Läsnäololla sallivaan uupumukseen

Kuinka vaikeaa se onkaan, myöntää itselleen, että on uupunut? Minulle se oli, sillä en halunnut uskoa, että olisin, uupunut. Minullahan on kaikki hyvin, paremminkin. Olen saanut sen mistä haaveilin, enemmänkin. Lapset ovat terveitä, meillä on ihana koti ja olen aloittanut matkan pois sieltä, missä ei ollut hyvä. Matkaa on kyllä vielä jäljellä, mutta edessä näkyy jo selkeää ja kirkasta. Joten miten minä voisin olla uupunut? Nyt kun olen niin lähellä sitä mistä olen unelmoinut.
Näin kumminkin on käynyt ja nyt kun tiedostan sen. On aivan erilaista laskea ”To Do”- lista käsistään ja kääriytyä pehmeään sovannurkkaan lepäämään. Antaa kuumeen nousta ja tuudittaa itseni uneen.

Takanani on kuukausia, jotka on täyttynyt hokemisestani, ”en jaksa”, ”en pysty” ja ”minua väsyttää”. Kuulin kyllä itseni, en vain ymmärtänyt, että on tullut aika päästää irti ohjaksista, laskea kädet syliin ja vain hengittää. Hengittää itseni tähän hetkeen ja ainoaksi tehtäväksi jää, olla vain tässä, läsnä. Olen jo vuosia haaveillut tästä tilasta, läsnäolosta. Se ei ole helppo tila olla tai pysyä, ensimmäiset hetket on eniten avartavia. Siihenkin tottuu, niin kuin kaikkeen, joka muuttuu pysyväksi.

Se mitä en jaksanut, pystynyt tai väsytti minua oli sisälläni. Minun oma osani, joka vaati minua toimimaan vanhan mallin mukaan, puskemistyylillä eteenpäin. Olin saapunut hetkeen, jolloin se hiljainen ääni sisälläni oli voimistunut ja alkanut ottamaan ohjaksia. Vetämään tarvittaessa käsijarrusta ja sammuttamaan ohjaamosta valot, kun levon aika oli tullut. Vielä oli edessä se viimeinen tehtävä, hallituksen nimeäminen ja niin vain kävi. Vanha hallitus, ns. ego kaatui ja sydän otti ohjat.

Joten ei ole mikään ihme, että uuvuin. Koneisto tarvitsi huoltaa, oltiin menty pitkään säästöliekillä ja puskemalla. Koko keho oli kovilla ja kävi kuumana. Öljyt tarvisi vaihtaa, jotta uudenlainen energiaa tuova polttoaine voi toimia täydellä teholla. Aivot olivat olleet taas pitkään ”suorita”- tilassa ja eteen alkoi tulemaan uutta tietoa, uusia toimintamalleja ja ennen kaikkea raikasta ilmaa. Vanhat toimintamallit on riisuttu. Koneisto puhditettu ja kiillotettu. Puhtaampi ravinto valittu. On viimeisen tsekkauksen aika ennen käyttöön ottoa.

Mitä tuleva tuo, kaikella tällä kapasiteetillä ja latauksella uskon sen olevan jotain, mistä en osaa ihan täysin unelmoida. Hienoa ja kaunista, rakkaudella tehtyä sekä onnella ja ilolla siveltyä. En usko, että liekinheitin jää käyttämättömäksi, se on tarpeen tullen valmiina, vaikka pärjää pidempiä aikoja pienemmälläkin liekillä. Joten hengitän enemmän, annan koneistolle aikaa ja lepoa, unohtamatta päivittäin kuunnella mitä minä tarvitsen. Sillä sitähän se oli, tarve laskeutua lopulta, läsnä itselleni. Ihanaa Joulun aikaa sinulle!

Katri