Hengitys on parasta lääkettä

 

Makaan sängyssäni ja joudun muistuttelemaan itseäni siitä, että en kuole tähän. Paniikki meinaa hiippailla irvistellen luokseni ja yritän miettiä strategiaa. Päässäni tuntuu kova, KOVA paine ja rakas poikani nukkuu kauniisti vieressäni. Migreeni, josta kärsin onneksi nykyään harvoin, on tässä. Se on niin valtavan tuntuinen, että luulen jotenkin räjähtäväni. Pelkään tätä painetta ja kipua. Aamulla poikani herää ja minun täytyy pystyä olemaan hänelle äiti ihan yksin ja ihan itse.

Ei ole ketään kenelle soittaa ja, keneltä voisin pyytää apua poikani hoitamiseen. Migreeni voi jatkua helposti seuraavankin päivän ja ajatuskin seisomaan nousemisesta meinaa synnyttää uuden paniikin aallon. Käyn läpi ihmisiä mielessäni, jotka voisivat ehkä auttaa, mutta en keksi ketään. Sopivia lääkkeitä ei ole tässä elämäntilanteessa saatavana, joten sen ajatuksen suljen pois. Mieleni meinaa alkaa hapuilemaan pelon ja epätoivon tuttuja polkuja, mutta yhtä-äkkiä päätän pysäyttää sen.

Huomaan erityisesti kehoni yläosan olevan todella jännittynyt ja päässäni tuntuu, kuin 150-kiloinen kehonrakentaja puristaisi sitä käsiensä välissä. Alan kuvitella eräänlaisen radan kulkevan ohimosta ohimolle ja ohjaan hengitystäni sitä pitkin edes takaisin, kuin ohjaisin Helsingin ja Leppävaaran välistä lähijunaa reitillään. En anna yhdenkään ajatuksen häiritä, vaan keskityn ainoastaan olennaiseen.

Huomaan, että epätoivo meinaa tehdä täsmäiskuja mieleeni, mutta väistelen niitä rauhallisesti. Tunnen, kuinka kaulani, niskani ja rintakehäni ovat niin jännittyneitä, että energia ei meinaa virrata päähän saakka kunnolla. Keskity, sanon itselleni hakien rauhaa ääneeni. Ensi pää ja sitten siirrytään alemmaksi. Keskity, hengitä ja jätä turhat ajatukset yksin ilman huomiota.

Hengitän ohimolta ohimolle suoraan valtavaan paineeseen, jota siellä tunnen. En reagoi pelkooni, jota kipu synnyttää. Huomioni on ainoastaan hengityksessä ja tässä hetkessä. Tiedän, että minulla on aamuun asti aikaa ja aamu ei ole nyt. Nyt on nyt. Keskityn, hengitän ja keskityn.

Päässäni alkaa tuntua helpottavaa kylmää tunnetta, joka sijaitsee ensin ”hengitysradalla”, mutta leviää hieman laajemmallekin. Aivan, kuin joku sirottelisi ihanasti viilentävää jäähilettä paikkoihin, jossa juuri tunsin valtavaa kipua. Uskallan siirtää hengitykseni myös kaulaan, hartioihin ja rintakehään. Rakennan siis uuden radan, johon keskityn rauhassa.

En voi edes itse uskoa, että paine ja kipu lakkaa. Olen niin hämmästynyt, että luulen ensin jotenkin oudosti kuvittelevani sen. Tuntuu, kuin päätäni huuhdeltaisiin sisältä päin ja kipu puhdistuisi veden mukana pois. Mikä käsittämätön ja upea tunne. Olen väsynyt ja raukea. Nukahdan ja herään aamulla krapulaisen oloisena, mutta ilman kipua.

Olen syönyt vuosia keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä migreeniin jopa viikoittain, ennen kuin tulin raskaaksi. Tällaisesta hengityksen tuomasta helpotuksesta en olisi osannut unelmoidakaan, vaikka olen aina halunnut elää mahdollisimman puhtaasti ja luonnonmukaisesti. Olen onnistunut helpottamaan migreeniäni hengityksen avulla jo useita kertoja ja tulevaisuudesta huolimatta, nämä kokemukset kasvattavat luottamustani, sekä antavat voimaa.

Meissä jokaisessa on sisäänrakennettuna viisaus ja kyky hoitaa itseämme sisältä käsin. Itseemme ja omaan voimaamme tutustuminen voi ja saa viedä koko elämänmittaisen ajan. Sisällämme loistavaa viisautta voi herätellä juuri siihen tahtiin, kuin mikä itsestä tuntuu hyvältä ja mihin on valmis. Sitä voi myös harjoitella käyttämään niihin asioihin, jotka sopivat juuri sinulle. Kaikesta huolimatta, se kannattaa tehdä!

Kaunista matkaa kehon ja mielen ihanuuteen, sekä kippeyteen sinulle ja minulle. Toivon kokemuksiimme paljon rakkautta, hyväksyntää ja myötätuntoa. Ei unohdeta hengittää!