Kirkas kruunu kärsimyksellä vai nautinnolla?

Luulenpa, että jokainen suomalainen on jossain kohtaa kuullut sanonnan: ”Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat”. Kärsimys taitaa olla aika ytimessä kansallisessa itsetunnossamme. Totta toki on, että elämä sisältää kärsimystä. Se sanoma löytyy myös buddhalaisen opetuksen ytimestä. Toisinaan, vaiko jopa monesti, me ihmiset tunnumme myös jollain lailla ehdollistuvan kärsimykseemme ja pidämme kenties jollain alitajuisella tavalla siitä kiinni. Kuinka voisimme tai voisimmeko alkaa sallia irti päästöä vanhoista yksilön onnellisuutta rajoittavista tavoista ja uskomuksista sekä tuoda toisenlaista kokemusmaailmaa arkeen?

Omassa elämässäni kärsimys on liittynyt paljon elämän eteen tuomien tapahtumien lisäksi omaan tapaani toimia. Näissä ohjaksissa on ollut isosti vaativuutta ja suorittamista sekä lähtökohtaisesti traumaa. Monia toimintojani on ohjannut paljolti suorittamalla puskeminen, pakko ja pitäisi. Nykyään yhdistän nämä sisäiseen turvattomuuteen ja pelkoon liittyväksi. Kärsimys on minulla liittynyt myös kyvyttömyyteeni ja osaamattomuuteeni siinä kohdassa toimia toisin kuin haluaisin, toivoisin tai minkä tietäisin olevan itseäni palvelevaa.

Kärsimyksen ja sen tuoman ahdistavuuden hetkissä ei ole helpointa löytää tietä sen toiselle puolelle. Yleensä kuitenkin, on kyseessä sitten mikä tahansa tunne tai asia, tie toiselle puolelle kulkee sen läpi. Elämä tarjoilee meille vähän kuin leijonanmetsästystä. Ylittäminen, alittaminen ja kiertäminen ei tuo lopulta toimivaa ratkaisua, vaan tarvitsee mennä läpi. Läpi menemisen ajattelen tarkoittavan käsittelyä, kokemista ja tuntemista.

Kiinnittäessäni eri paikoissa liikkuessani huomiota ihmisten välisiin keskusteluihin, korvani on usein napannut sanoitusta siitä, kuinka ”pitää” tai ”pitäisi” tehdä tai toimia . Itselleni sana ”pitää” kuulostaa siltä, kuin vapaus ei olisi omissa käsissä ja sen sijaan asian tapahtuminen olisi jostain ulkopuolelta tulevasta riippuvainen.

Puheemme itseämme ja elämää kohtaan voi olla toisinaan vaativaa ja joskus myös suhteellisen vähättelevää. Saatamme puhua tai ajatella itsestämme, toisista tai elämästä ylipäätään enemmän negatiivisuuteen kallistuvaan sävyyn, mutta emme välttämättä heti ymmärrä sen olevan negatiivista. Varsinkaan, jos olemme kasvaneet ruokkivassa ilmapiirissä. Tämänlainen toiminta ja ajattelu harvoin kuitenkaan tuottaa isommissa määrin positiivisuutta ja kukoistusta elämäämme, vaan kenties huomaamme jossain elämänalueella jonkin sortin kärsimysvarjoa.

Oletko koskaan ajatellut kuinka paljon käyttämällämme sanastolla on väliä? Olen kuullut suosituksesta korvata pitää-sana enemmän omaa valintaa vahvistavalla sanalla, kuten haluan tai saan. Myös hyvin mustavalkoinen ja ehdoton sanasto, kuten ääripäät aina ja ei koskaan voi olla auttavampi korvata lievemmällä ilmaisulla, kuten usein, välillä, joskus tai toisinaan.

NLP-mielikirjassa (Toivonen & von Harpe, s. 86) oleva Mahdollisuuksien sanakartta vahvistaa sanojen käytöstä kuulemaani. Sanakartassa on jaoteltuna sanoja eri otsikoiden alle. Otsikoita ovat täytyminen, kielto, mahdottomuus, haluaminen, aikomus, sitoutuminen, arvottaminen, luvallisuus, ehdollinen mahdollisuus sekä mahdollisuus. Täytymistä kuvaavaat sanat: joudun, on määrä, on pakko, pitää, tarvitsee, täytyy, tulee. Kieltoja on: ei saa, ei sovi, ei pidä ja mahdottomuuksia: en voi, en pysty, en uskalla, ei sovi ja en saata. Tämä on sanastoa, jota käyttäessä olemme itseä rajoittavassa uskomuksessa. Mahdollisuutta kuvaava sanasto sisältää sen sijaan sanoja pystyn, saan, teen, voin ja on mahdollista. Näiden ääripäiden väliin mahtuu paljon positiivista, kannustavaa ja sitouttavaa sanastoa.

Minulle ainakin tuntuu todelta, että sanastoa muuttamalla voimme saada muunkinlaista muutosta aikaan elämässä ja sen energiassa. Uskon, että omaan sisäiseen sanastoon ja puheeseen muutoksia tekemällä vaikutukset hiljalleen valuvat koskemaan koko elämää. Ennen kuin voimme alkaa muuttamaan käyttämäämme sanastoamme, tarvitsee meidän kenties alkaa huomioida tarkemmin millaista se ja sisäinen puheemme oikeastaan on. Sen monimuotoisuus päivistä ja oloista riippuen voi myös yllättää. Näin on ainakin omalla kohdalla päässyt käymään. Kun luulen olevani jossain kohtaa jo jotain osaamassa, joudun rehellisesti katsomaan oman sisäisen todellisuuden tilaa ja toteamaan kuinka keskeneräisenä ihmisen kasvumatkalla saa olla 😀

Ystäväni kanssa aiheesta keskustellessa, hän toi esiin tärkeän asian liittyen sanastoon ja puheeseen. Hän muistutti, kuinka vanhempina meillä on tärkeä vastuu siitä, minkälaista puhetta lapsemme kuulevat meidän käyttävän. Jos arjessa kaikki on täytymistä (pitää tehdä ruokaa, täytyy pestä pyykit, joudun viemään sut päiväkotiin, harrastuksiin ym.) välitetään lapselle viestiä, kuinka kamalan kuormittavaa elämä ja hänen olemassaolonsa on. Ystäväni muistutti myös, kuinka aikuisilla olisi vastuu puhua ihanista aikuisuuden asioista, jotka lastakin odottavat aikuistuttuaan, kuten mahdollisuus tehdä mieluista ruokaa, onneksi on pyykkikone, joka auttaa saamaan puhtaita vaatteita. Tämä tietenkin onnistuu helpoimmin silloin, kun elämässä on tasapainoa, on riittävästi tukea itselle ja oma kuormitus hallinnassa.

Olen sanoituksen lisäksi kiinnittänyt huomiota myös muun muassa lenkkeilemässä oleviin ihmisiin. Niin mahtavaa kuin juokseminen ja moni muu urheilu on stressinpurkuun sekä kunnonkohotukseen, olen monesti miettinyt, millainen vaikutus kasvoista selkeästi näkyvällä kärsivällä ilmeellä on lopputulokseen. Pahimmillaan olen nähnyt juoksijan, joka klenkuttaa lenkillä polvituen kanssa irvistellen ja mietin, eikö tuo ole jo väkivaltaa omaa kehoa kohtaan. Tämä huomio ei toki rajoitu pelkästään juoksuun vaan aikalailla lajista kuin lajista saa suorittavan, pakottavan ja kärsimystä sisältävän. Siitä tuleekin mieleen toinen usein kuultu sanonta ”Urheilija ei tervettä päivää näe” ja kyseenalaistan myös tämän sanoman.

En ole voinut välttyä mietinnältä, että jos, joskus mielekkääksi ajateltukin, tekeminen on pakolla hampaat irvessä tapahtuvaa ja pahimmillaan satuttavaa, minkälaisen jäljen se kokonaisuudessaan kehoon jättää? Luoko se lopulta enemmän stressi- vai hyvänolonhormonia?

Niin kuin aina, elämän aikana kokemamme vaikuttaa kaikkeen. Omalla kohdallani ovat uupumus ja mielenterveyden haasteet olleet iso opettaja. Niiden kautta olen joutunut pysähtymään ja katsastamaan syvemmin tunteideni alkemiaa, tapojani toimia ja tarkastelemaan, mitkä asiat ja millä tavalla tehtynä, tuovat omalla kohdallani hyvinvointia.

Toipumis- ja kuntoutumisaikanani olen tutkinut paljon leikkiä ja nautintoa. Uupumuksen jälkeisenä minun on tarvinnut etsiä tapoja, joilla tehdä tarvittavasta ja tärkeästä hitusen mukavampaa ja vähemmän stressaavampaa. Minulle se onnistuu leikkisyyden, luovuuden ja kokeilevuuden kautta. Olen myös joutunut opettelemaan pitämään taukoja, jolloin keskityn pelkästään hengittelyyn ja keholliseen läsnäoloon. Kun puhun nautinnosta, en tarkoita pelkästään nautinnollisten asioiden perässä juoksemista, ulkoisesta elämyksestä elämykseen menemistä. Tarkoitan myös tietoisesta läsnäolosta käsin tapahtuvaa nautintoa.

Alkuun harjoittelin nautinnon kanssa oloa tutkien, mistä ylipäätään pidän. Etsin ja kokeilin, mitkä ovat minulle luontaisesti mieluisia asioita ja sen jälkeen tarkkailin, miten paljon annan niille elämässäni tilaa. Huomasin, että on kokonaan oma juttunsa myös sallia mielekäs ja nautinnollinen tekeminen itselle. Tämän tutkailun ja kokeilun kautta löysin piilotetun luovuuteni äärelle ja sen myötä olen tehnyt uudenlaisia ratkaisuja koko elämääni koskien.

Olen tutkinut, kuinka voin asettua yhteyteen itseeni, omaan kehooni ja toimia omista tarpeistani käsin. Olen tutkinut myös kuinka parhaimmillaan voin olla läsnä hetkessä, tekemässä nautinnon tai edes jonkinlaisen mielihyvän asenteella myös sitä, mikä kuuluu tehdä. Olen kokeillut, millaisilla muutoksilla voin saada tekemisestä miellyttävämpää ja katsastanut, miten hyvin sallin itselleni eri kohdissa muutosta kohti nautintoa. Koska ihmisinä emme ole robotteja, voivat olomme vaihdella paljonkin eri päivinä, kuun aikoina ja muunlaisina kausina, joten nautinto tai mielihyvä ei todellakaan kaikissa tilanteissa välttämättä ole mahdollista. Näissä kohdissa on hetkessä olemisen hyväksynnän harjoitteleminen riittävää.

Miltä sinulle tuntuu ajatus nautinnosta? Minkälaiset asiat tuovat sinulle nautintoa? Kuinka usein sallit itsellesi nautinnollisia asioita? Minkälainen on sinulla nautinnollinen huokaus ja miltä se tuntuu kehossasi?

Voisitko ajatella, että veisit itsesi tiedostaen joka päivä jonkinlaisen, edes pienen nautinnon äärelle tai voisitko kokeilla löytää johonkin arkiseen, kenties hiukan hiertävään rutiiniin jotain uutta, ehkä jopa hiukan leikkisää toteutustapaa?

Nautintoja toki on monenlaisia ja eri asteisia, joten haluaisin peräänkuuluttaa ennemmin ns. ”terveellisiä” nautintoja, en riippuvuusnautintoja. Terveellisen nautinnon määreenä ajattelen olevan asiat, jotka ovat itselle mielekkäitä ja joiden tekeminen palvelee pitkälläkin tähtäimellä, tuoden terveyden kautta hyvää oloa.

Jos asut pääkaupunkiseudulla ja sinua kiinnostaa kuulla enemmän, olen PERJANTAINA 16.9 pitämässä Helsingin työväenopiston Opistotalolla ilmaisen luennon otsikolla LUOVUUS, INTUITIO JA LEIKKI AIKUISEN HYVINVOINNIN TUKENA. Tapahtuma löytyy täältä: https://ilmonet.fi/course/H225523

Syyskauden loppupuolella pidän myös muutaman viikonloppukurssin työväenopistolla Herttoniemen Silkkikutomon tiloissa. Aikuisille on tarjolla Itsehoitoa ilolla ja aikuinen-lapsi tarjontana on Klovnijoogaa. Ryhmät ovat näemmä nyt täynnä, mutta jonoon ilmoittautumisen kautta voi olla mahdollista päästä mukaan. Alla linkit kursseille:

https://ilmonet.fi/course/H224232 Itsehoitoa ilolla

https://ilmonet.fi/course/H224233 Klovnijooga