Epämukavuusalue on uusi musta
Tämän päivän elämässä tunnutaan vauhkoontuvan muutosmantrasta. Kasvun, kehittymisen ja uudistumisen alttarilla meitä ohjataan jatkuvasti menemään oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Siellä avautuu uudet maisemat, käynnistyy kehittyminen paremmaksi itseksi; minä 2.0:ksi. Tehokkaammaksi, tuottavammaksi, kehityksen aallonharjalla pysyväksi, sitä jopa eteenpäin vieväksi voimaksi. Muutoksen ilosanoma tarjoillaan yleensä toisen mantran kera. Epämukavuusalue. Vain siellä voi kasvaa ja kehittyä. Sinne siis!
Niin, epämukavuusalue. Siitä puhuttaessa ja sinne itseämme / työntekijöitä / puolisoita / sukulaisia / ystäviä jne. työnnettäessä, unohdetaan autuaasti se, että tuon viheriäisen niityn rajat eivät ole vakiot. Entä jos jo elät joka päivä oman mukavuusalueesi aidan toisella puolen? Tai jos sen rajat on tehty kuminauhasta ja ne venyvät päivittäin äärimmilleen? Meillä jokaisella on oma sietoikkuna, mukavuusalue, jonka laajuus riippuu monista asioista; synnynnäinen hermoston rakenne, sairaudet, nukkumisen laatu ja määrä, kuormittuneisuus työssä ja muussa elämässä, traumat, koetut uupumiset jne. Näin ollen yksi kokee olevansa epämukavuusalueella pitäessään puhetta kansainvälisessä konferenssissa, toinen jännittää ja joutuu kovasti tsemppaamaan itseään jokaisessa tiimipalaverissa, jotta pystyisi ottamaan puheenvuoron, kolmas pääsee etäterapian avulla viimein ulos kotoaan ja pystyy käymään kaupassa, tervehtimään siellä työntekijää. Kaikki toimivat omilla epämukavuusalueillaan, kasvoivat ja kehittyivät.
Oman mukavuusalueen raja-aita ei ole betonia. Sietoikkunan koko vaihtelee paitsi henkilöittäin, myös elämäntilanteiden muuttuessa. Kehittyminen vaatii luovuutta ja innovointikykyä. Nämä kukoistavat vain riittävästi levänneenä ja palautuneena sekä itse kullekin sopivassa määrin omalla turva-levelillä toimimalla. Niinpä seuraavan kerran kun sinulle sanotaan ”tässä täytyy nyt hei vaan mennä epämukavuusalueelle kasvamaan”, muista, että on ihan ok tuntea väsymystä tai ärtymystä ilon ja positiivisuuden sijasta. Voi myös miettiä tarvitseeko koko ajan mennä eteenpäin? Joskus paras keino pitää itsensä tulevaisuudessa uudistumiskykyisenä on joksikin aikaa pysähtyä. Voi nimittäin olla, että olet suorittamisen pyörteessä asunut epämukavuusalueen postinumeroalueella jo pitkään.
Luen lisää ajatuksiani Instagramissa @sun.askeleita
