Naamioiden takaa kohti sisäistä sadonkorjuuta

Aina säännöllisen epäsäännöllisin väliajoin huomaan kompastuvani omaan vaativuuteeni ja kontrollinhaluun. Oma inhimillinen ihmisyyteni ja siihen kuuluva oikeus olla virheellinen, keskeneräinen ja haavoittuva tuntuu häviävän aivan tyystin, kun epäilys ja vaativuus saavat minussa vallan.

Vaativuus on näyttäytynyt elämässäni todella vahvasti myös aikana ennen kuin olen täysin sitä edes tunnistanut. Tämän asian myöntäminen ja kohtaaminen, sen kieltämisen ja poistyöntämisen sijaan, on ollut ensiaskel sallivampaan ja kevyempään elämään. Tämä on mahdollistunut vasta myös kauan hukassa ja tiedostamattomana olleen sisäisen turvan lisääntymisen myötä. Sisäisen turvan vahvistuttua ja hyväksyvien, korjaavien kokemusten myötä olen pystynyt hiljalleen lisäämään hyväksyntää kaikkea itsessä näyttäytyvää kohtaan. Mitään helppoa ja miellyttävää se ei kylläkään ole ollut. Ja sisäinen työni vaativuuden sekä muun kasvun kanssa on edelleen kesken. Kesken, kuten koko elämäkin, kaiken aikaa.

Naamioiden takana on haavoittuva ihminen

Erityisherkässä elämässäni on ollut paljon syviin vesiin vievää ja kipeääkin kohdattavaa. Kulutin useat vuodet, vuosikymmenet, työntäen tyystin pois ongelmiani. Olen vetänyt maskeja naamalle oikein urakalla. Jos joku on sanonut jotain, joka on koskettanut isommin minuuttani, olen saattanut helposti loukkaantua. On ollut aikaa, jolloin en edes tiedostanut loukkaantumistani muuten kuin, että siitä tuli kurja olo itselle ja että sen syy täytyi kääntää vastapuoleen. Aina en sitä kylläkään ole uskaltanut näyttää ja sanoittaa tälle vastapuolelle ollenkaan, vaan on ollut turvallisempi jurnuttaa tapahtuneesta jollekin kolmannelle osapuolelle. Tai sitten vastapuolelle näkyi vihanleimahtava puolustus, jonka tarkoitus oli näyttäytyä pärjäävänä selviytyjänä. Viha oli panssari, suojakuori herkälle sisimmälle. Loukkaantuminen on voinut näyttäytyä myös välinpitämättömyyden panssarina niin, ettei asia muka koskettanut millään muotoa.

Vaikka oikeasti hyvinkin pienet asiat, sanotut sanat ja tehdyt teot ovat vuosien ajan jääneet helposti vaivaamaan mieltäni. Herkkänä lapsena lapsuudessa ja nuoruudessa kokemieni turvattomien asioiden takia loukkaantuminen on jo valmiiksi ollut sen verran sisälle kerääntynyttä, että se on nostanut ja nostaa toisinaan vieläkin puolustuksen päälle hyvin herkästi. On kuin sisällä olisi arvelle menneitä haavoja, jotka eivät ole päässeet koskaan parantumaan niin hyvin, etteivätkö ne olisi melkoisen herkästi rapsuteltavissa takaisin kipua aiheuttaviksi. En kuitenkaan aiemmin osannut sanoittaa tai edes myöntää näitä loukkaantumisia tapahtumahetkellä, asian ollessa kyseessä, vaan olen elämässäni joko niellyt harmittavia asioita tai sitten leimauttanut ne vahvasti ulospäin. Ja kauan on siis ottanut, että olen edes tunnistanut oman loukkaantumisen. Vieläkin välillä tunnistan sitä vasta tilanteen mentyä ohi ja miettiessä, mikä tämän oudon sisäisen olon auheuttaa.

Jälkikäteen näen, kuinka paljon tekemäni haittaavien asioiden nieleminen, sekä niiden ja leimahtaneiden asioiden takana olevien tunteiden oikeanlainen ymmärtämättömyys sekä käsittelemättömyys, sai aggressioni ja epätyytyväisyyteni kasvamaan kasvamistaan. Se kasvoi kuukausi kuukaudelta ja vuosi vuodelta, hiljalleen sairastuttaen mieltäni. Ja nyt näen myös, kuinka kaikki tämä kokemani on liitoksissa omaan herkkyyteeni ja tapaani elää ja olla tässä maailmassa.

Osaan olla ja olen todellakin monissa kohdissa elämää ollut myös oikea super-miellyttäjä. Hylkäämisen pelosta käsin toimiva, joka paikkaan rajattomasti kumartava tyyppi, jolla on uskomus, että ulkopuolinen validaatio määrittää oikean arvoni. Uskoin myös, että kaikille täytyy vääntää hymy ollakseen hyväksytty ja että kieltäytyminen on toisen ihmisen loukkaamista. Sisällä on jonkinasteisena edelleenkin uskomus, että minä en saa aiheuttaa pahaa mieltä toiselle. En ainakaan tieten tahtoen. Ja näin toimiessa itselle ja muille valheellisesti, on sisäinen kiukkuni kasvanut kasvamistaan. Joka puolelle kumartaessani en ole tajunnut, kuinka kumartaessa aina kuitenkin pyllistin jonnekin suuntaan.

Olen armottomasti huijannut itseäni ja muita vaikka sisimmässäni olen ajatellut toimivani rehellisesti.

Ja jestas kuinka olen kautta elämäni kokenut todella pahaa oloa, häpeää ja syyllisyyttä. Jossain asteessa kuitenkin tajusin aina, ettei toimintatapani konfliktitilanteissa ole se miten haluaisin toimia. En kuitenkaan osannut muuttaa kurssia, toimia toisin kuin olisin halunnut tai millaisena ideaali-minä itselleni näyttäytyi. Kokemastani huolimatta en koskaan täysin ymmärtänyt, mitä hitsiä oikein tapahtuu. Tuntuu, että joku sisäinen ohjaus on ollut niin vahva, että olen itse sen kanssa kuin tuuliajolla. Koin olevani huono ja paha, kun käyttäydyin näin. Tämä ruokki jatkuvalla kierteellä häpeää sisälläni. Yleensä sain huonosta käytöksestäni palautetta, joka vain vahvisti häpeää omasta toiminnastani. Juuri häpeä takia en aikanaan ole siitä uskaltanut ja osannut puhua muille, vaan olen koittanut piilottaa omaa käytöstäni. Viedä syyn muualle. Koska monesti asioista rehellisesti puhuessani, olen kokenut saamani reaktion jollain lailla kokemustani väheksyvänä tai lyttäävänä ja näin ollen se on saanut minua kääntymään enemmän kuoreeni suojamaskien alle. Olen myös usein lukenut ja ylitulkinnut reaktioita ilmeistä ja eleistä niin, että ne ovat mielessäni vahvistuneet negatiivisiksi.

Suojakuoret herkkien ihmisten suojana

Silmiini osui taannoin juttu ihmisen erilaisista suojakuorista (jonka voit lukea kokonaisuudessaan tästä linkistä), joka perustuu Heli Heiskasen kirjaan Herkkyden voima -opas omannäköiseen elämään. Heiskanen kutsuu suojakuoriksi sellaisia käyttäytymismalleja tai rooleja, jotka auttavat erilaisista tilanteista selviämisessä. Suojakuoret rakentuvat yleensä, koska haluamme tulla hyväksytyksi tai välttyä haavoittumiselta.

Suojakuoria voi olla käytössä yksi tai useampi kerrallaan. Tyypillisiä suojakuoria ovat esimerkiksi vahvuuden ja selviytymisen suojakuori, suorittamisen ja vaativuuden suojakuori, miellyttämisen ja mukautumisen suojakuori, reippauden ja huumorin suojakuori, järkeilyn ja analysoinnin suojakuori, välttelemisen ja pakenemisen suojakuori sekä vetäytymisen suojakuori.

Kaikille suojakuorille on siis perusteltu syy, miksi ne elämässä näyttäytyvät. Joissain tilanteissa niistä voi olla hyvinkin hyötyä, nimensä mukaisesti itseä suojatessaan. Kuorien tunnistaminen on kuitenkin itsensä syvemmässä ymmärtämisessä auttavaa. Suojakuorien ei tarvitse olla pysyvä olotila, vaan niiden kanssa voi myös alkaa harjoitella tasapainon löytämistä ja kääntämistä vahvuudeksi. Suosittelen lukemaan ylläolevasta linkistä Anna-lehden artikkelin kokonaisuudessaan tai ehkä hankkimaan kyseisen kirjan luettavaksi, jos tunnet kutsua ymmärtää suojakuoria enemmän.

Tajutessani itsessäni olevan erityisherkkyyden sekä sen, kuinka olen koko elämäni yrittänyt sopeuttaa itseäni laatikoihin, joihin en kuitenkaan ole koskaan mahtunut, näen kuinka nämä monenlaiset tunnemylläkät ja naamiot ovat olleet osallisena myös kokemani totaalisen uupumuksen kanssa. Itseni sopeuttamiseen on liitynyt, että useimmiten olen kokenut olevani jollain lailla liikaa tai liian vähän. Näistä kokemuksista on sisääni kasaantunut tämä kokemani aimo määrä häpeää. Muun muassa.

inner harvest

Vapautumista omaksi todelliseksi itseksi

Saadessani ja antaessa itselleni vihdoin luvan olla hyväksytysti juuri se, kuka olen, ja ympäröidessäni itseäni juuri niillä omaan klaaniini kuuluvilla sielunsukulaisilla, on sisäinen lapseni ja minä itse kokonaisuudessaan vahvistunut. Olen etsinyt ja löytänyt ymmärrystä kaikelle itsessä ilmenevälle. Kun olen uskaltautunut näyttäytyä muille haavojeni kanssa ja saanut hyväksyntää myös niille raadollisimmille kohdille itsessäni ja kun uskallan myöntää näiden kaikkien olemuspuolieni olemassaolon, olen kasvanut sisäisesti kokonaisemmaksi.

Tämän kautta uskaltaudun koko ajan enenevässä määrin myös linjautua sen kanssa, mitä oikeasti tahdon elämässäni olla, tehdä ja saavuttaa. Tämän kautta uskallan myös antautua virheitä tekeväksi ja niitä hyväksyväksi, ei jatkuvasti vain täydellisyyttä tavoittelevaksi. Sen sijaan, että sopeutuisin vain elämään helposti tavalla, joka ei kuitenkaan täysin täytä ja tyydytä syvästi tuntevaa ja kaipaavaa sisintäni, uskaltaudun unelmoida ja toteuttaa itseäni isommin. Vaikka se olisikin hyvin erilaista, mitä valtavirtaan, maskuliiniseen maailmankuvaan kuuluvat laatikot sen haluaisivat asettaa.

Minulla tämä on vaatinut muun muassa ison työn irroittautua omasta lapsuuden kasvualustastani. Työn opetella kyseenalaistamaan asioita sen sijaan, että uskon kaiken mitä minulle sanotaan tai mitä mistään kuulen tai luen. Työn opetella kuuntelemaan sisäistä tietoani. Työn alkaa muodostamaan omia mielipiteitä ja sanoittaa niitä ääneen. Selvitystyön kokeilemisen ja erehtymisen kautta siitä, mistä asioista oikeasti pidän ja mitä teen miellyttääkseni muita.

Sisäinen sadonkorjuu

Tutkiskelu sen kanssa, mitä kaikkia asioita omaan elämään kätkeytyy, minkälaisia naamioita ja erilaisia varjopuolia itsessä ilmentyy, on jotain jota voisi nimittää sisäiseksi sadonkorjuuksi.

Elokuu saa nimensä elonkorjuusta ja lähestyvä syksy on ylipäätään sadonkorjuun aikaa. Asiat, jotka elämämme näyttämöllä ovat tulleet esille menneen vuodenkierron aikana, voimme syksyn tullen saattaa tilaan, jossa ne kootaan ja kasataan. Katsotaan niiden ilmentyminen ja olemassaolo juuri nyt, jotta voimme jonkinlaisella sisäisellä ajatuksella ja intentiolla laittaa teemoja muhimaan ja lepäämään talvea varten. Ensi keväänä valon saapuessa voimme sitten aloittaa jälleen uuden näkyvämmän kasvun vaiheen. Koska uskokaa tai älkää, yksi feminiinisen elämän paradoksi on, että pysähtyminenkin voi tarjota liikahdusta.

Omalla kohdalla tätä sisäistä sadonkorjuuta on takana monta auringon- ja kuunkiertoa. Nämä kirjoittamani oivallukset ja kasvu ei todellakaan ole syntynyt nopeasti ja kevyesti. Kierto kierrolta on uusia oivalluksia ja ymmärrystä syntynyt, kun olen uskaltanut katsoa totutun ulkopuolelle, ja linjautua enemmän sisäisemmän kuin ulkoisemman ohjauksessa.

Ihminen kohtaa itseään aina juuri siinä kohdassa missä kulloinkin on. Itseä ei voi pakottaa toisenlaiseksi, vaikka ulkopuolelta tuleva median ja muun luoma paine usein aiheuttaakin helposti vertailua ja tyytymättömyyttä. Kukaan toinen ei voi myöskään kertoa täysin mitä ja miten kuuluu tehdä, vaan parhaat vastaukset löytyvät yksilöltä itseltään. Uskon jokaisella olevaan vahvaan alitajuiseen ja intuitiiviseen ohjaukseen, joka on mahdollista valjastaa käyttöön tehdessä tuttavuutta todellisen itsen kanssa.

Jokaisen sadonkorjuun aiheet taatusti löytyvät oman elämän sisällä olevien teemojen kautta. Tässä joitakin aihealueita ja mietittäviä asioita omaan sisäiseen sadonkorjuuseen, jos tuntuu, että kaipaat jotain mistä lähteä liikkeelle:

– Mikä elämässäni on hyvin? Mihin kaipaan muutosta? Mitä itse voin tehdä muutoksen eteen?

– Mitä kiellän itseltäni?

– Mitä naamioita minulla on elämäni aikana ollut? Miten ne näyttäytyvät?

– Minkälaisia asioita minun on vaikea hyväksyä muissa? Miten ne näyttäytyvät itsessäni?

– Mitä tunteita minun on vaikea hyväksyä muilla? Miten tunnistan nämä tunteet itselläni?

– Mikä on antamisen ja vastaanottamisen tasapaino elämässäni?

– Tukevatko elämäni ihmiset todellisia tarpeitani?

– Onko elämässäni syvimmiltään enemmän rakkautta ja luottamusta vai pelkoa? Kuinka paljon toimin pelon ohjaamana?

– Mistä innostun ja minkälaisista asioista pidän? Näyttäytyvätkö ja toteutuvatko ne elämässäni juuri nyt?

– Minkälainen on ihanneminä ja kuinka se kohtaa todellisen minäni kanssa?

– Mintä unelmia minulla on? Millaisia pieniä askeleita voin ottaa ohjautuakseni niitä kohti?

Näitä tai muita nousevia kysymyksiä varten voi olla hyvä ajatus hankkia muistikirja, johon kirjoittaa itselleen vastauksia käsin. Kädet ovat yhteydessä sydämeemme ja sydän taas on yhteydessä aivoihimme. Näin ollen ylipäätään kaikenlainen käsillä tekeminen saa aina jonkinlaista sisäistä liikahdusta aikaiseksi. Vaikka emme sitä heti tiedostaisi, oivaltaisi ja ymmärtäisi.

Yksi antoisa keino sisäiseen sadonkorjuuseen on erilaiset luovuusterapeuttiset menetelmät, kuten esimerkiksi liike ja maalaaminen.

Viime viikkoina olemme vielä päässeet nauttimaan auringon hellivistä säteistä kasvoilla ja kehollamme, vaikka myös syksyn tuulahdus tuntuu jo vahvasti. Antoisaa ja runsasta sisäistä sadonkorjuuta!

Lisää kirjoittajalta Kirsikka / Pirtanauhaa ja piikkilankaa

Keskeneräisyyden harjoittelua bullet journalin avulla

Kaipaatko arkeesi lisää luovuutta, mutta koet olevasi kaukana siitä, mitä itse omalta...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.