Luovuus on sisäisen lapsemme rikkaus

Mä haluaisin piirtää, mutta kun en osaa.

Mä haluaisin tehdä käsitöitä, mutta kun en osaa.

Mä haluaisin laulaa, tanssia, soittaa instrumenttia, maalata, valokuvata, leipoa upeita leivonnaisia tai mitä tahansa, mutta kun  en osaa.

Kuulostaako tutulta?

Osalle meistä on surullisen usein onnistuttu istuttamaan epäilys omista kyvyistämme. Monesti se kantaa jälkensä lapsuuteen asti ja erityisen suuresti tämä epäilys tuntuu liittyvän luoviin toimintoihin.

Mietin, kuinka isossa roolissa tämän asian kanssa mahtaa olla perusopetuksemme, joka kyllä keskittyy opetukseen analyyttisyyttä panostavalla tavalla, mutta on jättänyt myös luovista aineista todellisen luovuuden usein loistamaan poissaolollaan. Luovissa aineissa kosketus sisäiseen, syvempään luovuuteen on pahimmassa tapauksessa kovin olematonta ja tukematonta.

Vai mitä ajattelet ihmisestä, joka oli koko kouluaikansa, erityisesti yläasteajan, saanut kokemuksen ettei ole taiteellisesti luova. Kuvistunneilla annettiin joku aihe, johon hän koki, ettei osannut tuottaa oikein mitään, joten hän tuhersi jotain paperille. Opettaja yllytti jatkamaan ja laittamaan siihen enemmän aikaa ja vaivaa, mutta hän ei kokenut, että sai yhtään sen enempää tehtyä tällä patistamisella.

Olen kuullut enemmänkin kokemuksia ja muistoja kouluajoilta, jolloin luovien tuntien liian tiukka ja muottiin puristava tapa opiskella ja toteuttaa itseä on saanut jostakin mahdollisesti mukavasta ja kivasta asiasta sen sijaan tylsän tai liian vaikean kokemuksen. Musiikki, kuvaamataito, käsityöt sekä myös äidinkieli ja matematiikka ovat usein näitä aineita, joista kokemukset ovat kuulemani mukaan liittyneet.

Tuntuu, että tunneilla pärjäävät helpommin ihmiset, jotka ovat entuudestaan kiinnostuneita aiheesta, osaavat vähintään jonkin verran jo entuudestaan ja/tai joilla on rohkeutta ja uteliaisuutta toimia. Niin luovissa kuin muissakin aineissa pärjäävät valmiiksi aiheeseen paloa kokevat ja kannustusta saavat. Sekä kenties sellaiset, jotka asettuvat sanotettuun ja ohjattuun mukisematta.

En voi välttyä miettimästä, että kuinka vähän ymmärrettyjä edelleenkään taitavat olla lapset ja nuoret, joilta puuttuu suurempi kiinnostus, kokemus omasta osaamisesta, riittävä tuki kotoa tai joiden sisäinen luovuus haluaisi tehdä asioita omalla idearikkaalla, mutta totutusta poikkeavalla tavalla.

Harjoittelemalla irtipäästöä valmiista päämääristä, voi tuloksena syntyä yllätyksiä täynnä olevia asioita. Kuten tämä vapaa mandalapiirustus, josta alkoi tarkemmin tarkasteltuna löytyä muodoille selityksiä.

Luovalla toiminnalla on mahdollista saada korjaavia kokemuksia

Yli viisitoista vuotta yläastekokemusten jälkeen istun kirjoituksen alussa kertomaani henkilöä vastatusten teekuppiemme ääressä jutustellen. Keskustelu johtaa jonkin teeman äärelle ja ehdotan, että katsastelemme sitä taidetyöskentelyn avulla. Hän suostuu mukaan. Johdattelen aiheen äärelle meditaatio/mielikuvaharjoituksella, jonka jälkeen joidenkin sanallisten vihjeiden kautta annan hänen luisua omaan hiljaiseen työskentelyyn. Hän lähtee työhön vahaväreillä uteliaasti, intensiivisesti ja ponnekkaasti. Työskentelemme molemmat samassa tilassa omien isojen paperiemme äärellä, rauhallisen musiikin siivittämänä.

Muutaman yhteisen maalauskerran jälkeen hän sai taiteiluhanojaan auki sen verran, että hankki itselleenkin tarvikkeita ja alkoi maalailemaan myös kotonaan. Suhteellisen nopeaan tahtiin hän eteni hankkimaan paperin lisäksi myös kanvaaseja ja nykyään hänen luovuutensa maalaillen sekä myös piirrellen (joka on kuulemma ollut hänelle yhtä vaikeaa kuin maalaaminen, ellei jopa vaikeampaa) virtaa vapaana. Uskaltautuminen tekemään uusia aluevaltauksia taiteen kanssa, menneiden kokemuksesta huolimatta, on lisännyt hänen elämässään myös rohkeutta tulla näkyväksi muulla tavalla.

Tämän kuvaamani kokemuksen, useamman toisaalla todistamani tai muualta kuullun sekä myös oman kokemukseni kautta, uskallan väittää, että luovuus on todella vapautettavissa oleva asia, jos sille antaa mahdollisuuden. Ja luovuuden vapauttamisen kautta olen kokenut, että kaikenlainen oppiminen vapautuu ja helpottuu, kun uskaltaa päästää irti ajatuksesta, että olisi vain yksi oikea tapa ja muut ovat vääriä.

Ei ole myöskään yksi tai kaksi kertaa kun olen kuullut ihmisten sanovan, ettei heillä ole (mielestään) lahjoja luoviin toimintoihin. Tai, että heillä on mahdollisesti lahjoja joihinkin luoviin toimintoihin, muttei joihinkin toisiin.

Opiskeltuani luovuusterapeuttisia menetelmiä ja osallistuttuani monenlaisiin eri liikkeeseen, taiteeseen ja ääneen liittyviin työpajoihin, olen vahvasti sitä mieltä, että perusopetuksemme kaipaisi edelleenkin enemmän luovuuden vapauttamista edistävämpiä metodeja. Tällaisilla menetelmillä pystyisimme kannustamaan ihmisiä jo lapsesta ja nuoresta asti leikkisämpään, laajempaan ja kokeilevampaan tapaan toimia. Opetuksen toteutus on kenties edelleenkin usein liian tavoiteorientoitunutta ja jäykkiin malleihin kangistunutta, vaikka varmasti monet yksilöt ja opettajat osaavat jo tukea lasten ja nuorten luovaa kasvua laajemmin.

Varjoleikkiä metsässä

Miten villi ja vapaa on sisäinen lapsesi

Mietin usein, miten erilaisesti ihmiset suhtautuisivat omiin lahjoihinsa, jos he saisivat rohkeampaa ja sallivampaa kannustusta leikkisyyteen koko elämänsä läpi. Jos myös aikuisina olisimme enemmän kosketuksissa sisäiseen lapseemme, emmekä yrittäisi todistella itsellemme ja muille, että vain vakavuus on vastuuntuntoa ja täydellinen suoritus onnistumista. Mietin sitäkin, millä lailla suhtautuisimme itseemme ja muihin, jos vertailu ja arvostelu ei olisi niin suuressa roolissa elämässämme.

Tiedän, että nykyään on olemassa ja aina on ollut myös opettajia, jotka ovat olleet laajemmin kosketuksissa omaan luovuuteensa ja tällä mallilla uskaltaneet toimia myös työympäristössään eri tavalla, mitä perinteinen opetus pitää sisällään. Vähän aikaa sitten sattui silmiini uutisvideo Ruotsista, jossa oppilaat askaroivat teknisessä käsityössä pippeleitä ja tekstiilikäsitöissä pimppejä. Tytöt ja pojat tehden molempia. Upean rohkeaa toteuttaa seksuaalikasvatusta noin luovalla tavalla. Tämä kertoo opettajien normaalista ja terveestä asenteesta seksuaalisuuteen ilman, että sitä tarvitsisi millään lailla hävetä.

Niinkuin ei aikuisena tarvitsisi hävetä kosketusta sisäiseen lapseenkaan, koska kaikilla meillä se lapsiosa edelleen on. Yleensä se elää meissä aika tiedostamattomana ja unohdettuna. Kuoressa, naamioiden ja haarniskojen alla.

Kun uskallamme aikuisina alkaa tehdä tuttavuutta sisäiseen lapseemme hyväksyvästi, saamme enemmän ymmärrystä itsellemme ja voimme alkaa nähdä maailmaakin erilaisin linssein. Sellaisten elämää virtaavaa, värikästä ja iloa enemmän sisältävämpää maailmaa.

Leikkitreffit olisivat mielestäni aikuisillekin tarpeellisia tilaisuuksia opetella heittäytymään. Sellaiset tilat, joissa voimme lähteä opettelemaan nollasta ja katsastamaan uutta uteliaasti. Koska kokemukseni mukaan liialliset odotukset lopputuloksesta ovat ne, jotka kuluttavat ja rikkovat kaiken hauskan. Odotukset, että tarvitsee onnistua hyvin ollakseen hyväksytty. Odotukset, että tarvitsee oppia jokin tietyllä tavalla ”oikein” menevä. Kun odotusten sijaan soisimme enemmän leikittelyä, ilottelua, kokeilua ja sallisimme keskeneräisen tavan toimia sekä virheiden tekemisen.

Meidän on helppo sanoa lapsillemme, että he saavat epäonnistua, että he saavat kokeilla, että he ovat hyväksyttyjä vaikkeivät onnistuisi täysin. Lapsemme kuitenkin katsovat aina aikuisen omaa suhtautumista ja toimimista ohjenuoranaan ennemmin, kuin aikuisen sanomaa. Lapsemme eivät koskaan opi siitä, mitä heille sanomme, vaikka niin meille kenties on uskoteltu. Sen sijaan he oppivat aina siitä, kuinka todellisimmillamme me aikuiset toimimme ja ajattelemme. Jos aikuisena sanomme lapsellemme, ettei haittaa epäonnistua, muttemme aikuisena laita itseämme koskaan epäonnistumiselle alttiiksi tai emme itse näytä esimerkillämme, ettei epäonnistuminen todella haittaa, millaista viestiä lapsi tällöin rivien välistä mahtaakaan vastaanottaa.

Kun taas aikuisina annamme lapsillemme esimerkkiä keskeneräisyyden sietämisestä ja toimimisesta silloinkin, kun emme aivan täysin asiaa hallitse, esimerkiksi erilaisia luovia asioita kokeilemalla, saavat he arvokasta oppituntia todellisesta keskeneräisyyden sietämisestä ja kokonaisena ihmisenä näkymisestä.

Voimme opetella ja opiskella vaikka mitä teknisesti parhaalla tavalla eli tavoitehakuisesti ja maskuliinisella mallilla toimien. Luovuusterapeuttisin menetelmin on mahdollista päästä syvemmin käsiksi sisällämme vaikuttaviin ohjelmiin ja purkaa niitä. Vapautua elämään ehkä enemmän omalta tuntuvaa elämää.

Jos siis olet aina halunnut oppia soittamaan jotain instrumenttia, ala soittamaan. Jos halajat oppia piirtämään, aloita piirtäminen. Jos haluat oppia kirjoittamaan, kirjoita. Kirjoita vaikka hölynpölyä, anna kynän tai sormien liikkua, suolla ajatusvirtaa. Jos haluat oppia laulamaan, avaa suusi ja laula. Jos haluat oppia maalaamaan, osta värejä ja paperia ja maalaa. Mitä tahansa teekin, aloita se aloittelijan asenteella, uteliaana, kokeilevana, lapsen lailla.

Soittaminen voi alkaa näppäilystä, mitä ääniä tulee kun kokeilen erilaisia kieliä/koskettimia etc. Piirtäminen voi alkaa viivasta. Tai pisteestä. Jostain yksinkertaisesta. Kirjoittaminen voi alkaa vaikka sellaisesta leikkikirjoituksesta, mitä lapsena tehtiin kun ei vielä osattu kirjoittaa. Laulaminen voi alkaa vaikka ääneen huokailusta tai vokaaleilla äänien tekemisestä. Maalaaminen voi alkaa vaikka värien roiskimisesta. Aloita yksinkertaisesta.

Tee sitä, mitä olet ehkä aina haluat oppia. Tai aloita uudelleen jotain, minkä tekemisen olet aikaisemmin lopettanut. Tee sitä uteliaasti ja palaa sen ääreen uudelleen, vaikka se joinakin kertoina tuntuisi vaikealta. Tee sitä, vaikka sisäinen ääni laittaisi kaiken arvostelun ja haukkuvyöryn päälle ja vaikka muut olisivat mitä tahansa mieltä tekemästäsi.

Etsi tekemiseen leikittelyä, ota mukaan pilke silmäkulmaasi ja harjoittele arvostelematonta mieltä. Opettele myös olemaan itse ylpeä tekemisestäsi. Se, mitä sinä osaat, on hyvää ja riittävää, silkkaa parhautta.

 

Lisää kirjoittajalta Pirtanauhaa ja piikkilankaa

Rakas rakkaus, rajat ja vuorovaikutuksen rakenteellisuus

  Rakkaus on sanana kaunis. Meille kerrotaan, että rakkaus saa maailman pyörimään...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.