Ehjäksi särkynyt

Kaipaus

Tänään kaipaan sinua taas enemmän, enemmän kuin eilen. Kaipaus repii minua sisältä rikki, kuin jossain kohtaa rintaani olisi suuri riekaleinen aukko. Aukko, jossa on sinun paikkasi. Tunne rinnassa on repivä, rikkinäinen, puutteellinen. Kuin tyhjiö, jota en yksin saa täytettyä. En, vaikka olisin kuinka kokonainen, en koskaan ole täysin, en ilman sinua. Sillä, vaikka tekisin mitä, minä kaipaan. Kaipaan enkä edes tiedä, onko sinua edes olemassakaan.

Ja minä annan luvan itselleni, kaipaukselleni, sinulle.

Ja niin lämpö, ymmärrys ja hyväksyntä täyttävät minut. Aivan kuin kaipauksen myöntäminen olisi ollut vastaus repivään tunteeseen. Myöntäminen itselleni, että saan kaivata, sinua, vaikka en sinua vielä tunnekkaan. Sillä se luo uskoa siitä, että olet jossain. Vielä joskus lähelläni, toivonkipinän syttymään sisälläni ja rakkauden sekä ymmärtämisen itseäni kohtaan. Myöntämisen, vaikka on hyvä yksin, haluan kulkea yhdessä.

Taannoin muistan päivän, kun olin surullisempi kuin eilen. Sinä päivänä raskas taakka tuntui taas painavan hartioitani kumaraan. Tunsin palan kurkussani ja itku oli koko ajan lähellä. Salin peilistä katsoi väsynyt nainen, joka tukahdutti kyyneleet, jotka melkein pääsivät silmiin asti. Muistan jättäneeni tunteeni syrjään, touhuamisen alle. Kunnes lopulta istuin pöytään ja tunne pääsi hetkeen, kyyneleet virtasivat vapaasti kasvoilleni. Kaipaus. Kaipasin sinua, silloinkin. Sinua, jota en tiedä vielä olevankaan.

Päivät ovat ajoittain olleet musertavia, etenkin kun lapset ovat taas muutaman päivän, oikeastaan lähes viikon, poissa luoltani, isällään. Vaikka voidaan soittaa, se ei poista kaipausta, kaipausta kokonaisesta perheestä. Sinusta pitämässä minusta kiinni, kun lapset iltaisin nukahtavat tai ottamassa syliin ja lohduttamassa, kun he lähtevät isälleen. Sinua minä kaipaan, puoliskoani, kumppaniani, liekkiäni. Sinua, joka nostaa minut, kun en yksin jaksa. Sinua, jonka saan nostaa, kun sinä, et jaksa.

Minä olen pelännyt, pelännyt kaivata sinua ja unelmoida sinusta, sillä en tiedä kuka sinä olet. Sanotaan, ettei saisi etsiä, eikä saisi odottaa, mielettömästi sääntöjä. Ajoittain unohdan säännöt, ajoittain unohdan kaipauksen. Sydämessäni tiedän kumminkin toiveeni.
Tänään en kumminkaan enää etsi sinua. Tiedän, että kohtaamme, kun aika on oikea, emmekä enää voi ohittaa toisiamme. Tiedän, että olet vielä luonani. Sitä ennen, jatkan matkaani, nautin tästä seikkailusta, jonka nimi on elämä.

Viime aikoina olen nähnyt, joka puolella sydämiä, ne muistuttavat kuuntelemaan sydämen ääntä. Itku sydämessäni on tyrehtynyt tunne helpottanut, enkä ole yksinäinen, vaikka yksin olenkin aika paljon, nyttenkin, lapsien nukkuessa. Hento hymy huulillani kirjoitan tätä.

Sillä kaikki menee, niin kuin on tarkoitettu, siihen uskon. Olen kiitollinen, annoin itkun tulla ja anna vastakin, surun, ilon, kaipauksen. Annan tunteilleni luvan tulla ja olla. Jäämättä niihin jumiin. Annan itselleni, sydän avoimena, luvan olla se kuka olen ja olen läsnä, itselleni, lapsille. Elämälle.

Olen hyväksynyt paljon, antanut paljon anteeksi ja rakastanut. Niin aion tehdä tulevaisuudessakin. Sydämeni on ehjäksi särkynyt.

-K-

Lisää kirjoittajalta Taivas ei oo rajana/Katri Keskinen

Ehjäksi särkynyt

Kaipaus Tänään kaipaan sinua taas enemmän, enemmän kuin eilen. Kaipaus repii minua...
Lue lisää

1 Kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.