Erottaa itsensä luonnosta on erottaa itsensä itsestä
Mitä enemmän ruudut, seinät, juorut, betoni, starbucksit, otsikot, mäkkärit, marketit, e-koodit, p0rno ja pillerit tilaa elämässäsi ottaa, sitä kauemmas ne sinua kantaa ja sitä enemmän unohdat, sillä niiden melu on niin valtaisa, että se peittää hiljaisen viisauden alleen.
Typeryys nimittäin on lujaäänistä, viisaus hiljasta.
Niinpä lopulta unohdat ja sitten unohdat edes kaivata.
Erotat ihmisen luonnosta omaksi lajikseen.
Ja jos erotat itsesi itsestäsi,
katkaiset yhteyden ja
jäät mielesi vankilaan lukiten itsesi elämään todeksi mielen kertomaan tarinaa.
Ja niin toistat kaavaasi päivästä toiseen.
Jokin sanoittamaton kivistää, mieltä ja kehoa särkee, mutta ei tiedä miksi.
On vain epämukavuutta, jotakin miltä tuntee tarvetta paeta. Ja paetessa saa hetken hyvää oloa kuhisevista kuppiloista, tiukoista treeneistä, viraaleista videoista, loputtomasta analysoinnista, tirisevästä mätöstä, puhuvista päistä, ruuduista, pauhusta, yhteen kolahtavista tuopeista, keuhkot täyttävästä savusta, uraportaista, ruudulla tai alla voihkivista naisista/miehistä, mitä ikinä pakopaikat kenellekin on.
Mutta silti mikään niistä ei laskeudu täyttämään kumisevaa tyhjyyttä.
Edelleen mukana on
unohdusta miten tunteita kohdataan,
miten ajatusluupit katkaistaan,
unuhdusta miltä elinvoima tuntuu,
unohdusta kehon viisaudesta,
unohdusta mikä on hyvinvoiva ihminen ja yhteiskunta, mikä on oikein ja väärin.
Ja jostain syystä luonto unohtuu pelottavan helposti. Pinnallisilla nautinnoilla mässäävä mieli tuntee houkutustakin tähän koska se tarjoaa pakopaikan.
Pieni lapsi vielä muistaa mutta ruutu ruudulta, luokkahuone luokkahuoneelta, herkku herkulta, luonto unohtuu.
Mutta tietenkin, sillä yhteiskunta vaatii ja tukee luonnon unohtumisen, muuten se ei pyöri tässä muodossaan.
Joten jos on unohtanut,
pitää kuulla kutsu muistaa.
Ja se kutsu tulee kehostasi. Se muistuttaa siitä joka hetki eri tavoin. Kun ällöttää krapulassa, kun kaihertaa tyhjissä suhteissa, kun kuukautiset sattuu, kun seksuaalisuus on hukassa, kun ahdistaa, kun kroppa kremppaa, kun mikään ei tunnu miltään tai kaikki tuntuu liikaa. Kun ei solju.
Ja kun alkaa kuunnella, alkaa tunnistaa mielen luoman vankilan ja tarpeen paeta siltä ympäröivän maailman tarjoamiin houkutuksiin.
Voi viedä vuosia osata kaivata ja kuunnella, opetella tuntemaan luonto ja sen tiet,
opetella tuntemaan itsesi ja itsesi tiet.
Vanhat tavat pitävät otteeseen mutta mitä kauemmas niistä pystyy itsensä repäsemään, sitä helpommin se käy.
Luonto elää unohduksesta huolimatta meissä koko ajan.
Ja löytää luontonsa on niin kuumaa.
Jaan paljon sisältöä Ilon voiman -somesivuilla ♡ Instagram ja Facebook Ilon voima.
Jos haluat työskennellä kanssani esimerkiksi 1:1 ohjauksen muodossa, löydät lisätietoa palveluistani tiiamariel.com
