Ei kesäloma riitä!
Mitä kaikkea me ihmiset voimmekaan, joskus tiedostamattakin, pitää palautumisen laastareina, joiden avulla sinnittelemme ja roikumme ihan liian pitkään jaksamisen äärirajoilla:
- Viikonloppu, lähellä oleva loma – sinnittelen sinne saakka, sitten voin levätä.
- Ensi viikon jälkeen tuleva helpompi viikko töissä – jaksan sinne saakka, sitten ehdin pitää tauot, palautua ja jopa ajatella.
- Tuleva torstai.
- Huominen.
- Illalla.
- Seuraavan palaverin jälkeen.
Joskus raahaudumme vuodesta toiseen samaa ympyrää, tavoitteena suoriutua viimeisillä voimilla aina seuraavaan lomaan. Lomaan, jolta odotetaan paljon, koska silloin ELÄMÄ TAPAHTUU.
Jo ennen lomaa stressataan paljon; miten ihmeessä maailman (tai ainakin työelämän) ehtii saada valmiiksi ennen sitä?
Ensimmäisellä ja ehkä toisella lomaviikolla ylivireystila pitää valveilla öisin.
Sitten 1-2 viikkoa LOMAA! Nautitaan nyt täysillä kun voidaan!
Viimeisellä viikolla nousee ahdistus pian loppuvasta lomasta, työhön paluusta ja siitä, miten ihmeessä voikin olla näin väsynyt, vaikka lomaili monta viikkoa!
Loma oli organisoitu hyvin; siihen oli kalenteroitu sukulaisvierailut, suursiivous, mökkiremontti, lasten kierrättäminen puuhamaissa, rippijuhlien järjestäminen, parisuhdeviikonloppu Savonlinnassa – niin ja päivittäiset juoksulenkit, nyt kun kerrankin oli aikaa. Miksi loman loppuessa tuntee tarvetta lomaltapalautumislomalle?
Ei viikonloppu tai kesäloma riitä!
Kuormituksesta palautumista ei voi kalenteroida tietylle päivälle muutaman kuukauden päähän. Palautumista ja lepoa kun ei voi suorittaa varastoon, ne kuuluvat inhimillisen elämän jokaiseen päivään. Pitkäkään loma ei säilö energiaa tulevia koitoksia varten paketeihin, joista sen kätevästi voisi napata käyttöönsä 4 kuukauden päästä. Parhaimmillaan loma toimii palauttavana ja virkistävänä, tuo lisää iloa.
On myös tärkeää pohtia onko vapaa-aika palautumiselle liian tiukasti aikataulutettua vai tarvitsisiko esimerkiksi aikaa ja tilaa haahuiluun tai yhtäkkisiin ideoihin lähteä pyöräilemään lähimpään kaupunkiin torille syömään mansikoita ja uittamaan varpaita meressä.
Suorittamaan taipuvaisena ainakin minun on pitänyt vuosien varrella opetella ja sitten kertailla miten se palautuminen ja hetkessä oleminen tapahtuu. Se nimittäin vaatii irtipäästämistä syvemmistä asioista jatkuvan tekemisen taustalla. Näistä työläimpiä ovat omat ajattelumallit ja oman arvon liittäminen pärjäämiseen. Samalla näiden ymmärtäminen ja käsittely palkitsevat syvästi.
Haahuilemisiin.
-Heli-
Muita ajatuksiani löydät Instagramista tililtäni @sun.askeleita
