Kehosta kehoon – portaali toisiin ulottuvuuksiin

Kehoissamme on teknologiaa – portaaleja, joilla voi siirtyä eri ulottuvuuksiin.
Ja yksi tapa päästä niihin käsiksi, on seksi.

Jos joku sanoo, ettei ole olemassa muuta kuin näkyvä, silloin tietää, ettei tämä ole vielä kokenut seksin pyhyyttä ja syvintä tarkoitusta.
Sillä kun sen on kerran kokenut,  kun on kerran nähnyt miten ihmisen kehossa sijaitsee mahdollisuus matkata toisaalle ja se aukeaa seksin kautta, ei ole paluuta entiseen. Seksi sen korkeimmassa muodossa tuo ihmisen koettavaksi jumaluuden.

Kun tiedostaa seksin voiman ja omat kykynsä ohjailla ja välittää omaa energiaansa ja ottaa vastaan toisen energiaa, silloin päästään uudelle tasolle.

Jos seksissä on vain fyysisyys, se on vähän kuin ajaisi autoa käynnistämättä sitä. Sitä kyllä istuu kyydissä ja saa autossa olemisen kokemuksen, mutta ei pääse sinne, minne pitäisi päästä. Toki siis seksin kautta jokainen ihminen oikeassa hetkessä ja oikean ihmisen kanssa kokee suuria ja syviä. Ja ylipäätään siinä on taikaa, jonka aistii miltei kaikki, ainoastaan täysin egossaan elävälle seksi saattaa olla pelkkää fyysistä. Eli vaikka tietoisesti ulottuvuudet eivät olekaan auenneet, energia toki pyörii ja siirtyy tiedostamattakin ja kyseessä on syvä ja pyhä kokemus.

Mutta kyse ei ole itseasiassa ainoastaan siitä, että emme ymmärtäisi seksin voimaa ja mahdollisuuksia. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että vaikka meillä kaikilla on mahdollisuus seksiin, kaikki eivät ole valmiita sen voimalle. Eli siihen on syynsä, että joillekin seksi on ainostastaan fyysinen tapahtuma tai jotakin hieman enemmän. Mitä syvempänä on itsessään ja elämässään, sitä enemmän seksin voiman verhoa raotetaan.

Voima, joka seksissä on, on niin suurta, niin tajunnanräjäyttävää, energiana niin jumalallista, että sille pitää olla valmis.

Se esimerkiksi vaatii kundaliinin heräämisen ja se jo itsessään on tapahtuma, joka ei voi tapahtua, ellei sille ole henkisesti valmis. Kundaliinista on sanottu sen olevan niin väkevä voima, että jos se syystä tai toisesta (esimerkiksi psykedeelien kautta) avautuu, kun ihminen ei ole tietoisella polulla riittävän pitkällä, voi se olla kokemus, joka järkyttää mieltä.

Mutta haluan myös sanoa, että uskon näiden uusien värähtelytaajuuksien olevan niin korkeita, että nuo kokemukset jäävät historiaan. Ajassa, jossa oltiin hyvin tiiviissä ja raskaissa energioissa fyysisyydessä, kundaliini saattoikin olla liian kirkas kokemus. Mutta nyt se todennäköisesti on ainoastaan sitä, mitä se syvimmältä olemukseltaan on, äärettömän kaunista ja pyhää, riemullista ja autuasta. Eli tässä uudessa ajassa yhä useampi herää ja yhä useamman käyttöön annetaan tämä valtavan pyhä voima. Toki tässäkin ajassa sille tulee olla valmis, sillä se on voima, joka tulee käyttöön, kun aika on oikea. Kuulet sen kutsun kyllä.

Kun ajatellaan seksin tarkoitusta, luoda elämää, silloin hahmottaa sen, minkä kokoluokan energiat ovat läsnä. Maailmankaikkeuden ydin, alkulähde, elämänvoimat, Shakti&Shiva. Ja niiden äärellä meillä on mahdollisuus päästä seksin kautta.

Mikään mitä me voimme täällä kehoilla tehdä ei ole niin henkistä kuin seksi.

Lisää kirjoittajalta Ilon voima/Tiia Jokisalo

Miksi kiitollisuus on niin iso voima

Kiitollisuuspäiväkirja on sana, johon on törmännyt, jos on lukenut yhtään mitään mielen...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.