Kohtaamalla surun

Voit löytää ilon

Äitiyslomalla ollessani puhuin viimeisen kerran neuvolassa uupuneesta olostani lapseni lääkäri tapaamisella. Imetyshormoonit vaivasivat monenlaisilla oireilla, mielessä sekä kehollisena vaivana. Päätäni särki ensimmäiset neljä kuukautta putkeen. Olin väsynyt, uupunut ja surumielinen. Voimani olivat vähissä. Kerroin kuinka en voi hyvin imettäessäni lastamme. Tunsin kehoni ja osasin mielestäni sanoittaa tuntemuksiani hyvin. Siitä huolimatta lääkäri tokaisi pokkana minulle, että imetä vaikka päälläseisten, kunhan menet lapsi edellä. Voi voi ajattelin, eikö kukaan oikeasti ymmärrä minua. No minä, sitten imetin vuoden ja kolme kuukautta, lapsi edellä niinkuin minulle oli kehoitettu näin tehtävän. Ymmärrän, ettei imetystaival ole suinkaan kaikille näin vaikea asia. Olisin minäkin halunnut imettää ilolla ja huolettomasti sekä voida hyvin. En kuitenkaan voinut, eikä sille mahtanut mitään. Kärsin ja kärvistelin. Oloni oli aivan sama, nuorena syödessäni vääriä ehkäisypillereitä, jolloin pääni oli ensikertaa myllerryksessä. Pillereiden välitön lopettaminen toi olon HETI normaaliksi. Nyt vaan en voinut lopettaa imetystä noin vain, koska oli kyse lapsemme ravinnosta. Tuo äitiyslomani oli yhtä sekasortoa, ihan kaikkea muuta mitä olin saattanut haaveilla seesteisestä vauvakuplasta. Oli murhetta jaksamisen kanssa ja lapsuuden haavat kummittelivat.

Toipumista

Olen ollut aina pohdiskeleva ja syvällinen. Sitä en olisi koskaan uskonut mitä kaikkea tulen kokemaan ja oikeastaan saavuttamaan. Saavuttamaan juuri sitä, mitä haluan. Uupumuksen syövereistä, yhdeksän kuukauden päästä olinkin jo itsenäisenä yrittäjänä. Saman vuoden marraskuussa aloitin toimintani omasta kotoa, turvallisesta ympäristöstä. Rehellisesti sanottuna, en olisi ollut siihen aikaan ”salonki kelpoinen”.

MIKSI KIILLOTTAA PINTAA, KUN VOI KAIVELLA SYVÄLTÄ?

Eli en kokenut vielä vointiani sellaiseksi, että olisin jaksanut lähteä oikealle työmaalle toimimaan täysipäiväisenä työntekijänä. Jos joku olisi ennakkoon tuon minulle sanonut, olisin varmasti ”hypännyt kaivoon piiloon” ja toivonut, että pääsisin sieltä ulos kun valoisa aika koittaa. Paha uni olisi poissa. Toisin kuitenkin kävi. Aloitin toimintani täysin nollasta.

Tunsin itseni heikoksi

KUN MINULLA EI OLLUT MITÄÄN MENETETTÄVÄÄ, OLINKIN ROHKEIMMILLANI!

En tiennyt yrittäjyydestä mitään. Sain yhden neuvon:

• Hanki kirjanpitäjä, vaikka toimisit yksin

• Julkaise sosiaalisessa mediassa, joka päivä jotain kiinnostavaa sisältöä

Näillä ohjeilla olen mennyt jo reilu kuusi vuotta.

Sisustin ja laitoin oman hoitohuoneeni nätiksi rivitalomme yläkertaan. Aloitin kosmetologin hoidot heti perustettuani toiminimen. Ajatukseni meni jokseenkin näin. Kun saan yhden asiakkaan saan myös toisen ja kolmannen, niin voin toimia unelmatyössäni yllättäen yrittäjänä. Lähdin yrittäjäksi vain ja ainostaan siitä syystä, kun minulla ei ollut mitään menetettävää. Lähdin koittamaan millaista se mahtaisi olla. Puhtaasi se oli myös siihen hetkeen pakollinen rahakysymys, sillä olimme ostaneet ensimmäisen oman asunnon, joten lainoja oli maksettava muuten kuin olemalla työttömänä. Hulluinta tästä tekee sen, että olin vieraassa kaupungissa, vieraalla maalla. Ilman tukiverkostoa ja ystäväni asuivat muualla kaupungeissa. Päiväkoti oli lapsille aivan vieressä, joka helpotti minun oloani. Sain tehdä töitä hyvillä mielin, kun tiesin lapsieni olevan hyvässä hoidossa aivan minun lähelläni. Työhuoneestani näin heidän pihaleikkejään, kun he ulkoilivat.

Oma hoitolani

Reilun vuoden päästä siirsin toimintani lähellä olevaan liiketilaan. Tila oli juuri minun toimintaani sopiva. Työmatkaa kertyy kilometrin verran hoitolalleni. On aivan mahtavaa tehdä työtä, jota rakastaa. Olen ollut työni suhteen aina vaativa. Työt on tehtävä aina hyvin. Huvit ovat sitten erikseen! Aamuisin on suuri ilo lähteä hoitolalle vastaanottamaan ihania asiakkaitani. Saan palvella heitä, luoda samalla kauneutta ympärilleni ja kuulla monenlaisia elämäntarinoita. Se on sielulleni rikastuttavaa ja merkityksellistä kokemista.

• Uupumus taustani loi itselleni ajatuksen, elämästä päivä kerrallaan! Jos kroppani pettäisi, ei ole ainakaan heti korvaavaa tekijää ja työni olisi vaakalaudalla. Siksi haluan panostaa omaan hyvinvointiin ja kehoni kunnossa pitämiseen liikunnan ja luonnollisten hoitojen avulla.

• Huomasin myös uupumuksen aikana miten aika muutti muotoaan. Kiire oli poissa. Tilalle saapui hiljaisuus ja aika kului vain hetki kerrallaan. Minuutti, tunti ja sitten päivä kerrallaan. Tämä tunne on varmasti vaikea hahmottaa, ellei itse ole kokenut ajan pysähtyvän. Tämän kokemukseni jälkeen opin todella nauttimaan meneillä olevista hetkistä. Sillä huomisesta ei tiedä, eilinen on jo mennyttä ja meillä on VAIN TÄMÄ HETKI, JOSTA TULISI NAUTTIA!

• Olosta ei voinut etukäteen tietää. Oliko tänään hyvä vai huono päivä. Tuohon aikaan oli vaikea sopia ennakkoon mitään pidemmälle sovittua menoa, sillä kun ei voinut tietää varmaksi itkeäkkö vai nauraa. Tai sitten saatoin joutua perumaan tapaamisen. Onneksi tämä vaihe oli ohimenevää. Ei tosin, silloin tuntunut siltä yhtään. Jälkeenpäin asiat hahmottuivat paremmin olon kohentuessa ja kriisi vaiheen mennessä ohitse.

Kenenkään sisimpään suruun tai tunteeseen ei pääse pelkän ulkokuoren kautta. On päästävä sisälle. Pitää saada luottamus ja rohkeus kurkistsa kuoren alle.

Minusta ihmiset tuomitsevat toisisaan liian helposti. Tarvitsisimme oikeaa ymmärrystä, hyväksyntää ja rakkaudellisia tekoja toisiamme kohtaan. Millaista hyvyyttä ihmisten välillä tänä päivänä on? Onko kilpajuoksu ja hyvä suoritus vain arvostettavia tekoja? Ei meidän tarvitsisi pärjätä yksin.

Kun olet pohjalla, joku ehkä auttaa ja antaa tarvittaessa tukea. Kun taas vout hyvin, joku ehkä pysyy rinnallasi ja myötä jakaa iloasi. Välillä tuntuu, että olet liikaa tai liian vähän. Ihan kun mikään ei riittäisi tai kelpaisi. Kyllä se ihan oikeasti riittää ja kelpaa. Elämä ei ole kilpajuoksu täydellisyyteen tai muutenkaan pikamatka onneen tai iloon. Elämään kuuluu kaikki värit ja vivahteet. En ainakaan itse halua suorittaa elämää vaan elää elämää nauttien. Toisinaan menee hyvin ja välillä vähän huonommin.