Maskuliinin haava feminiinin todentajana

Aikojen alussa kaikkeuden keskipisteessä oli kaksi vastavoimaa, jotka yhdessä muodostivat kokonaisuuden.

Oli todistaja ja oli todistettava.

Oli se joka muodosti raamit, tilan, näkymätön, jonka olemassa olo mahdollisti näkyvän.
Yin ja yang. Feminiini ja maskuliini.

Ja siitä alkaen kaikki kaikkeudessa on kuin ympyrät veden pinnalla heijastaen keskipisteestä syntynyttä voimaa, toistaen tuota maagista ydintä olemassaolossaan.

Maskuliini on suora, järkähtämätön, kova, väkevä, raamikas, penetroiva, ohjaava. Se ravitsee, mahdollistaa. Siemen.

Maskuliini on kuin kanvaasi, jolle teos syntyy.

Feminiini on monimutkainen, vaativa, pehmeä, läikähtelevä, loputon. Se on kuin liekit, kipinät ja savu jotka tanssivat nuotiosta kohden taivasta. Kuin ääretön meri tai avaruus, jonka sisälle kadota, maaperä siemenelle joka ottaa vastaan, kasvattaa ja ravitsee itsestään.

Feminiini on kuin teos, joka kanvaasille maalataan.

Molemmat ovat jokaisessa ihmisessä ja molemmissa on kaksi puolta, joita usein kutsutaan valoksi ja pimeäksi, dark and light feminine and masculine.

Usein toinen aspekti nousee toista vahvemmin esiin ihmisessä ja se määrittelee hänet ilmaisemaan joko feminiiniä tai maskuliinia. Ja vetoa hän tuntee vastakappaleeseensa. Ihmisessä on siis feminiini-maskuliini-kokonaisuus itsessään ja hän muodostaa sellaisen myös yhdessä toisen kanssa.

Tämä tuo loputtomasti nyansseja ihmisyyteen, naiseuteen ja mieheyteen sekä näiden väliseen tanssiin.

Maskuliinia virrattava siis on todentaja. Mahdollistaja. Ja se saattaa miehessä (tai maskuliinia virrattavassa osapuolessa) nostaa esiin tiedostamatonta tai tietoista katkeruutta, ärsytystä, jopa vihaa naista kohtaan. Ja näin ollen viha feminiiniä kohtaan on syvimmillään vihaa omaa tarkoitustaan kohtaan.

Joku osa maskuliinista saattaa olla kateellinen tai katkera, jos hän tuntee joutuvansa uhraamaan itsensä toisen hyvinvoinnin vuoksi.

Maskuliini on saattanut kohdata feminiinejä, jotka eivät ole täysin linjassa oman feminiinin ytimensä kanssa ja siksi vastaanottamisen ja antamisen kaunis sykli ei ole virrannut vapaasti. Hän on saattanut kokea, että antaessaan hän saa moitteita, nalkutusta, kuulla tekevänsä väärin, ei olevansa tarpeeksi.

Toisaalta hän on saattanut herkistyä näille ja triggeröityy myös silloin, kun feminiini jakaa tunteitaan ja sisintään ilman syyttelyä. Silloin haava on auki ja estää maskuliinia asettumaan rooliinsa feminiinin todentajana. Ja feminiini on herkkä aistimaan sen, jos maskuliini ei ole läsnä puhtaasta olemassaolon tarkoituksesta, vaan laskelmoivasti tai juurikin tuntien paheksuntaa.

Haavaa on saattanut luoda esimerkiksi jos hän on suhteissaan kokenut aina vain joutuvansa antamaan ja se mitä hän on antanut, on otettu vastaan ja silti pyydetty/vaadittu lisää. Jos hänen antamista on vähätelty tai jätetty huomiotta, jos sitä ei ole osattu ottaa vastaan tai luottamus on petetty. ”Miksi ihmeessä palvella”, hän saattaa kysyä.

Ja se saattaa luoda katkeruutta feminiiniä kohtaan. Saattaa kummuta tunteita kuten:

”Miksi pitäisi raataa hiki hatussa ja palvella hapannaamaisia prinsessoja.”

Antautua omaan rooliinsa vaatii maskuliinilta paljon. Se vaatii egopainia, vahvaa sisäistä kasvua, järkähtämättömyyttä, sydämen lempeyttä, ja myös hyvin suurta haavoittuvaisuutta ja alastomuutta. Valtavan paljon rohkeutta.

”Annat naiselle pienen pienen siemenen ja yhdeksän kuukautta myöhemmin hän antaa sinulle ihmisen.”

Näin kuvaa Gillian Pothier naisen ääretöntä kykyä antaa takaisin sen mitä hän saa.

Kaiken sen mitä maskuliini feminiinille antaa, saa hän takaisin moninverroin.

Pohjimillaan maskuliinilla on mahdollisuus ja kyky saada feminiini loistamaan ja kukoistamaan. Sellainen nainen on aivan uskomaton ja ehtymätön lähde, joka pitää maskuliinin ravittuna kaikin tavoin. Kim Amami kutsuu tällaisia naisia ”well f*cked”. Kiitollinen nainen todellakin on voima vailla vertaansa.

Tähän he ovat syntyneet, todistajan ja todentajan rooliin. Ja tämä kaunis sykli ravitsee ja johdattaa molempia syvimmän itsensä ja tarkoituksen äärelle.

Palvelemalla toista, lopulta palvelee itseään. Kokonaisuus vapaasti virratessaan ei koskaan vain ota, vaan aina antaa molemmille.

Maskuliini ei voi paeta sitä, että feminiini on jollain tavalla keskiössä aina. Hän on ensimmäinen, se jolle siemen annetaan. Mutta samalla tapaa sitä on maskuliini omassa tarkoituksessaan, sillä ilman todentajaa ei ole todennettavaa, ilman todennettavaa ei ole mitään mitä todentaa.

Molemmat ovat yhtä tärkeitä ja suuria, tässä toisilleen. Vain antautumalla tälle tosiasialle, pääsee käsiksi maskuliinin ja feminiinin dynamiikan ytimessä oleviin valtavan suuriin mahdollisuuksiin omassa ja yhteisessä kasvussa. Molempien antautuessa omalle roolilleen, syntyy kokonaisuus, joka on uskomattoman kaunis ja palvelee kaikkea ja kaikkia. Kaikkeutta.

Kahden yhtä suuren, yhtä merkityksellisen, yhtä tärkeän vastakkaisen voiman liitto.