Oletko valmis löytämään itsesi?
”Kun ihminen alkaa lähestyä omaa sisintään, on suostuttava vaarallisesti elämiselle. Hän ei nimittäin voi löytää itseään luopumatta turvarakenteistaan.”
Minä olin oppinut, ettei minun tuntemukseni, ajatukseni tai kokemukseni olisi totta. Siksi minusta kasvoi tyttö, joka heittelehti maailman tuulissa, toisten näkemysten, mielipiteiden ja agendojen varassa. Oli nimittäin turvallisempaa olla jonkun muun tarinan osa, itselleen näkymätön. Tämä oli normalisoitunut psyykeeseen saakka. On ollut pitkä matka palata oman sydämen äärelle kuulemaan ja niin, että kuuntelee todella, ettei ohita tai mitätöi. Irrottaa ympäröivän maailman rakentamasta minusta, vaikka se tuntuisi toisinaan pelottavalta.
Turva ei ole koskaan ulkopuolellamme ja sellainen turva pyyhkiytyykin altamme hetkessä, kun tietyt olosuhteet sattuvat kohdallemme. Toiset kompensoivat tätä sisäistä turvattomuutta uskottavammin, ehkä jopa hautaan saakka. Toiset elävät jatkuvasti ”reunamilla” pitäen korttitalonsa juuri ja juuri kasassa. Tämä jakautuminen on osittain kytköksissä egon rakenteeseen, mutta varmasti persoonallisuudella ja traumakerroksillakin on merkityksensä.
”On ihmisiä, jotka valitsevat tuhoutumisen ja kuoleman mieluummin kuin muutoksen ja itsensä kohtaamisen. Mutta on myös heitä jotka sanovat ’kyllä’ tuolle mahdottoman tuntuiselle tehtävälle. Heitä yhdistää yksi ominaisuus; rohkeus.”
Tässä maailman ajassa sitä saattaa kohdata pisteen, jolloin tulee vastakkain sen kanssa, että kaikki mitä on rakentanut, onkin tavallaan valhetta. Valhetta siksi, että sitä rakentaessaan ei ole ollut itselleen täysin uskollinen, ei totuudellinen. Onkin käyttänyt rakennuspalikkoinaan ympäristön vastetta, niin kuin varsinkin me herkkikset alitajuisesti toimitaan. Luetaan jatkuvasti ulkopuolista dataa siitä, miten saataisiin itsemme sopimaan kuvaan.
Toisaalta voisi ajatella, että meidän jokaisen on tarkoitus kasvaa alati ulos vallitsevasta. Teemme parhaamme joka hetki sillä tiedolla ja ymmärryksellä, mitä meillä on käsillä. Tässä valossa valhekin on ollut sillä hetkellä totta. Se ei kuitenkaan koskaan ole oikeutus.
Olemme ikään kuin ohjelmoituja rakentamaan, sekä sisäistä, että ulkoista, niin kuin meiltä odotetaan tai niin kuin tunnemme tiedostamatonta pakkoa. Ihminen kai toimii selviytymisvaistojensa pohjalta. Ehkä hän tekee valintoja kuuluakseen laumaan, olisihan laumasta putoaminen hengelle uhaksi. Ehkä hän tekee valintoja varmistaakseen, että tietyt ihmiset pysyisivät rinnalla tai kontrolloidakseen parhaansa mukaan olosuhteita, jotka eivät ole oikeasti ihmisen käsissä. Puhutaan myös juuripeloista.
”Pelko johtaa tarpeeseen hallita elämää itse elämisen sijaan. Pelko ja rakkaudettomuus kulkevat käsi kädessä.”
Näin yhteiskuntammekin on rakentunut; massaa ohjataan haavoittuvaisimpien kohtien kautta. Järjestelmä iskee suoraan ihmisen juureen, perusturvallisuuteen. Tavallaan kuva on se, että hyvinvointimme pyritään varmistamaan esimerkiksi manipuloimalla rahavirtoja, mutta on todella pysäyttävää, kuinka pitkälti yhteiskuntamme hyvinvointiperiaatteet ovat painottuneet materiaaliseen hyvinvointiin. Järjestelmä käsittää ihmisen enemmänkin objektina, ei emotionaalisena, henkisenä kokonaisuutena, joka on mentaalisesti herkästi haavoittuva. Se ei näe, kuinka suuria sielullisia traumoja ihmisille aiheuttavatkaan lukuisat vastakkainasettelut, joiden taustalla on aina valta.
Teemme hyvin inhimillisesti monia valintoja varmistaaksemme, että emme joudu elämään puutteessa. Kompensoimme pelkoamme niin rajusti, että elämme hirvittävän ylitsepursuavan materian seassa. Sota-aikojen puute on nyt ylikulutusjuhlaa ja me lopulta melkoisen onnettomina sen kaiken keskellä, samalla kun haemme tyydytystä draamasta, fantasioista ja ohikiitävistä mielihyvähormonipommeista. Meissä on ohjaksissa se osa, joka käsittää turvan olevan ulkopuolellamme ja tavallaan etsii sitä muista ihmisistä tai vaikkapa työstä tai jostain paljon epäterveemmästä. Toisinaan status luo turvan illuusion, joskus taas rakentamamme ulkoinen kuva. Usein turvan tunteen tuo omistaminen – valitettavan usein ajattelemme omistavamme jopa toisen ihmisen, puolison, lapsemme tai ystävämme.
Voimme nähdä suoraan silmiemme edessä, kuinka ihmiset tavoittelevat onnellisuutta liikasyömällä, liikakuluttamalla tai rakentamalla hulppeita elämäntyylejään. Läpi paistaa ammottava tyhjyys. Ihmisen henki nääntyy. Sielu janoaa jotakin muuta – aidompaa, alkuperäistä, sielun ja sydämen täyttymystä.
Vaikka tietyt maalliset lainalaisuudet sitovat meitä, meillä on vaihtoehto. Kerron sinulle konkreettiset askeleet sinne, missä todellinen onni, rikkaus ja täyttymys sijaitsevat. Se on jotakin, mitä kukaan ei koskaan voi ottaa sinulta pois.
Sinussa on jo kaikki, sinä olet se jota etsit.
Tämä on ihmeellinen oivallus, joka muistuttaa meille, että maailma, jossa elämme, on tavallaan illuusio ja että kuitenkin tarvitsemme sitä peilinämme. Se muistuttaa meille, että todellisuudessa olemme jotakin ikuista. Se tuo perspektiivin elämisellemme täällä. Mitä lähemmäs tulet itseäsi, sitä kaukaisemmalta maailman tapahtumat vaikuttavat. Irtaannut siitä, mikä ei ole relevanttia ja saat vihdoin kutsua energeettisen, mentaalisen ja emotionaalisen kokonaisuutesi takaisin kotiin.
Matka alkakoon – pelosta rakkauteen, turvattomuudesta turvaan:
1. Aseta intentio. Oletko valmis löytämään itsesi? Kauneimman aarteen, mitä koskaan olet tavannut. Kerro se itsellesi ääneen, kuuluta se koko universumille! Sinä itse luot. Ajatuksillamme on mieletön voima.
2. Validoi omat tunteesi ja kokemuksesi. Usko siihen, mitä tunnet. Se on sinulle totta! Ota hellään syleilyyn, aseta tarvittaessa rajat. Kuule itsesi, näe itsesi. Ole sinulle uskollinen, sillä kuka muu on vierelläsi yhtä varmasti, kuin sinä itse? Tästä syntyy ihanaa pehmeyttä ja armollisuutta kohdata myös muita. Toisaalta luonnolliset, hyvinvointiasi suojaavat rajat vahvistuvat. Sisäinen feminiini ja maskuliini ovat voimissaan, rakkaus ja suoja.
3. Luo kohottava tarina. Aina se, miten kirjoitamme tarinaamme, ei palvele voimaantumistamme. Käännä kokemuksesi voitoksesi. Se vaikeinkin on vahvistanut juuriasi mahtavalla tavalla. Pahimpia petoksia itseämme kohtaan on uhriutuminen. Luovutamme voimamme vapaaehtoisesti. Vältämme tämän kääntämällä katseemme itseemme sen sijaan, että etsisimme syyllisiä ulkopuoleltamme. Unohda muut ja keskity siihen, mikä kohta sinussa kaipaa lisää rakkautta, hyväksyntää ja hoivaamista.
4. Ala kuuntelemaan kehoasi yhä vahvemmin. Hidasta, pysähdy. Hengitä. Kehosi kertoo, mitä tarvitset ja auttaa ottamaan oikean suunnan elämän pienissä ja suurissa risteyksissä. Se mikä avaa, vapauttaa tai tuo rauhan, on oikea suunta.
5. Opi suodattamaan informaatio- ja ärsyketulvaa, huomaa mikä triggeröi. Visualisoi itsellesi oma rauhan tila, jossa kuulet selkeästi itseäsi. Huomaa, milloin olet altis lipsumaan omasta integriteetistäsi. Usein näitä tilanteita ovat ne, jolloin jokin traumaperäinen ohjelmointi aktivoituu. Esimerkkinä kerron omasta elämästäni; kun todella syvällä minussa elävä hylätyksi tulemisen pelko herää, ääriviivani katoavat ja poistun helpommin viereltäni. Tietoiseksi tuleminen on ensimmäinen askel.
6. Älä pelkää kohdata elämän nurjaa puolta. Vain siten voit elää täysipainoisesti. Ota mukaan laajempi ymmärrys, jonka mukaisesti kaikki tapahtuu rakkaudesta. Et sinä kaadu. Ja vaikka kaatuisit, löydät joka kerta yhä vahvemmin voiman nousta ylös. Miten ihanaa on huomata, että mitä tahansa tapahtuukin ja kuinka synkissä vesissä kahlaammekin, nousemme aina uudelleen. Salainen aseemme on itsensä rakastaminen.
7. Uskalla luopua ja astua muutokseen. Tämä on usein suurin ponnistus ja elämän suurimpia siirtymävaiheita. Pidä tällöin lähellä turvalliset ihmiset, luovu muista. Aseta itsesi keskiöön ilman syyllisyyttä. Ja ennen kaikkea, usko itseesi. Sinussa on voima!
8. Tule näkyväksi! Anna valosi loistaa, ihan sellaisenaan. Viimeinen askel parantumisen matkalla on antaa kokonaisen itsensä lentää vapaana.
Tämän blogitekstin lainatut osat ovat mukaillen peräisin samasta lähteestä: https://ihminentavattavissa.fi/wp-content/uploads/2023/01/tuomarila_ami.pdf