Vastaanottamisen vaikeus ja autuus

Olen juhlapäivänäni läheisimpieni keskellä. He ovat tulleet viettämään kanssani rakkauden, yhteyden ja ykseyden juhlaa. Niin kutsussa lukee. Paikalle ovat saapuneet juuri ne ihmiset, kenen kanssa koen, että voin olla täysin oma itseni, vilpittömästi ja aivan auki. Olen päättänyt, että haluan tarjota heille ihanan elämyksellisen illan, jossa jokainen pääsee antamaan ja vastaanottamaan puhdasta rakkautta. Juhlaväki saapuu paikalle ja kaikilla on hyvä lämmin tunnelma. He haluavat muistaa minua laululla. Sillä samalla hetkellä tunnen, kuinka haluan piiloutua, poistua paikalta ja juosta karkuun ihan helvetin lujaa. Miksi? Koska minun on niin vaikeaa vastaanottaa sitä huomion osoitusta ja rakkautta, jonka he haluavat minulle osoittaa. Kiemurtelen, pelleilen, ilveilen, kuuntelen, ja lopulta antaudun ottamaan vastaan.

Antamisen helppous

Olen koko elämäni keskittynyt antamiseen, toisten auttamiseen, palvelemiseen ja siihen, että muiden ihmisten tarpeet tulee täytettyä ennen omiani. Olen miellyttänyt viimeiseen asti. Valokeila on helppo pitää toisessa, mutta äärettömään vaikeaa ottaa valoa vastaan, kun se käännetään omaan suuntaan. Jos se on vaikeaa omissa syntymäpäiväjuhlissa, miten äärettömän vaikeaa se voi olla kahden ihmisen välisessä intiimissä suhteessa. Intiimit ihmissuhteet ovat kuin läpivalaiseva röntgen, joka näyttävät kaiken sen, minkä koittaa hädissään sisäänsä piilottaa. Kun toinen ihminen näkee suoraan sydämeesi ja pystyy tarjoamaan jotakin sellaista vastaanotettavaksi, jota ei ole koskaan uskaltanut edes toivoa, saati sanoa ääneen, on vastaanottaminen jopa kivuliasta. Kuinka joku voi nähdä minut noin hyvin, kuulla mitä tarvitsen. Etenkin ihmiselle, jolla on suuri vaille jäämisen haava. Ansaitsenko muka minäkin jotakin tuollaista, jotakin noin erityistä? Vaille jääminen ja arvottomuuden kokemus itsessä paljastuu, kun toinen haluaa minulle vilpittömästi hyvää ja sitä on lähes mahdotonta edes uskoa.

Kuinka voisin vastaanottaa?

Hyvän vastaanottamista voi harjoitella. Oletko joskus kuullut itsesi sanovan: ”enhän minä nyt”, tai ”ei minua varten tarvitse”. Joka kerta kun suusta meinaa lipsahtaa sammakko toisen ihmisen hyvän tahdon eleenä tarjotusta avusta tai huolenpidosta kieltäytyen, on hyvä pysähtyä miettimään, miksi ihmeessä sanoin noin? Miksi en voi ottaa vastaan ja antaa itselleni sitä hyvää, joka toisen kautta minulle suodaan. Arvottomuus, häpeä ja vaille jääminen uskottelevat mielessäni minulle, että en muka olisi sen hyvän arvoinen, jota minulle halutaan lahjoittaa. Miksi itse ylläpidän itsestäni sellaista tarinaa, jossa en olisi samalla tavalla hyvän arvoinen kuin muutkin?

Läheiset ja intiimit suhteet ovat paikkoja, jossa tätä testataan usein. Joudun kääntämään usein oman vaikeuteni ottaa hyvää vastaan toisin päin. Miltä minusta tuntuu, kun toinen ihminen ei halua ottaa vastaan minulta sitä, jonka täydestä sydämestäni ja rakkaudestani annan, koska näen hänet niin arvokkaana. Se sattuu minuun. Minuun sattuu ajatella, että miksi tuo ihana ihminen ei näe sitä, miten uskomaton hän on. Samalla voin kysyä itseltäni, miksi en näe itse sitä, kuinka ihana ja uskomaton myös minä olen. Ja vaikka toinen kuinka sanoisi, niin uskonko siltikään, vai onko sisäinen arvostelija armottomuudessaan niin vaativa, että en pysty häntä ohittamaan? Rajaan itse pois itseltäni tiedostamatta suuren määrän rakkautta ja aitoa huolenpitoa vain sillä, että en sisäisyydessäni usko, että olen sen kaiken arvoinen.

Hyvään antautuminen

Vastaanottamiselle pitää pystyä opetella antautumaan. Kun tulee tilanne, jossa toinen haluaa vilpittömästi antaa omastaan ja jakaa hyvää, on sille uskallettava antautua. Vaikka se tuntuu vaikealle, se oma vaikea tunne on voitettavissa. Kun ei pyristele vastaan vaan hyväksyy sen, että olen nyt tässä, otan kaiken hyvän vastaan. Kerta toisen jälkeen vain antautuen sille ja kertoen itselleni, että ansaitsen myös sen kaiken, aina ja joka kerta. Sisäinen ääni, joka koittaa kuiskata, ei hän oikeasti tuota kuitenkaan tarkoita, saa vaieta. Sen äänen voi kääntää kiitollisuuteen ja sanoa, kiitos kun haluat minulle hyvää, otan vastaan. Elämän runsaudensarvi aukeaa vasta silloin, kun on itse valmis ottamaan kaiken runsauden vastaan. Sitä ennen luo itselleen esteitä kaikelle hyvälle saapua. Siksi onkin hyvä harjoitella jokainen päivä, pienissäkin tilanteissa ottamaan rakkaudella annetun kiitollisena vastaan.

 

Sinä olet ihana, arvokas ja kaiken hyvän arvoinen tänään ja aina!

 

 

 

Lisää kirjoittajalta Elina: Kasvan kokoNaiseksi

Vastaanottamisen vaikeus ja autuus

Olen juhlapäivänäni läheisimpieni keskellä. He ovat tulleet viettämään kanssani rakkauden, yhteyden ja...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.