Me luodaan tätä maailmaa yhdessä
Meillä jokaisella on väliä. Jokainen merkitsee, sillä jokainen rakentaa. Ei ole yhtä elävää ihmistä maan päällä, joka ei ilmentäisi jokaisella ajatuksellaan, reaktiollaan ja teollaan todellisuutta itsensä kautta.
Minusta on kiehtovaa muodostaa kuvaa siitä, kuinka meillä kaikilla on oma paikkansa ja tehtävänsä elämän suuressa kudelmassa. Et sinä ole ulkopuolella, et liian pieni. Et ole ’VAIN sinä’ – tiedätkö tuon vaatimattoman äänen? Sinun jokainen hengenvetosi tietoisena olentona on mukana suuressa luomisen työssä.
Kaikki lähtee ajatuksen siemenestä. Ajatus kasvaa tunteiksi ja lopulta toiminnaksi. Millaisen jäljen se jättää? Mihin suuntaan se sinua vie? Antaako se voimaa, auttaako se kasvattamaan hyvän värähtelyä? Ajatus on kuin kivi, jonka heität keskelle peilityyntä lampea. Ennemmin tai myöhemmin sen aiheuttamat aallot saapuvat rantaan. Matkaan lähetetty ajatus sisältää jo selkeän valinnan, aikomuksen. Ajatuksen laatu määrittelee suuntaasi jokaisena hetkenä.
Siksi yksilön vastuu on mitä keskeisin. Mielestäni meidän ei pitäisi antaa huomiomme matkata liian kauas. Ei toisten ihmisten valintoihin tai niiden takana piileviin motivaatioihin. Ei liian kauas ulos päin, sillä minun toimintani on se, mihin minä voin vaikuttaa.
Energiamme on siinä mielessä rajallista, että se on sidottu aikaan ja paikkaan. Meillä on ihmisinä rajoitteemme ihmisen fysiikan myötä. Siksi on tärkeää havainnoida, millä tavalla priorisoi omat rajalliset resurssinsa. Mihin suuntaa fokuksensa, mikä on tuotteliasta.
Meillä herkkiksillä, empaateilla ja superaistivilla on haasteena maadoittaa oma olemisemme olemassa olevaan hetkeen ja sitä kautta itseemme. Energia tulee vetää säännöllisesti takaisin ympäröivästä maailmasta omaan kehokotiimme. Ne, jotka eivät taas tunnista näitä em. piirteitä itsestään, ovat toisenlaisen haasteen äärellä; kuinka pitää mieli auki sielunsa/sydämensä/kehonsa johdatukselle? Näin karkeasti tässä nyt jaottelen ne, jotka toimivat enemmän loogisesta mielestä käsin ja ne, jotka toimivat intuitiivisesti. Elämä ei toki ole aivan niin mustavalkoista.
Kuitenkin kaikilla on olemassa omat kasvun tehtävänsä, omat haastekohtansa, kun luodaan yhteistä hyvää.
Kaikilla meillä on varjonsa ja jokainen meistä toimii niistä käsin aika ajoin. Se on ihmisyyttä ja toisaalta osa oivaltamisen matkaa. Me tarvitsemme pimeää, jotta tähdet loistaisivat. Pimeä auttaa meitä näkemään valon ja ottamaan oikean suunnan. Kyllä virheet on sallittuja, ne annetaan anteeksi. Saat aina anteeksi, tiedäthän sen? Ei me olla siinä mielessä täydellisiä. Täydellisyyttä on se, että virheen tehtyään oppii jotakin ja tulee tietoisemmaksi. Täydellisyyttä on sydämen nöyryys ottaa parhaansa mukaan vastuuta olemisestaan ja elämisestään. Täydellisyyttä on sekin, että kun pelkää ja toimii pelosta, tulee kuitenkin näkyväksi tuon kaiken kanssa itselleen. Erehtyväisyys on osa meitä.
Joka päivä voi kuitenkin tulla lähemmäs itseään ja mitä lähemmäs tulee, sitä enemmän on läsnä rakkaudessa. Rakkaudessa ajatuksetkin saavat totuutta polttoaineekseen ja siitä pääsee nousemaan rakkauden spiraaliin.
Yksi epätotuudellinen, valheellinen pelkoajatus, joka laukaisee itse-epäilyn, riittämättömyyden tai vääränlaisuuden tunteen, mätkäyttää takaisin maahan. Mutta mitä enemmän harjoittelee, sitä helpompi on nousta ylös. Ei tarvi jäädä enää päiväkausiksi sinne makoilemaan, vaan on jo keinot nousta takaisin jaloilleen melko sukkelaankin. Resilienssistä puhutaan, myöskin itsetuntokysymys on keskeinen.
Kun kaikki yksilöt ottaisivat vastuun itsestään, ottaisivat suunnaksi oman sydämen totuuden, saisimme lopettaa ne pelit, joihin tuhlaamme energiaamme ja jotka pitävät meidät kiinni ’tuolla jossain’ tärkeimmän sijaan. Lopettaisimme valtapelit. Energian varastamisen toiselta. Ylempi-alempijaottelut. Ylös päin kipuamisen polkemalla toiset jalkoihin. Oman arvon anastamisen heikomman kustannuksella. Uhriutumispelit. Omistamiseen ja laskelmointiin liittyvät pelit.
Ja olisi vain pieni minä osana suuremmoista meitä. Olisimme me, meidän luoma nostattava yhteisö, maailma. Me rinnakkain, piirissä, ei hierarkioissa. Hassun kaukaisen tuntuinen mielikuva… Vai ehkä sittenkin jo seuraavan kulman takana?
Meidän pitäisi todella herätä tähän, me-ajatteluun. Katsoa toisiamme silmiin, sydämeen, sydämen silmillä. Saada rakastaa rajattomasti, ilman pakkoa rakentaa raja-aitoja. Muureja. Linnakkeita. Ja vielä vallihautoja niiden ympärille.
Minä luon omaa minimaailmaani. Minä olen se, joka uskaltaa laskea minun suojiani. Teethän minulle turvallista tilaa. Minä teen sinulle. Ei se mitään, jos säikähdetään ja vedetään itsemme taas kuoreen. Seuraavalla kerralla tullaan jo vähän pidemmälle. Luottamus lisääntyy taas hiljalleen.
Jokaisessa ajatuksessa on valtava voima ja vaikuttavuus. Jos kaadat toisen, kompastut itsekin. Oikeastaan se toinen on vain peilikuvasi. Kun kohotat toista, kohoat itsekin. Kaikki lähtee sisältämme, siitä, kuinka näemme itsemme, kuinka kohtelemme itseämme, millainen on sisäinen puheemme. Siksi sanon, että jokainen meistä on koko universumin keskipiste. Ethän vähättele osaasi, sinä merkitset enemmän kuin ymmärrätkään.
The beauty you see in me is
a reflection of you.
– Rumi
