Onko sinunkin ”kyllä” varattu muille?
Hän sanoi kyllä itselleen ensimmäistä kertaa pitkään aikaan.
Kyllä sille, että vaikka oli loma, hän oli väsynyt.
Sille, ettei jaksanut enää venyä samalla tavalla kuin ennen.
Sille, että kaipasi vain hiljaisuutta.
Lepoa.
Että saisi välillä vain hengittää.
Ennen hän oli ohittanut sen tunteen.
Painanut sen alas arjessa ja selittänyt itselleen:
”Ei tässä ole aikaa levähtää.”
”Kyllä minä vielä tämän hoidan. Muutkin jaksavat.”
Painanut sen alas myös lomalla ja selittänyt itselleen:
”Nyt kun on loma, täytyy hoitaa kaikki ne asiat, joihin ei muuten ole aikaa.”
”Pitäähän sukulaiset ja ystävät kutsua mökille. He odottavat sitä.”
Mutta mitä useammin hän sivuutti omat tarpeensa, sitä hiljaisemmaksi hänen äänensä muuttui.
Tällä kertaa hän pysähtyi kuuntelemaan sitä.
Ja samalla hetkellä jokin tärkeä alkoi kasvaa hänen sisällään.
Hän perui yhden menon.
Antoi ikkunanpesun odottaa.
Lepäsi ansaitsematta sitä ensin suorittamisella.
Ja vähitellen oma ääni alkoi kuulua yhä selkeämmin kaiken muun alta.
Hän ymmärsi, että on aika alkaa sanoa kyllä.
Kyllä itselle.
Lempeydellä, Heli
~~~
Lisää ajatuksiani löydät Instagramista tililtäni @mielipaikka_terapia, olet lämpimästi tervetullut!
