. Rakennamme uuden luottamuksen ja voiman välillemme, jossa koemme aitoa yhteyttä ja kannustusta toisiamme kohtaan.

Viime vuosina fokukseni on ollut kehollisessa työssä. Olen tehnyt tätä työtä itseni kanssa ja auttanut myös asiakkaitani transformoimaan äiti ja isäsuhdetta voimallisten harjoitusten avulla.

Kun puhdistamme kasvattajiamme energiakentästämme ja tunnekehostamme,  pystymme vasta luomaan suhteen omaan kypsään sisäiseen feminiinisyyteemme ja maskuliinisuuteemme.

Koen, että ennen kuin voimme omistaa seksuaalivoimamme, tulee meidän eheytyä sydämessämme ja vahvistua kyvyssämme kokea ja kohdata tunteita.

Oppia antamaan pyyteetöntä rakkautta itsellemme.

Siitä käsin matka seksuaalivoimaan ja siinä vahvistumiseen kulkee luonnollista ja virtaavaa reittiä. 

Ja ethän halua kokea seksuaalisuutta, jossa ei ole mukana sydämen rakkautta ja voimaa?

Kun alamme omistaa seksuaalivoimamme, meissä on kapasiteettia mennä yhä syvemmälle, vapauttamaan häpeää ja syyllisyyttä, jotka vielä estävät meitä nauttimasta omasta seksuaalisuudesta (fully!) ja elämästä pienentämättä itseämme.

Jotta siis pääsemme häpeilemättömään, villiin voimaamme, tulee ensin vapauttaa suurimmat padot ja esteet sydämestämme. Tämä ei kuitenkaan ole ikuisuuksia kestävä vaihe, vaan tärkeää on herätellä eri osiamme luonnollisessa tahdissa ja tunnustella niiden valmiutta avautua.

Olen huomannut isoja muutoksia omassa äitisuhteessani sitä myötä, kun olen tehnyt tätä sisäistä työtä. Huomaan, että voin elää omaa elämääni hyvin vapaasti, ilman syyllisyyttä. Kokien, että äitini rakastaa minua siitä huolimatta, että hän ei täysin ymmärrä, mitä teen.

Vapaudesta käsin, voin olla äidin kanssa tekemisissä niin kuin hyvältä tuntuu. Voin sanoa hänelle aidosti miltä tuntuu, laittaa hänelle tarvittaessa rajoja, ilmaista myös kiitollisuutta ja rakkautta tavallani. Tietäen, että hän on puolellani ja tukenani. Antaen, auttaen ja rakastaen juuri parhaalla mahdollisella tavalla.

Ja se työ, mitä olen tehnyt itsessäni ja ihmissuhteissani, siitä en voi olla kuin järisyttävän ylpeä.

Se, mitä olen naisena, äitinä ja seksuaalisena olentona nyt…huh!

Tämän tekstin myötä, haluan lähettää suuren rakkauden, myötätunnon ja kunnioituksen äideillemme ja esiäideillemme. Te olette luoneet pohjan sille, että me voimme vapautua nyt ja toteuttaa omaa tarkoitustamme. Kiitos. Kiitos. Kiitos.

Ota sinäkin pieni hetki. Kuuntele, mitä sisältäsi haluaa nousta! ♡

Ja äitihaavan parantaminen koskee yhtälailla myös miehiä. Isähaavasta sitten toisella kertaa!

 

**********************

Haluatko parantaa äitihaavasi ja elää täydessä loistossasi?

Haluatko ottaa täyden vastuun paranemisestasi ja voimaantumisesta?

Haluatko omistaa seksuaalivoimasi?

Katso valmennuspakettini tästä ja tule tutustumistapaamiseen (matalallakin kynnyksellä!)

***********************

Saat tekstini parhaiten liittymällä uutiskirjelistalleni.

Uusi liittyjä saa bonuksena voimallisen sydänyhteys-harjoituksen:

Subscribe


Rakkautta ja lempeyttä päivääsi!
– Heidi
Alempi kuva: Joni Mäkinen @gerashmush / @jonis_photograph_wizardry
Lisää kirjoittajalta Viidakon villinainen

Synnytystraumasta eheytyminen ja voimaantuminen – matka syviin orgasmeihin on mahdollista!

Tulevana talvena tulee kuluneeksi tasan 10 vuotta esikoislapseni, poikani syntymästä. Hänen syntymänsä...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.