Vuosi 9 – Sydämen aika
Aika ei ole minulle lineaarinen. Se ei etene kellon sekuntiviisarin mukana, vaan sykkii kehossani. Se tihenee, pysähtyy, aukeaa, palaa takaisin. Vuosi 2025 on numerologisesti vuosi 9 — syklin viimeinen. Se ei ole loppu, vaan sulkeutumisen, keräymisen ja irtipäästämisen vuosi. Siinä ei ole kiire mihinkään, sillä tämä vuosi ei halua minulta uutta suunnitelmaa, vaan ymmärrystä. Tämän vuoden ytimessä on palaaminen itseeni, siihen sydämen tahtiin, joka on ollut koko ajan läsnä.
Matkani vuosien halki
2017 (Vuosi 1): Uusi alku. Romanttinen rakkaus/avioliittoni päättyi ja keho sanoi ”kyllä” erolle. Sykli alkoi irrottautumisella.
2018 (Vuosi 2): Kohtaamisten aikaa. Lempeä rakkaus saapui elämääni kuin auringonsäde, mutta samalla itsetuntemuksen kerrokset alkoivat avautua. Peilit kirkastuivat.
2019 (Vuosi 3): Ilmaisu ja suru. Vuosi kuljetti minua sisäiseen matkaan, jossa suru, kaipaus ja yksinolo loivat tilaa syvemmälle yhteydelle itseeni.
2020 (Vuosi 4): Juurtuminen. Rakkaus avasi sydämeni kerros kerrokselta. Opin, ettei yksinäisyys ole tyhjää.
2021 (Vuosi 5): Vapauden valinta. Avioeron hinnan tunnistaminen ja elämän uudelleen rakennus. Rakkaus ei ollut tunne vaan valinta.
2022 (Vuosi 6): Sydän auki, haavoittuvuus. Opin, että haavoittuvuus ei ole heikkoutta, vaan suurinta mahdollista rohkeutta.
2023 (Vuosi 7): Henkinen murros. Yksin olemisen hiljaisuudessa nousivat lapsuuden traumat, vanhemmuuden syvät kysymykset ja rakkauden jättämien jälkien ymmärtäminen.
2024 (Vuosi 8): Rakenteiden ja tunteiden yhteys. Lasten toisen kodin uusperheen vaikutuksien havainnot, tunne prosessit ja mentalisaation harjoittaminen loivat perustaa, jonka päällä voin seistä.
Tämä vuosi (9) 2025 – Mitä kehoni tietää ennen kuin mieli ehtii mukaan
Vuosi alkoi hiljaisuudella. Ei kumminkaan tyhjyytenä vaan tilana, jossa kaikki ylimääräinen oli poistunut. Kehoni vaati lepoa. Ei pientä hengähdystä, vaan syvää pysähtymistä. Joten olen nukkunut, ollut, kuunnellut. Ja tuntenut kun sydämeni sykkii tavallista hitaammin, ikään kuin elämänikin olisi ottanut tauon.
Yksin oleminen ei ole ollut yksinäisyyttä. Mutta kevään tullen yksinolo on alkanut soida uudella taajuudella. Siinä ei ole tuskaa, ehkä ripaus haikeutta. Tämä kaikki muistuttaa irti päästämisen hetkestä. Nyt edessä ei ole suhteen, roolin, kodin tai työn jättäminen, mutta jotain on jäämässä taakse.
Irtipäästö ilman objektia – identiteetin irrotus
Kevään tullen on sydämen muoto alkanut toistua edessäni, luonnossa; kivissä, lehdissä ja juuristossa. Näen sydämiä kaikkialla missä kuljen. Muistan edellisen kerran jolloin näin sydämiä samoin, silloin irtauduin parisuhteesta. Nyt ei ole suhdetta, mutta suunta on sama, kohti itseä.
Aavistan, että työssä tapahtuu muutos. Vielä en tiedä mitä, mutta tuntuu kuin jokin roolini olisi täyttynyt. Ei loppunut, vaan tullut täyteen. Tämä vuosi on siirtymävaihe – siirtymä uudeksi minäksi.
En tee, minä olen. Se ei aina ole helppoa. Mieli haluaa tietää ja mieli hoputtaa. Mutta keholla on nyt oma rytmi, keho tietää oikean ajan.
Sydämen aika
Fenomenologisesti koen ajan siirtyneen päästä sydämeen. En ajattele aikaa, vaan tunnen sen. Sydämen alueella virtaa ajallinen tieto, ei kalenterin vaan sykkeen muodossa. Näissä hetkissä ymmärrys ei tule lauseina, se tulee hiljaisuutena. Ja hiljaisuuden keskeltä nousi ymmärrys:
”Minä olen siirtynyt aikaan, jossa mikään ei ole väärin. On vain päättymisiä, joiden tehtävä on antaa tilaa seuraavalle syklille.”
Kiitos ajalle
Tämä vuosi ei ole rakentamista, vaan purkua. Ei suorittamista, vaan kerimistä. Ei suunnitelmia, vaan muistoja. Olen sydämen porteilla ja mieli seisoo hiljaa, jotta keho voi puhua.
Olen valmis, vaikken tiedä mihin. Olen ehjä, vaikken ole särötön. Olen läsnä, ja se riittää.
Tässä hetkessä, vuonna 9, kirjoitan ajalle kiitoksen: Kiitos, että kannoit. Kiitos, että palautit minut itseeni.
-K-
