Sarastuksia – pimeydestä valoon

Sarastuksia, pimeydestä valoon

Syvällä itsessäni voin kurottautua valon sarastuksia kohden antaen valon ja elämän syventyä. ”

Joulukuun pitkinä iltoina kaamos syvenee omaan pimeyteensä. Joulun tuhannet valot leikittelevät iltojen mustuutta vasten kertoen kaipuustamme tuoda valoa ja tunnelmaa pimeyteen. Pimeys kutsuu meitä myös lepoon ja oman elämän äärelle. Oma varma valintani on kotoisa ilta kynttilöineen ja lämpimine villasukkineen, kaupungin levoton syke ei houkuta. Jotenkin hiljaisuuden ja rauhan kaipuu lisääntyy lähestyessämme joulua. Tulee luonnollinen tarve pysähtyä ja päästää irti arjen vaateista ja hiljentää arjen hektinen syke. Tänä jouluna suhtauduin kaikkeen armollisemmin, mitäpä siitä, jos joulun laatikot tai piparkakut ovatkin kaupan hyllyltä. Olisko tärkeänpää luoda tilaa mukavalle yhdessä ololle, joulun tunnelmasta nauttimisille ja sille, että syvällä itsessäni voin kurottautua valon sarastuksia kohden antaen valon ja elämän syventyä. Samalla se hoitaa mieltäni, uudistaa ja voimaannuttaa.

                               

                                                                Syksyn sävel, öljyväri kankaalle, 2021.

Olen perillä juuri siinä, missä kulloinkin olen, eikä minun tarvitse tavoitella rauhaa tai hiljaisuutta, ne ovat jo minussa ja paljastuvat mielen hälyn laskiessa.”

Pysähtyminen voi olla joskus vaikeaa, koska pysähtyessämme tulemme tietoiseksi omasta levottomuudestamme ja tavastamme suoritttaa elämää. Sulkiessani silmät ja asettautuessani meditatiiviseen harjoitukseen, mieli saattaa ollakin hyvin levoton. Torjuessani levottomuutta ja tavoitellessani hiljaisuutta tai tyyneyttä, se vain pakenee. Saattaa tuntua, että olen täysin epäonnistunut. Meditaatio on kuitenkin toiminut ja näyttänyt sen mielentilan, missä olen nyt, olen tullut siitä tietoiseksi. Hyväksyessäni lempeästi mieleni vaeltelun ja levottomuuden, mieli alkaa pikku hiljaa tyyntymään, levollisuus ja rauha lisääntyvät. Olen perillä juuri siinä, missä kulloinkin olen, eikä minun tarvitse tavoitella rauhaa tai hiljaisuutta, ne ovat jo minussa ja paljastuvat mielen hälyn laskiessa.

                                       

                                                                            Passion, öljyväri kankaalle, 2015

Kaamoksen mustuus otti harppauksen kohti valoa luonnon näyttäessään voimansa suojata syvälle painunutta elämää, asettua lepoon ja seurata luonnollista rytmiään.”

Jouluaattoaamu soi pehmeän valkean yllätyksen. Kaamoksen mustuuden peitti kauan kaivattu lumi. Se oli joulun lahja pohjoiselle kansalle, joka rakastaa vuodenaikojen selkeyttä ja valkoista joulua. Kaamoksen mustuus otti harppauksen kohti valoa luonnon näyttäessään voimansa suojata syvälle painunutta elämää, asettua lepoon ja seurata luonnollista rytmiään. Talven odotus sai lumen myötä täyttymyksensä.

Pysähtyessämme voimme tavoittaa pienempiä ja suurempia toivon pilkahduksia, sarastavia valoja yön pimeydessä tai usvaisessa hämärässä. Toivo ja vapaus ovat aina olemassa, meissä! ”

Mikä estää meitä kokemasta elämän täydellisyyttä, sitä ihmettä, mikä on meissä ja luonnossa. Miksi usein tuntuu, että vaellamme pimeässä, emme oikein näe eteemme, löydä iloa ja valoa elämäämme. Tai tunnemme elämämme harmaaksi, vaivaloiseksi ja takkuavaksi, yksinäiseksi? Miksi joskus toivottomuus saa yliotteen ja elämä näyttäytyy synkkänä? Jo pienet vastoinkäymiset, erimielisyydet läheisen kanssa voivat syöstä meidät mustiin syövereihin ja saada meidät taisteluasemiin puolustamaan ja ajamaan omaa etuamme. Miten sitten löydämme tasapainon ja rauhan noissa tilanteissa vai jäävätkö ne vellomaan elämäämme työntäen meitä vielä ahtaammalle omiin lokeroihimme? Luommeko turhia tuomioita ja leimoja itsellemme ja muille pitäen niitä tosina?

Näissä tilanteissa elämme pään sisäistä elämää ja toimimme ajattelumme, egomme ja ehdollistumiemme varassa. Anthony de Mello sanoo, että olemme omien ehdollistumiemme vankeja. Elämme pimeydessä, jossa kulttuurin ja kasvatuksen ehdollistumat, uskomuksemme ja käsityksemme, ongelmamme ja huolemme hallitsevat meitä. Onnellisuus on ulkopuolellamme, asioissa, joita haluamme ja tavoittelemme: juuri tietyn työpaikan tai kumppanin, auton, talon, unelmaloman, kännykän, tietyn saavutuksen tai asian muodossa. Lista on pitkä! Ja kun toiveemme kariutuvat, olemme tyytymättömiä ja onnettomia. Olemme ulkopuolisen maailman armoilla, elämä näyttäytyy jatkuvana vuoristoratana heitellen tunnetilojamme. Ennen pitkään uuvumme. Pysähtyessämme voimme tavoittaa pienempiä ja suurempia toivon pilkahduksia, sarastavia valoja yön pimeydessä tai usvaisessa hämärässä. Toivo ja vapaus ovat aina olemassa, meissä!

Olemme saaneet astua tietoisuuden luonnolliseen loputtomaan ja ajattomaan virtaan, missä maailma ei pyöritä meitä, eikä myöskään meidän tarvitse pyrkiä hallitsemaan maailmaa ”

                                     

                                                                       Sarjasta kaamos, Syysvaloa, öljyväri kankaalle, 2021

 

Pysähtyminen avaa tien suurempaan ymmärrykseen ja muutoksen mahdollisuuteen. Kääntyessämme sisään päin ja hyväksyessämme tunteemme löydämme niihin etäisyyttä. Sisäinen taistelu hiipuu ja voimme sallia kaiken olla sellaisena kuin se ilmenee tunteita myöden. Esimerkiksi oman kehon aistimuksia kuunnellen voi tulla tietoiseksi siitä elämästä, joka meissä virtaa, tällöin pään sisäinen toiminta rauhoittuu. Saavumme läsnäolon tilaan, elämän hellään huomaan, jossa asuu olemisen ihme. Se ravitsee sieluamme, kehoamme ja mieltämme. Tämä hetki avautuu sellaisena kuin se on. Voimme ystävystyä ja tulla näkyväksi itsellemmme. Löytäessämme täydellisen yhteyden tähän hetkeen ja itseemme, sisäisen ja ulkoisen on mahdollista yhdistyä. Tällöin voi havaita kaiken suoraan ilman sumentavia linssejä. Näin elämään voi tulla lisää luottamusta, tilaa ja luovuutta. Maailman monet houkutukset, pyrkimykset ja saavutukset voivat menettää merkitystään. Edelleen meillä on tavoitteita, sydämen toiveita, mutta erona on se, että onnellisuutemme ei ole riippuvainen niistä, kun emme samaistu mieleemme. Löydämme enemmän liikkumatilaa ja vapautta, vaikka toiveemme eivät toteutuisikaan. Olemme saaneet astua tietoisuuden luonnolliseen loputtomaan ja ajattomaan virtaan edes hetkellisesti, missä maailma ei pyöritä meitä, eikä myöskään meidän tarvitse pyrkiä hallitsemaan maailmaa, sillä elämä on aina yllätyksellistä, ja se tuo mukanaan omat haasteensa, ilonsa ja surunsa.

Mielen harjoittaminen on polku tietoisempaan ja merkityksellisempään elämään.”

Mustimmisakin mielentiloissa tuo läsnäolon tietoinen ulottuvuus on aina olemassa, ulottuvillamme, meissä. Pimeimmästäkin mustuudesta voi löytää valon hennon aavistuksen, pienen pilkahduksen, ja kun kännymme sitä kohti viipyen ja tarkastellen pimeys kevenee ja ehkä pikkuhiljaa väistyy. On mahdollista nähdä ja ottaa seuraavat askeleet kohti selkeyttä. Mielen harjoittaminen on polku tietoisempaan ja merkityksellisempään elämään.

Tämä teksti pohjautuu kevyesti niihin mietteisiin, mitä tämän vuotinen kaamos ja joulukuun näyttelyni Sarastuksia Tuorlan Majatalossa Piikkiössä toivat pintaan.

Samankaltaisia ​​artikkeleita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.