Millainen on terve mieli

Eilen vietettiin maailman mielenterveyspäivää ja aloin miettimään, että millainen on terve mieli. Jos olen ihan täysin rehellinen, en usko, että kenelläkään on täysin terve mieli. Luulen, että on lähes mahdotonta selvitä tästä elämästä ilman mitään mielen temppuiluja. Jos joku selviää, niin on saanut kyllä ihan valttikortit tähän elämään. Itse en ainakaan tunne ketään ihmistä, jolla ei olisi ollut koskaan mitään ongelmia mielenterveytensä kanssa. Mutta siinä onkin varmaan se suuri ero, että toisille se on vain hetkellistä ja siitä selviäminen on helppoa, mutta toisille se on koko elämää rajoittava sairaus, mistä joutuu kärsimään läpi elämänsä.

Itsekin olen kärsinyt pahoista mielenterveyden ongelmista. On ollut masennusta, ahdistusta ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Nuorempana nämä asiat todella rajoittivat elämääni. Kun olin pahimmillani, tuntui ettei elämässä ole mitään järkeä. Tuntui, ettei kukaan oikeasti ymmärrä millaista se voi olla. Silloin sosiaalisten tilanteiden pelko oli aika tuntematon käsite eikä siitä puhuttu julkisesti. Tuntui, että oli aivan yksin sen asian kanssa. Ja sitä oli myös vaikea itse ymmärtää. Onneksi kuitenkin minulla on aina ollut hyviä ystäviä ja äiti, joka on aina ollut tukena kaikissa vaikeissa asioissa. En tiedä miten olisin selvinnyt, jos olisin ollut aivan yksin. Täytyy sanoa, että tukiverkosto on todella tärkeää tälläisessä elämäntilanteessa.

Tällä hetkellä voin sanoa voivani hyvin vaikka edelleen kärsin näistä samoista asioista. Olen oppinut elämään diagnoosieni kanssa. Ne eivät enää määritä minua ja elämääni. Haluaisin jakaa hieman sitä miten selvisin pahimmista ajoista ja lopulta pääsin tähän missä nyt olen. Itselleni suurin muutos oli se, että aloin näkemään asiat aivan uudella tavalla. Opettelin näkemään itseni ja maailman uudesta näkökulmasta. Ensinnäkin aloin ymmärtämään, etten ollut ainoastaan mieleni. Aloin näkemään itseni kokonaisuutena ja mieleni oli vain yksi osa sitä. Ymmärsin, että jos haluan voida hyvin, minun pitää keskittyä kokonaisvaltaisuuteen eikä samaistua liikaa omaan mieleeni.

Aloin myös opettelemaan hyväksymistä ja rakkautta itseäni kohtaan. Tajusin, että parasta mitä voin tehdä on olla oman mieleni ystävä eikä taistella sitä vastaan. Aloin pikkuhiljaa hyväksyä epäkohtia itsessäni ja nähdä, että en ole ainoastaan epäkohtani vaan olen paljon muutakin. Aloin kirjoittamaan asioita ylös ja se antoi uutta selkeyttä ajatuksiini. Kirjoittaminen oli siis yksi osa tätä prosessia. Toinen iso asia oli jooga ja meditoiminen. Se toi ymmärrystä siitä, etten ole ainoastaan mieleni vaan jotain niin paljon enemmän. Meditoiminen toi ymmärrystä siitä miten mieli toimii. Mielihän on oikeastaan aika hullunmylly ja aloin näkemään sen toiminnan selkeästi. Mieli tykkää jatkuvasti olla äänessä ja keskittyä etenkin kaikkeen negatiiviseen ja siihen mitä siltä puuttuu. Kun tämän huomaa, on mahdollista alkaa vaikuttaa omaan ajatteluunsa. Omia ajatuksiaan ei tarvitse pitää totena ja jos todella ymmärtää tämän maailma avartuu huomattavasti.

Edelleen mieleni on usein levoton, ahdistunut, etsii epäkohtia ja negatiivisuutta. Mutta erona entiseen on se, että olen tietoisempi sen toiminnasta. Näen sen ja annan sen olla mitä se on, lörpöttelevä mieli. En enää yritä niinkään muuttaa sitä vaan yritän nähdä sen läpi. Tämä on vaikeaa ja ajoittain menen täysin mieleni vietävänä. Olen täysin tunneihminen ja tunnen usein asiat erittäin kokonaisvaltaisesti. Kun esimerkiksi pelko alkaa ottamaan otteensa minusta, on todella vaikeaa antaa sen vain olla, koska tunne on niin kokonaisvaltainen. Se salpaa koko kehon. Mielessäni alkaa taistelu elämästä ja kuolemasta ja tietysti yritän taistella sitä vastaan. Mutta en voi muuta kuin vain antaa sen tapahtua, sallia ja hellittää. Vain se oikeasti auttaa siinä tilanteessa. Toki myös puhun itselleni kannustavasti ja sanon ettei ole mitään hätää. Mutta yritän olla tukahduttamatta sitä tunnetta ja koitan keskittyä enemmänkin energiaan enkä ajatuksiin mitä syntyy. Olen edelleen harjoittelemassa tätä asiaa enkä aina tässä onnistu, mutta en anna sen lannistaa itseäni.

Mielestäni siis tärkeintä on oman mielensä hyväksyminen ja sen rakastaminen sellaisenaan. Ei se, että yrittää väkisin muuttaa sitä muuksi. Kun jonkin asian alkaa hyväksymään, se muuttuu kuin itsestään. Siihen kohdistunut paine alkaa hellittämään ja asia pienenee ja menettää painoarvoansa. Välillä edelleen olen vihainen, että minulla on tälläisiä vaikeuksia elämässä. Välillä tuntuu niin epäreilulta, että toisille kaikki tuntuu olevan niin paljon helpompaa ja itse joutuu kamppailemaan pientenkin asioiden kanssa. Mutta rehellisesti olen tyytyväinen siihen, että olen joutunut käymään näitä kamppailuja läpi, sillä ne ovat lopulta antaneet enemmän kuin mitä ne ovat ottaneet.

Olen niiden kautta löytänyt itseni ja ymmärtänyt tämän maailmankaikkeuden ja ihmisyyden syvällisyyden. Olen löytänyt kirjoittamisen, mitä rakastan ja mikä antaa minulle voimaa. Olen löytänyt itseni ilmaisemisen ilon myös musiikillisesti ja muutenkin taiteellisesti. Olen löytänyt luovuuteni ja rohkeuteni tätä kautta. Ja olen saanut hitosti perspektiiviä tähän elämään.

Haluaisin siis sanoa kaikille ketkä kärsivät mielenterveydellistä ongelmista, että te ette ole yksin. Meitä on paljon, luultavasti suurin osa ihmisistä on tässä samassa veneessä. Ja uskokaa pois, minkä tahansa ongelman voi lopulta kääntää omaksi voimakseen. Se voi olla avain siihen, että todella opit tuntemaan itsesi, muut ja tämän maailman. Se voi olla avain siihen, että löydät omat vahvuutesi ja kauneuden itsessäsi. Ehkä mielenterveys tarkoittaakin sitä, että hyväksyy oman sairaan mielensä. Ettei edes yritä tavoitella jotain ihmeellisesti järkkymätöntä ja aina täydellistä mieltä. Tavallaan inhoan kliseitä, mutta huomaan usein olevani itse niiden kylväjä. Sillä niissä on ärsyttävyyteen asti sitä totuudellisuutta. Tässä siis taas yksi oikeasti itselleni totta oleva klisee: Se mikä ei tapa vahvistaa. Kaikki vaikeudet mistä olet selvinnyt, tekee sinusta entistä vahvemman. Ja jos olet hengissä, olet mielestäni jo voittaja.