Varjot viipyilevät vielä auringon noustessa
Kun olet ollut pitkään ylivireystilassa, jaksanut, suorittanut ja venynyt yli rajojesi, kehosi on ollut hälytystilassa. Se on pitänyt sinut liikkeessä pitkään. Pysähtyminen on tuntunut mahdottomalta, pelottavaltakin. On ollut turvallisempaa jatkaa tutuksi tullutta suorittamista, vaikka väsymys painaa. Ethän tiedä mitä sen toisella puolen odottaa.
Ja sitten, kun alat hidastaa, tapahtuu jotakin yllättävää. Todellinen väsymys iskee.
Syvä, kaiken läpi tuntuva uupumus – ehkä juuri silloin, kun ajattelet jo levänneesi riittävästi. Saatat hämmentyä: “Kyllähän minun pitäisi nyt jo jaksaa!”
Olemme niin tottuneet suoritusyhteiskunnan vaatimuksiin, että yritämme usein aikatauluttaa myös toipumisemme. Annamme itsellemme luvan levätä… mutta vain hetken, jonka jälkeen “pitäisi” olla taas entistä ehompi.
Kehomme ja mielemme eivät kuitenkaan tottele tällaisia sääntöjä. Kun ne aistivat, ettei ole enää jatkuvan hälytystilan tarvetta, ne uskaltavat näyttää, kuinka loppu oikeasti olet. Väsymys ei aina ole merkki taantumisesta – se voi olla myös merkki paranemisesta ja toipumisesta.
Se voi tuntua pelottavalta. Se voi herättää epäilyksiä:
“Entä jos en enää palaudu?”
”Mitä jos jään tähän kuoppaan?”
Mutta juuri nyt sinä annat itsellesi jotain korvaamattoman tärkeää: aikaa, lepoa, hyväksyntää ja myötätuntoa. Ehkä väsymys onkin liittolaisesi, joka huolehtii sinusta, ei vihollinen?
Anna väsymykselle lupa olla, ei sitä vastaan ole tarvetta pinnistellä. Sinä saat levätä. Ja sinä saat luottaa siihen, että olet kulkemassa oikeaan suuntaan.
Lempeydellä, Heli
~~~
Instagramissa tilillä @sun.askeleita kirjoitan omien rajojen löytämisestä, liiallisesta kiltteydestä, miellyttämisestä, herkkyydestä ja uupumisesta — ennen kaikkea ihmisyydestä. Kurkista ja tule seuraamaan.
