Päämääränä Elämä

Vaikeinta tällä matkalla on ollut yksinäisyys. Kun havaitsee ja todentaa uusia tunteita ja näkee joka päiväisessä elämässä elämän ihmeitä. On halu jakaa näitä kokemuksia ja tuntemuksia jollekkin, todentaakseen ne itselleen. Aina ei kumminkaan lähipiiristä löydy toista samalla polulla olijaa. Silloin on ollut edessä yksinäisyyden tunteita, jotka johtavat kysymykseen, onko omat ajatukset ja tuntemukset todellisia vai vääristymiä?!
Jokainen ihminen, tuntuu opettavan uutta, joko ympäröivistä energioista tai avaavan sinulle lisää tietoisuutta itsestäsi. Jokainen kohtaaminen on tarkoituksen mukainen ja vähitellen, jokainen hetki on oppimista.

Myös se kun makaa sohvalla, tekemättä mitään, luomatta katsetta tai ajatuksia mihinkään fyysiseen on oppimista. Aitoa olemista itsensä kanssa, olemista elämän ajattomassa virrassa. Ei ole mennyttä, ei tulevaa vain tämä hetki, juuri sellaisena kun se nyt on.

Hyväksyntä jokaista tunnealaa kohden, on ajoittain haastavaa. Etenkin, kun ymmärtää vihan kuuluvan tiettyyn hetkeen ja voi antaa vihan tulla ulos oikeilla sanoilla tai toiminnalla. Vapauttaen itsestään sidoksia, käytösmalleja, oletuksia. Aiemmin päiviä, viikkoja tai kuukausia kestänyt apatia, on hyväksyttävä hetki, jonka aikana käy asioihin liittyneet muistot mielessään läpi. Ymmärtäen, syyn ja seurauksen ja laskeutuakseen takaisin tähän hetkeen, läsnä oloon ja rakkauteen, tietoisuuteen.

Haasteita on edelleen, eniten niiden päivien jälkeen, jolloin portaita on saanut juosta reippain askelin kohti tietoisuutta. Sillä lähes aivan varmaa on se, että sen jälkeen tarvitaan lepoa käsitelläkseen tuo täysin uusi tietoisuus, sisäinen muutos. Onnistumista seuraa pelko, joka kuljettaa läpi varjojen, valaisten nuo jokaisen, kunnes palkintona siintää vapaus, irtautuminen menneistä käytöstavoista. Tavoitteena on sydämen ja mielen tasapaino. Ymmärryksen suurin oivallus on hyväksyä, ettei ennalta tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu, oivallukseksi sen tekee se, ettei tarvitse tietää ja rakkautta hyväksyä se.

Muutama vuosi takaperin, avioliiton viimeisiä hetkiä eläessäni vaimona. Olin saapunut hetkeen, joilloin aloin laittamaan itseni ja hyvinvointini etusijalle. Seurauksena sain kuulla olevani itsekäs ja välinpitämätön. Nyt tiedän, etten ollut, en enää! Olin kyllä aiemmin ollut, itselleni. Sillä moneksi vuodeksi olin sulkenut korvat omalta sisäiseltä ääneltäni. Olin sairastunut viimeisen kymmenen vuoden aikana useaan masennukseen tai joutunut elämään useampia päiviä voimakkaasti hallitsevan ahdistuksen alla. Kehoni viestit eivät päässeet tietoisuuteen, sillä minulla ei ollut tarpeeksi aikaa pysähtyä itseni äärelle. Toistuvien migreenien jatkuessa, kehon ollessa jatkuvassa kiputilassa, saapui mustin päivä ylleni ja sytytti sammumassa olevan liekin sisältäni uuteen sammumattomaan roihuun.

Nyt minulla ei ole enää kuin aikaa, aikaa kuulla itseäni. Kuunnella kuinka keho, sydän ja mieli ohjaavat minua kohti seuraavia elämän ihmeitä. Joten jokainen päivä alkaa muistuttamalla itselleni, että olen siinä missä minun kuuluu olla, eikä minun tarvitse tietää päämäärää. Olkoon se yllätys. Sitä ennen jatkan pienien ja isojen saavutusten ja ihmeiden kohtaamista. Nauttien tästä matkasta. Jopa niistä hetkistä kun apatia ahdistuksineen saapuu.

Miten hienoa on, kun sillä hetkellä voi hetkeksi pysähtyä ja kuunnella itseään, tiedostaa mistä nuo tunteet tulevat. Sillä monesti ne on viesti, jopa ohje seuraaville askeleille.

“Sillä kirkkaimpia on valot pimeyden reunalla. Mitä pimeämmäksi aika käy, sen kirkkaammin nuo valot meissä loistavat.”

-KK-

Lisää kirjoittajalta Taivas ei oo rajana/Katri Keskinen

Päämääränä Elämä

Vaikeinta tällä matkalla on ollut yksinäisyys. Kun havaitsee ja todentaa uusia tunteita...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.