Maailmakaikkeus on sinussa, et tarvitse opastusta ulkopuoleltasi

Sinä et ole maailmankaikkeudessa, sinä olet maailmankaikkeus.

Tämä on valtavan suuri lause.

Kun aloin kiinnostua enemmän aineettomasta maailmasta vuosia sitten, luin esimerkiksi enkeleistä ja jos näin höyhenen lattialla, olin innostunut. Ne olivatkin pieniä ihania vinkkejä siitä, miten synkronia toimii. Eivätkä ne siis taivaalta tippuneet, vaan tyynyn sisältä, takista tai linnusta. Mutta ei se vähennä synkronian merkitystä, sillä näin näkymätön ilmenee, näkyväisen kautta käyttäen niitä välineitä, joita täällä on.

Usein esimerkiksi erilaisissa somen enkeliryhmissä näkee postauksia, joissa joku on löytänyt höyhenen ja kyselee, mitä se mahtaa tarkoittaa. Usein näissä myös näkee viestejä, joissa pyydetään toisia rukoilemaan enkeleiltä tms suojelusta johonkin tilanteeseen.

Myös perinteiset uskontomme perustuvat siihen, että olisimme erillisiä jostakin suuremmasta ja myös vähempiarvoisia. Ja että tarvitsisimme jotakin välikättä kommunikoimaan meidän ja tuon Suuren välillä.  Mutta me emme ole erillisiä siitä valtavasta elämänvoimasta, joka kaiken näkyväisen takana on. Oli termi sitten Jumala, maailmakaikkeus, alkulähde, mikä tahansa. Me olemme osa jumaluutta, koska me olemme se jumaluus. Se ei ole ulkopuolellamme. Emme ole erillisiä mistään suuremmasta. Emmekä tarvitse ketään meille kertomaan miten asiat ovat emmekä myöskään tarvitse ketään pyytämään puolestamme suojelusta.

Meillä on suora yhteys elämänlähteeseen, koska me olemme osa sitä. Sielu on jumalallinen, puhdas kaunis rakkauden energia. Ihmisyys taas on dualistinen tapa sielun kokea täällä jotakin sellaista, jonka sen täytyy kokea. Syitä en tiedä. Ja jokainen meidän tulkintamme tästä äärettömästä kokonaisuudesta, joka maailmankaikkeus on, on vain sen ihmisen tulkinta, joka sen tekee.

Mitä enemmän aineettomat asia avautuvat, sitä naiivimmilta tuntuvat kysymykset, joita itsekin joskus on pohtinut. Esimerkiksi, jos tänne synnytään uudelleen, miksi meitä on koko ajan enemmän. Kun puhutaan maailmankaikkeudesta, mikään lainalaisuus johon olemme tottuneet, ei päde. Yleensä kun mietimme isoja kysymyksiä, yritämme ymmärtää niitä oman totutun hahmotuskyvyn kautta. Esimerkiksi tarkastelemmme asioita lineaarisen aikakäsityksen kautta eli että olisi mennyt, nykyhetki ja tuleva. Mutta tuo ei päde missään muualla kuin ihmisyydessä.

Tai kun pohdimme sitä, jos ”taivaassa” tapaa rakkaimmat, ollaanko siellä sitten ex-vaimon vai viimeisimmän vaimon kanssa. Ja miten olikaan lemmikeiden laita, ovatko ne siellä myös. Mutta ei sielu, energia, ole mikään yksi olemassa oleva asia yhdessä paikassa yhteen aikaan vaan ääretön energianmuoto, joka voi olla kaikessa ja kaikkialla joka hetki. Sielu ei myöskään tarvitse asioita samalla tapaa kuin mihin olemme täällä tottuneet egon kautta. Ei siis edes niitä rakkaimpia ihmisiä.

Niin kauan kuin aineetonta maailmaa yrittää mahduttaa fyysisen maailman raameihin, jää jumiin boksin sisäpuolelle ja törmää sen seiniin. Mitä enemmän haluaa ymmärtää aineetonta, sitä enemmän tulee osata irrottaa ajatusmalleistaan. Koska meille on opetettu, että olemme vähempiarvoinen kuin jumalaluus, voi olla vaikea antaa itselleen uskoa, että olet osa jumaluutta. Että sinussa on kaikki se hyvyys ja valo. Ettet ole mikään erillinen syntinen yksilö joka tarvitsee pelastusta tai anteeksiantoa. Ainut jonka sinulle tulee antaa anteeksi on sinä itse. Se miten sinä ajattelet, että jumalaa pitäisi kohdella, niin sinun tulee kohdella itseäsi. Rakkaudella ja ihailulla, palvoen ja ylistäen, sillä olet täydellinen.

Kaikki mitä täällä puhumme aineettomasta, on meidän katsontakantamme asiaan eli miten paljon katsomme näitä isoja kysymyksiä ihmisyyden kautta. Näin uskonnot ovat saaneet ne ominaispiireet jotka niillä on, ihmisten tulkintojen kautta.

Maailmankaikkeus, alkulähde, ei välitä (tai toki välittää, mutta ei sillä tavoin kuin uskonnoissa opetetaan) ketä on töissä missäkin ja minä viikonpäivinä, puhumattakaan missä vaatteissa tai mikä on kenenkin sukupuoli. Se on ihmisten luomaa kuvitusta fyysisen maailman katsontakannalta, persoonan luomista jollekin niin valtavalle energialle kuin jumala eli alkulähde.

Olemme ihmisyytenä evoluution siinä kohtaa, että kehitymme nyt henkisesti. Tietoisuutemme laajenee jatkuvasti ja ymmärrämme enemmän. Sitä syystä saamme tietoomme yhä enemmän sitä, millainen aineeton maailma on. Siksi myös vanhemmat henkisyyden opit tuntuvat juuri siltä, vanhentuneilta, kun tietoisuutemme ja sitä myöten ymmärryksemme kasvaa.

Ja tuo kasvu on nyt uuden ajan myötä valtavan nopeassa tahdissa, etenemme valonnopeudella. Eikä sekään tarkoita mitään yliluonnollista tai ihmeellistä. Me vain ihmisinä aistimme hetki hetkeltä enemmän maailmaa sielun kautta. Laskeudumme mielestä sydämeen. Ei sen suurempaa. Ja kuitenkin niin äärettömän suurta.

Samankaltaisia ​​artikkeleita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

2 kommenttia